20.5.2019

Prisma Hämeenlinna saa nyt energiaa auringosta

Prisma Hämeenlinnan aurinkopaneelit kytkettiin käyttöön osana Osuuskauppa Hämeenmaan jatkuvaa kehitystä kohti uusiutuvia energianlähteitä. Katolle asennetut paneelit tuottavat sähköä kiinteistön omaan käyttöön.

Hämeenlinnan Prisman katolla on nyt 2438 paneelia, joiden vuosittainen tuotantomäärä vastaa jopa 54 omakotitalon vuosikulutusta. Samalla energiamäärällä voisi myös esimerkiksi saunoa kymmenen vuotta putkeen tai ajaa sähköautolla 3,5 miljoonaa kilometriä - yli 87 kertaa maapallon ympäri. 

 

– Myymälämme kuluttavat sähköä eniten kesällä, jolloin energiaa tarvitaan erityisesti kylmälaitteisiin ja jäähdyttämiseen, kertoo Hämeenmaan kiinteistöjohtaja Ari Järvinen. Aurinkoisena päivänä kiinteistön kuluttama energia voidaan kattaa jopa täysin omalla aurinkovoimalla. – Vuositasolla aurinkosähkön osuus on noin 10  15  prosenttia kiinteistöjen sähkön vuosikulutuksestamme, Järvinen toteaa.

 

Prisma Hämeenlinnan aurinkovoimalajärjestelmän toimittaa Fortum.

 

Määrätietoista työtä ilmaston hyväksi

 

Osuuskauppa Hämeenmaa tekee jatkuvaa työtä ympäristön ja ilmaston hyväksi esimerkiksi optimoimalla kiinteistöautomaatiota ja kylmälaitteita. Lähivuosien tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Hämeenmaa on ottanut aurinkopaneelit käyttöön aiemmin Prisma Riihimäen katolla. Prisma Launeella vastaava hanke on niin ikään työn alla.

 

Asennukset ovat osa S-ryhmän mittavaa aurinkosähköhanketta, jossa noin 40 toimipaikan katolle rakentuu lähes huomaamaton aurinkovoimala. Suomen suurin aurinkosähköhanke on osa ilmastotavoitetta, joka pyrkii vähentämään miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2030 mennessä.

 

Tällä hetkellä reilu puolet S-ryhmän toimipaikkojen kuluttamasta sähköstä on ryhmän itse tuottamaa tuulivoimaa. Uudet aurinkovoimalat tukevat ryhmän tavoitetta tuottaa 80 prosenttia kuluttamastaan sähköstä omalla uusiutuvalla energialla vuoteen 2025 mennessä. Hankkeen myötä S-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä.

 

Lisätiedot:

Osuuskauppa Hämeenmaa, kiinteistöjohtaja Ari Järvinen, 050 588 6318

Osuuskauppa Hämeenmaa, Prismajohtaja Minna Hovila-Myllylä, 050 363 6514

 

 

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Ketju: Prisma