6.8.2019

Prisma Riihimäki harppaa kehityksen kärkeen!

Uudistuva ja laajeneva Prisma Riihimäki näyttäytyy asiakkaille uudessa valossa elokuun lopussa. Marketin palvelut ovat pian entistä nykyaikaisempia: asiointia sujuvoittavat mm. uudet itsepalvelukassat ja myymälän suuret diginäytöt. Uudessa Prismassa korostuu ostamisen helppous, ja tarjonta vahvistuu niin päivittäistavaroissa kuin käyttötavaroidenkin puolella.
 
– Prisma Riihimäen uudistus on toimialamme historian suurimpia, kertoo Hämeenmaan markettoimialajohtaja Taina Penttinen.
 
Ruokaosasto laajenee yli tuhannella neliömetrillä Hämeenmaan marketien suurimmaksi. Esimerkiksi hedelmä- ja vihannesosasto laajenee merkittävästi, samoin pakasteosasto. Palvelutori on puolestaan kokenut täysuudistuksen ja tunnetaan jatkossa Ruokatorina. Käyttötavaraosastolla valikoimat kasvavat mm. urheilutarvikkeissa.
 
Ympäristö on pyritty huomioimaan uudistuksissa mahdollisimman hyvin. Remontin yhteydessä myymälän kylmälaitteiden määrää on kasvatettu, ja samalla kaikki laitteet on päivitetty energiatehokkaampiin ja ympäristöystävällisempiin malleihin. Lisäksi viime kesänä marketin katolle asennetut aurinkopaneelit ovat vähentäneet energiankulutusta merkittävästi.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Ketju: Prisma