9.12.2016

Vastuullinen osuustoiminta ja vuosi 2016

Vuoteen 2016 on mahtunut Hämeenmaalla monta hyvää hanketta. Henkilöstöä palkittiin ja osallistettiin, energiatehokkuutta kehitettiin, ja jouluista yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa jatkettiin – muutamia mainitaksemme.

  • Arja Vekuna-Korpi Kultasuklaalta prismalaisten Mohamedin ja Maikin kanssa.

  • S-market Hennalan Mikko ja aurinkopaneelit

  • Katariina Lahden Kodin Terrasta

  • Hämeenmaan omistajuus kannattaa

Hämeenmaan vuosi 2016 numeroina

Omistajia 158 412
Bonusta, maksutapaetua ja osuuspääoman korkoa omistajille 31,6 M€
Henkilöstömäärä 2 734
Myynti 1072 M€
Tulos 27,8 M€
Investoinnit Kanta- ja Päijät-Hämeeseen 40,4 M€

Alueellista hyvää
 
Mitä tarkoittaa 'paikallinen yritys'? Meitä paikallisuus muistuttaa siitä, että paikalliset ihmiset omistavat osuuskauppamme ja meillä on töissä noin 2700 kanta- ja päijäthämäläistä. Lisäksi teemme yhteistyötä monien paikallisten toimijoiden kanssa, kuten oppilaitosten sekä lasten ja nuorten joukkueurheilun parissa toimivien seurojen. Alueen tuottajat, yrittäjät ja tavarantoimittajat ovat yhteistyökumppaneina ykkösjuttu. Kumppaneita on kaiken kokoisia, isoja ja pieniä. Paikalliset tuotteet ovat tärkeä osa myymälöidemme valikoimia, sillä omistajamme arvostavat lähellä tuotettua ja valmistettua ruokaa. Yhteensä markettiemme valikoimista löytyy yli 2000 paikallista tuotetta. Ei ihan pieni luku.
 
Saimme viime vuonna hyvän ajatuksen. Mitä jos paikallisten yrittäjien herkuista koottaisiin myymälöihimme jouluisia lahjakoreja? Tuumasta toimeen. "Lähiherkkuja Hämeestä on hyvä hanke ja hieno esimerkki paikallisesta, toimivasta yhteistyöstä", totesi Arja Vekuna-Korpi Kultasuklaalta. Näihin sanoihin on helppo yhtyä!
 
 
Tähtäimessä energiapihi osuuskauppa
 
Yksi periaatteista, joka ohjaa tekemisiämme joka päivä, on energiatehokkuus. Kun rakennamme uutta, energiatehokkuutta parantavat ratkaisut ovat mukana suunnittelupöydällä hankkeiden ensimetreistä. Huhtikuussa avattu S-market Hennala on malliesimerkki uuden ajan energiapihistä myymälästä. Marketin katolla on aurinkopaneeleista koostuva, 650 m²:n kokoinen aurinkovoimala, joka tuottaa sähköä myymälän tarpeisiin. Kesäkuukausina aurinkoenergialla tuotettu sähkö kattaa jopa 50 % marketin kokonaissähkönkulutuksesta.
 
Aina ei kaupassa asioidessa tule ajatelleeksi, millainen määrä modernia tekniikkaa ympärillä on. Kannelliset ja ovelliset kylmälaitteet sekä energiatehokkaat kylmäverhoratkaisut ovat arkea, samoin kylmäkalusteista vapautuvan lauhdelämmön talteenotto ja käyttö kiinteistön lämmityksessä. Hennalassa testaamme älykästä valaistuksenohjausjärjestelmää, joka pienentää valotehoa niissä hyllynväleissä ja käytävillä, joilla ei ole ihmisiä. Vaikka silmä ei tehon laskua juuri huomaa, tehty säästö on merkittävä.
 
Kustannussäästöt näkyvät omistajillemme edullisempana hintatasona. Monia ennakkoluulottomia kokeiluja tarvitaan, jotta voimme varmistua, että käytössämme on koko ajan paras mahdollinen tekniikka. Edelläkävijyys merkitsee, että joskus saatetaan kulkea hetki harhaan. Vain siten voimme löytää huomisen parhaat ratkaisut.
 
