30.6.2016

Osuuskaupan tiedote 30.06.2016

Alepa Pohjolankatu kasvoi ja uudistui

Alepa Pohjolankatu avattiin kaksi kuukautta kestäneen remontin jälkeen täysin uudistettuna. HOK-Elannolla on ollut tällä paikalla kauppa vuodesta 1952 eli talon valmistumisesta lähtien. Uusimman remontin myötä tilat kasvoivat yli kolmanneksella. Samalla valikoimat kasvoivat merkittävästi ja Käpylän asiakaskunta huomioiden valikoimissa näkyvät erityisesti luomutuotteet.

  • Myymäläpäällikkö Arja Peltonen korostaa luomutuotteiden osuutta valikoimissa.

Alepa-ketjua on uudistettu määrätietoisesti vuodesta 2013 ja uuden ilmeen ovat tällä remonttikierroksella saaneet yli 90 myymälää. Uudistuksissa on ilmeen raikastamisen ohessa painopiste ollut valikoimien kasvattamisessa ja energiatehokkuuden parantamisessa ilmastoinnissa ja kylmäkalusteissa.

Alepa Pohjolankatu on saanut odottaa uudistustaan muutaman vuoden taloyhtiön putkiremontin vuoksi. Nyt hoidettiin samalla sekä putkityöt että myymälän laajennus rakennuksen päädyssä aiemmin toimineen kirjasitomon tiloin. Myymälän pinta-ala kasvoi näin 90 neliöllä 288 neliömetriin.  Kaikki kalusteet ja pinnat on uudistettu lattiasta kattoon. Vain pullonpalautusautomaatti ja henkilökunta jäivät ennalleen.

Alepa Pohjolankadun myymäläpäällikkö Arja Peltonen on kuulunut ketjun remonttiryhmään ja kummipäällikkönä ollut avustamassa yli sadan Alepan uudistusta ja avausta, kun mukaan luetaan tänä vuonna avatut 13 myymälää, jotka palautuivat Suomen Lähikaupalta HOK-Elannolle. Nyt oli vihdoin vuorossa oma myymälä.

- Olemme tässä uudistuksessa saaneet kasvatettua valikoimaamme noin 800 tuotteella yli 4 500 tuotteeseen. Käpylä on tunnetusti alue, jossa arvostetaan niin luomua kuin reilun kaupan tuotteita. Meidän valikoimassamme on yli 400 luomutuotetta ja tämä yli kymmenen prosentin osuus on selvästi ketjun suurin, Arja kertoo.

- Olemme myös huomioineet erilaiset ruokavaliot valikoimassa ja hyllymerkinnöissä. Meillä on edelleen varaa kasvattaa valikoimia ja kuuntelemme asiakkaiden toivomuksia herkällä korvalla.

Myymälässä on paistopiste ja Alepa Kaffekulma, josta saa niin tuoretta kahvia kuin lämpimiä leivonnaisia. Lisäpalveluina ovat Veikkaus ja uuden sisäänkäynnin vieressä sijaitseva Otto-automaatti.

Myymälässä työskentelee kahdeksan henkilöä.

Lisätietoja:
Ketjujohtaja Kimmo Nikula, p. 010 76 60620. kimmo.nikula(at)sok.fi
Ryhmäpäällikkö Marko Lumppio, p. 010 76 60607. marko.lumppio(at)sok.fi
Myymäläpäällikkö Arja Peltonen, p. 010 76 69150, arja.peltonen(at)sok.fi