ELÄKKEELLÄ

HOK-Elannolla on yli 1.500 eläkeläistä, joista monilla on takanaan hyvinkin pitkiä työuria. Tämä sivu on HOK-Elannon virallinen tiedotuskanava eläkeläisilleen.

On ilo tarjota myös tälle henkilöstöryhmälle ostoetuja ja muuta ajankohtaista, kiitoksena vuosien työstä. Sivulta löytyy tietoa eduista ja tapahtumista, sekä linkkejä eteenpäin tiedon lähteille. Viestiä saa mielellään välittää edelleen, niille HOK-Elannon eläkeläisille, jotka eivät ehkä ole internetin ääressä, tai eivät vielä ole löytäneet tätä sivua.

Yrityskuulumisia

Uutiset: linkki sivulle

HOK-Elannon alkuvuosi 2019: linkki uutiseen

HOK-Elannon vuosikatsaus 2018: linkki sivulle

Etuja ja tapahtumia

KERHOT

Aktiivista eläkeläistoimintaa on kahdellakin kerholla.

Elannon eläkeläiset r.y. on perustettu vuonna 1961. Kerhotoiminta tukee arjessa selviytymistä vertaistuen ja mielekkäiden harrastusten kautta.

Elannon Riemumehiläiset vietti 70-vuotisjuhliaan syksyllä 2017. Kerhon jäsenillä on takanaan yli 35 vuoden työura osuusliikkeen palveluksessa.

PERINTEINEN ILTAPÄIVÄN KAHVITILAISUUS

Aina tammikuussa kokoonnumme perinteiseen iltapäivän kahvitilaisuuteen, jota on järjestetty jo kymmenien vuosien ajan. Kutsu tulee kotiin joulukirjeessä. Aikanaan kahviteltiin pienemmällä porukalla legendaarisessa ravintola Kuusihokissa. Viime vuosina tilaisuus on järjestetty Hotelli Presidentissä noin 250 eläkeläisen vahvuudella - voitte kuvitella sen puheensorinan!

ELANNON NÄYTTÄMÖ

Elannon Näyttämö on vireä ja kunnianhimoinen harrastajateatteri, joka on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1921. Nykyään Näyttämö tuottaa kaksi ensi-iltaa vuodessa, vierailevien ohjaajien ohjauksessa. Esitykset ovat yleensä Kirjan talolla Kruunuhaassa.

elannonnayttamo.fi

HENKILÖKUNNAN LEHTI

Vakituiselle henkilökunnallemme suunnattu ViP -lehti ilmestyy nykyään myös sähköisesti. Näin eläkeläisetkin voivat halutessaan seurata talon tapahtumia ja kuulumisia.

Lehtiarkisto  

OSTOETU

Kun työsuhde on jatkunut yhtenäisenä yli kymmenen vuotta ennen eläkkeelle jäämistä, ostoetu eli henkilökunta-alennus säilyy. Alennuksen saa kassalla, kun maksaa ostokset omalla S-Etukortilla, johon on aktivoitu henkilökuntaetu. Maksaminen onnistuu, kun S-Tilillä on rahaa. Myös S-ryhmän lahjakortilla voi maksaa, ja alennuksen saa kun käyttää maksupäätteessä tuota omaa, henkilökuntaetuun liitettyä S-Etukorttia.

Ajantasaiset ostoedut vuoden ensimmäisessä ViP henkilökunnan lehdessä (sivu 14).  

Food Market Herkusta -10%

Joko kävit Food Market Herkussa? Kokeile rohkeasti uusia makuja ja mainioita herkkuja. Henkilökunnan ostoetu on vielä toistaiseksi 10%.

Myymälät löydät Helsingin keskustasta Stockmannin alakerrasta, Itäkeskuksesta ja Espoon Tapiolasta. Tässä myymälöiden aukioloajat ja viikon tarjoukset. Tästä voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen.

Herkun väki toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi!

OSTOEDUT OMALLA S-KANAVALLA SEKÄ S-MOBIILISSA

Oletko jo kirjautunut internetissä Oma S-kanava -palveluun? Bonus ja ostot -osiossa on kattava tietopaketti henkilöstöeduista sekä bonusyhteistyökumppaneiden myöntämistä alennuksista.  Henkilöstöetulaskuri näyttää, paljonko olet saanut henkilökunta-alennusta. Kaikki S-ryhmän toimipaikat eivät vielä ole laskurissa mukana, mutta suurin osa päivittäis- ja käyttötavarakaupoista kuitenkin.

Henkilöstöetulaskuri on myös S-mobiilissa, jota käytetään älypuhelimella. Se kannattaa ottaa käyttöön, jos se ei vielä ole tuttu. S-mobiilissa näkyvät myös kertyneet Bonukset sekä kaikille asiakasomistajille suunnatut edut ja kupongit. Omia ostoja voi tarkastella monin tavoin, ja seurata vaikkapa ruokaostosten kotimaisuusastetta tai hiilijalanjälkeä.

Lisätietoa Oma S-kanava -palvelusta.

Lisätietoa S-mobiilista.

S-PANKIN EDUT

Tiesitkö, että palkan tai eläkkeen voi ohjata osittain tai kokonaan suoraan S-Tilille? S-Pankin tili on maksuton S-Etukortin käyttäjille ja saman talouden jäsenille. Koroissa ei tällä hetkellä juuri ole eroja, mutta kysy S-Pankin tarjoamia henkilökuntaetuja, kun käyt pankkiasioilla.

s-pankki.fi

HOK-ELANNON OMISTAJAPALVELU

Onko sinulla kysymyksiä HOK-Elannon jäsenyydestä tai pankkiasioista? Onko S-Etukortissasi jo maksuominaisuus?

Tiesithän, että Omistajapalvelussa voit hoitaa osuuskaupan jäsenyyteen eli asiakasomistajuuteen ja S-Pankkiin liittyviä asioita. Omistajapalvelun löydät HOK-Elannon Prismojen, Sokos Helsingin ja Stockmann Herkkujen yhteydestä.

Poikkea kauppamatkalla tai varaa aika verkossa!

omistajapalvelu.fi

ETUJA YHTEISTYÖKUMPPANEILTA

Monet yhteistyökumppanimme tarjoavat etuja S-Etukortin käyttäjille - esimerkiksi Bonusta tai alennusta. Lisää tietoa kumppanit-sivulla.

Seniorit työssä

Käykö aika pitkäksi, palaako mieli takaisin asiakaspalveluun?

Yhteistyökumppanimme Barona tarjoaa Nestor-ohjelman kautta työelämän konkareille joustavia työmahdollisuuksia. Lue lisää Nestorista.

Anna palautetta

Tästä sivusta: hok-elanto.henkilostotoiminnot@sok.fi

HOK-Elannon ja muun S-ryhmän palveluista