18.2.2020

Osuuskaupan tiedote 18.02.2020

Viisi väitettä luomuruoasta – Suomen suurin luomukauppias vastaa

Onko luomuruoka kalliimpaa? Miten voi varmistua siitä, että tuote on luomua? Luomuruoan ostaminen on arkipäiväistynyt, mutta luomuun liittyy yhä monenlaisia käsityksiä. Pääkaupunkiseudulla toimiva HOK-Elanto on Suomen suurin luomukauppias, joka myy noin 20 prosenttia vähittäiskaupoissa myydyistä luomutuotteista Suomessa. Suomen suurin luomukauppias vastaa:

Väite: "Luomu on pienen piirin juttu kantakaupungissa." 
Luomuruoan kulutus on kasvanut 75 % kuluneen viiden vuoden aikana pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla myydään lähes kaksi kertaa enemmän luomua muuhun Suomeen verrattuna. Luomumyynti on suurinta pääkaupunkiseudun S-marketeissa. 

"Luomusta on oikeastaan tullut jo valtavirtaa, ja luomun kasvava suosio näkyy marketeissa koko pääkaupunkiseudulla. On totta, että luomuruoka myy etenkin pääkaupunkiseudulla Helsingin keskustan alueella sekä Lauttasaaressa ja Vallilan alueella", kertoo ketjujohtaja Ari Talso HOK-Elannolta. 

"Suurta kasvua luomun kysynnässä on kuitenkin muun muassa Länsi-Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä sekä Helsingissä esimeriksi Konalan, Myllypuron ja Jakomäen kaupunginosissa." 

Väite: "Luomun tuotevalikoima on suppea." 
"Päinvastoin. Luomuvalikoima on kasvanut ja luomutuotteita saa nykyään monipuolisesti eri tuoteryhmissä. S-marketeissa on viime vuoden aikana myyty yli 1300 eri luomutuotetta", kertoo ketjujohtaja Ari Talso. 

Asiakkaat haluavat luomuvaihtoehdon etenkin hedelmä- ja vihannesosastolta. Vakiintuneiden luomusuosikkien, kuten banaanien, maidon ja kananmunien rinnalla luomuna kiinnostaa yhä enemmän lastenruoat, juustot ja kahvit. 

"Erityisesti hedelmät ja vihannekset, lastenruoka, juustot ja kaikki vegaaniset tuotteet sekä maustamaton liha ja kala kiinnostavat luomuna. Uusin luomuhitti on hapankaali, sillä fermentoidut eli hapatetut ruoat ovat nyt suosittuja. Keväällä luomutankoparsa ja juomista luomukombucha kiinnostavat", kertoo S-market Kasarmitorin marketpäällikkö Meri-Johanna Merilaid

Väite: "Luomuruoka on kallista." 
"Hintaero perustuotteiden ja luomutuotteiden välillä on kaventunut merkittävästi, kun luomun kysyntä on kääntynyt kasvuun. Suurin este luomun ostamiselle on edelleen hinta. Luomua ostetaan, kunhan se ei ole kovin paljon tavanomaista tuotetta kalliimpaa", Talso kertoo. 

"Luomutuotteiden, kuten muidenkin ruokatuotteiden, hinta vaihtelee saatavuuden ja tuoteryhmän mukaan. Esimerkiksi luomuporkkanapussin ja tavallisen porkkanapussin hintaero on 10 % eli noin 10 senttiä. Luomuvaihtoehto voi olla hinnaltaan myös edullisinta", kertoo marketpäällikkö Merilaid. 

Väite: "En voi olla varma, että tuote on oikeasti luomua."

"Toisinaan asiakkaat kysyvät, mistä voivat varmistua siitä, että tietty hedelmä tai tuote on varmasti luomua", marketpäällikkö Meri-Johanna Merilaid kertoo.  

Luonnonmukaisesti tuotetun ruoan tunnistaa pakkauksen luomumerkistä. EU:n luomumerkki kertoo, että ruoka on tuotettu valvotusti EU:n luomutuotannon ehtojen mukaisesti. Sama luomumerkki ja samat luomuehdot ovat käytössä kaikissa Euroopan unionin maissa. 

Luomun tunnistamista kaupassa on helpotettu monin keinoin. Pakkauksen luomumerkin lisäksi, luomumerkintä löytyy hyllynreunan hintaetiketistä. Luomuvaihtoehdot on merkitty myös hyllynreunakaulureilla, jotta ne löytyisivät helposti. Luomuhedelmille ja -kasviksille on lisäksi koottu satokausipöydän tapaan luomupöytä, jonka valikoima muuttuu kuukausittain.  

Väite: "Luomua ei saa kotimaisena." 
Kyllä ja ei. Kotimaisten luomutuotteiden tuotevalikoima ja saatavuus ovat parantuneet, mutta luomuun liittyy edelleen saatavuushaasteita. Kotimaisia luomusuosikkeja ovat esimerkiksi maitotuotteet.  

"Luomuna halutaan yhä enemmän arkisia ruokatuotteita, joissa on myös muuta lisäarvoa asiakkaille. Luomutuotteiden saatavuuden vaihtelu aiheuttaa välillä haasteita, mutta laajempaa valikoimaa kehitetään jatkuvasti. Uusille ruokakeksinnöille ja kotimaiselle luomulle on kysyntää", sanoo Talso. 
 

Pääkaupunkiseudun myydyimmät luomutuotteet*: 

  • banaani 
  • maito 
  • kananmuna 
  • appelsiinitäysmehu 
  • porkkanapussi 

Pääkaupunkiseudun suurimmat luomunousijat*:

  • lastenruoka 
  • juusto 
  • mehut 
  • kahvi 
  • hedelmät, vihannekset ja marjat kokonaisuutena 

Pääkaupunkiseudun S-markettien kevään luomusuosikit:

  • Sitrushedelmät 
  • Luomutankoparsa 
  • Hapankaali 
  • Kombucha 
  • Luomukaritsa pääsiäispöytään 

 *Tiedot perustuvat HOK-Elannon myyntilukuihin