2.1.2020

Osuuskaupan tiedote 02.01.2020

Hämeenmaan kesätyöhaku on käynnistynyt!

Tarjoamme kesätyöpaikan tuhannelle asiakaspalvelusta kiinnostuneelle nuorelle ensi kesänä. Paikat tulivat hakuun tänään torstaina 2.1. Hakuaikaa on 29.2. saakka. Käytämme kesätyöntekijöiden rekrytoinneissa videohaastatteluja.

Olemme ylpeinä mahdollistaneet joka vuosi noin tuhat kesätyöpaikkaa nuorille talenteille – niin tänäkin vuonna, kun kesätyöpaikkoja on tarjolla monipuolisesti eri toimialoillamme ja toimipaikoissamme Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Edellytämme kesätyönhakijoilta 17 vuoden ikää (hakijan tulee olla täyttänyt 17 vuotta 1.6. mennessä), mutta avaamme myöhemmin myös nuoremmille kesätyötä vaille oleville oman haun. Tavoitteena on, että noin puolet kaikista kesätyöpaikoistamme olisivat aiempien vuosien tapaan Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkoja.

Alueellisesti kesätyöpaikkamme jakautuvat niin, että noin puolet paikoista sijoittuu Lahden alueelle, neljännes Hämeenlinnan alueelle ja loput Riihimäen, Forssan ja Heinolan alueille sekä muihin toimialueemme pienempiin kuntiin.

Välitä videolla motivaatiota

Kokeilimme keväällä 2019 ensimmäisen kerran videohaastatteluja kesätyöntekijöitä rekrytoitaessa. Kokeilu onnistui hienosti, joten videohaastattelut saavat nyt jatkoa.

– Hakijan ei tarvitse olla se kaikista ulospäin suuntautunein, mutta haluamme, että hänen aito kiinnostuksensa ja motivaationsa haettavaa tehtävää kohtaan välittyy meille videolta, Hämeenmaan henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti sanoo.

Osa sähköisen kesätyöhakulomakkeen täyttäneistä hakijoista saa kutsun videohaastatteluun ja mahdollisesti vielä toimipaikkakohtaiseen haastatteluun.

– Kaikki kesätyöpaikkamme ovat asiakaspalvelutehtäviä, joten tietynlainen reippaus ja halu oppia uutta ovat avainasemassa. Meille on tärkeää, että voimme tarjota nuorille työntekijöille myönteisiä kokemuksia työelämästä, jatkaa Sanna Virtainlahti.

Hämeenmaa on tänäkin vuonna Vastuullinen kesäduuni -kampanjan yhteistyökumppani. Kymmenvuotisjuhlakauttaan viettävän kampanjan teemoiksi on nostettu nuoren henkilökohtaisen kehityksen tukeminen ja monimuotoisuuden vaaliminen työpaikalla.

Lisätiedot:

Osuuskauppa Hämeenmaa, henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti, 050 068 0986