 
Huolehdimme henkilöstöstä
 
Työhyvinvointi rakentuu arjen pienistä teoista ja jokainen on oman työnsä paras asiantuntija. Tärkeätä on arjessa syntyvä luottamuksellinen suhde ja välittämisen kulttuuri. Työn on myös oltava ihmisen kokoista, ja työelämän haastavissa paikoissa pyrimme löytämään jokaiselle työntekijälle sopivimman ratkaisun. Muun muassa näistä syistä Hämeenmaalla on satsattu esimiesten kouluttamiseen, välittömän ilmapiirin luomiseen, työkyvyn johtamiseen ja työterveyspalvelujen kehittämiseen.
 
Tuoreimman työyhteisötutkimuksen mukaan Hämeenmaalla on sitoutuneita ja tyytyväisiä työntekijöitä. Osuuskauppa tarjoaa henkilöstölle kattavat henkilöstöedut ja hyvät koulutusmahdollisuudet. Haluamme myös palkita henkilöstöä hyvistä suorituksista, esimerkiksi tulospalkkioiden muodossa – joita vuonna 2016 maksettiin ennätysmäärä. Osuuskauppaväkeä myös kannustetaan ja osallistetaan mukaan yhteisen yrityksemme kehittämiseen.
 
 
Hämeenmaan omistajuus kannattaa!
 
Osuuskauppa Hämeenmaa on paikallinen yritys, jonka omistavat sen asiakkaat. Omistajuuden symboli on vihreä S-Etukortti ja sellainen löytyy 80 %:lta alueemme talouksista. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena, jonka suuruus on jopa 5 % kuukausiostoista. Myös tuloksensa osuuskauppa käyttää verkostonsa kehittämiseen ja omistajiensa palvelujen parantamiseen.
 
Omistajuudesta on hyötyä muillakin tavoin. Bonuksen lisäksi omistajat saavat maksutapaetua, ja osuusmaksulle on maksettu vuosittain korkoa. Omistajat saavat myös tuote- ja palveluetuja, S-Pankin maksuttomat peruspankkipalvelut sekä Yhteishyvä-lehden. Vaikuttamaankin pääsee. Keväällä 2017 osuuskaupalle valitaan uusi edustajisto. Kullakin omistajalla on vaaleissa yksi ääni. Äänestäminen tai ehdolle asettuminen ovat keinoja vaikuttaa oman kaupan toimintaan – keinoja, joilla on jo yli 100-vuotiset perinteet.


Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sokos
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
Kodin Terra
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra toimipaikkoja:
Rosso
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso toimipaikkoja:
Prisman kesäpiha
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisman kesäpiha toimipaikkoja:
Kodin Terra puutarha ja piha
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra puutarha ja piha toimipaikkoja:
Kello- ja kultaliikkeet
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kello- ja kultaliikkeet toimipaikkoja:
Kirjakaupat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kirjakaupat toimipaikkoja:
Kodin tarvikkeet ja sisustus
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin tarvikkeet ja sisustus toimipaikkoja:
ABC-polttoöljymyynti
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-polttoöljymyynti toimipaikkoja:
Amarillo
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Amarillo toimipaikkoja:
Presso
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Presso toimipaikkoja:
Coffee House
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Coffee House toimipaikkoja:
Public Corner
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Public Corner toimipaikkoja:
Muut ruokaravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut ruokaravintolat toimipaikkoja:
Kahvilat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kahvilat toimipaikkoja:
Kahvilat ja ravintolat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kahvilat ja ravintolat toimipaikkoja:
Kokous- ja tilausravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kokous- ja tilausravintolat toimipaikkoja:
Automaa
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Automaa toimipaikkoja:
Muut autoliikkeet
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut autoliikkeet toimipaikkoja:
Apteekit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Apteekit toimipaikkoja:
Auton huoltopalvelut
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Auton huoltopalvelut toimipaikkoja:
Kampaamot ja parturit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kampaamot ja parturit toimipaikkoja:
Siivous- ja pesulapalvelut
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Siivous- ja pesulapalvelut toimipaikkoja:
Luontaistuotekaupat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Luontaistuotekaupat toimipaikkoja:
Liikuntapalvelut
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Liikuntapalvelut toimipaikkoja:
Lähi ABC!
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Lähi ABC! toimipaikkoja:
Marks and Spencer
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Marks and Spencer toimipaikkoja:
Muut hotellit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut hotellit toimipaikkoja:
Nelipyörä
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Nelipyörä toimipaikkoja:
Trattoria
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Trattoria toimipaikkoja:
Vesijärven Auto
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Vesijärven Auto toimipaikkoja: