28.3.2017

Hämeenmaa palkkaa kesätöihin noin 800 nuorta

Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tulevana kesänä noin 800 paikallista nuorta. Rekrytoinnissa käytettiin ensimmäisen kerran 'speed dating' –pikahaastatteluja, joihin kutsuttiin kaikki Lahden, Hämeenlinnan ja Riihimäen alueen toimipaikkoihin sähköisen hakemuksen lähettäneet.

  • Kesätyöntekijöitä palkataan noin 800

Hämeenmaan RekryTreffit-tapahtuma

  • Järjestettiin Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.
  • Paikalle kutsuttiin kaikki sähköisen kesätyöhakemuksen kaupunkeihin ja niiden lähialueille lähettäneet.
  • Yhteensä tapahtumiin kutsuttiin 3200 nuorta.
  • Jokainen nuori pikahaastateltiin tapahtumassa henkilökohtaisesti.

Hämeenmaa työllistää kesäksi noin 800 paikallista nuorta toimipaikkojensa – myymälöiden, ravintoloiden ja liikennemyymälöiden – asiakaspalvelutehtäviin.

─ Monelle nuorelle kesätyöpaikan saaminen on vuoden isoin juttu ja arvokas työelämäkokemus. Meille nuoret toimivat puolestaan tärkeänä sesonkiapuna ja lomatuuraajina. Toivomme, että voimme tarjota kiinnostavan kokemuksen, joka houkuttelee alalle jatkossa. Erityisen iloinen olen, että suosittu Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu toteutui myös tänä vuonna, henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti Hämeenmaalta kertoo.

Haku kaksiviikkoiseen Tutustu työelämään –harjoitteluun on käynnissä huhtikuun ajan, mutta haku kesätöihin päättyi helmikuun lopussa. Se mahdollisti uudenlaisen rekrytapahtuman järjestämisen.

Rekrytoinnissa käytössä 'speed dating' -pikatreffit

Hämeenmaalla testattiin tänä vuonna ensimmäisen kerran 'speed dating' –pikahaastattelujen järjestämistä.

─ RekryTreffit-tapahtumiin kutsuttiin Lahden, Hämeenlinnan ja Riihimäen alueen toimipaikkoihin sähköisen hakemuksen lähettäneet, yhteensä 3200 nuorta. Tunnelma tapahtumissa on ollut upea. Jokaista nuorta haastatellaan muutama minuutti, mutta vaikka aika on lyhyt, siinä ehtii hurmata meidät hyvin, Sanna Virtainlahti kuvailee.

─ Ensikosketus työelämään on monille nuorille juuri hakutilanne kesätöihin. Isona työnantajana se asettaa meille myös vastuuta. Tapahtumissa pääsemme tarjoamaan jokaiselle nuorelle kontaktin ja kokemuksen, mahdollisesti palautteenkin. Pidän tätä todella hienona asiana, Sanna Virtainlahti lisää.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sokos
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
Kodin Terra
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra toimipaikkoja:
Rosso
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso toimipaikkoja:
Kodin Terra puutarha ja piha
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra puutarha ja piha toimipaikkoja:
Kodin tarvikkeet ja sisustus
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin tarvikkeet ja sisustus toimipaikkoja:
Amarillo
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Amarillo toimipaikkoja:
Coffee House
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Coffee House toimipaikkoja:
Public Corner
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Public Corner toimipaikkoja:
Muut ruokaravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut ruokaravintolat toimipaikkoja:
Kahvilat ja ravintolat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kahvilat ja ravintolat toimipaikkoja:
Kokous- ja tilausravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kokous- ja tilausravintolat toimipaikkoja:
Automaa
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Automaa toimipaikkoja:
Lähi ABC!
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Lähi ABC! toimipaikkoja:
Marks and Spencer
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Marks and Spencer toimipaikkoja:
Muut hotellit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut hotellit toimipaikkoja:
Nelipyörä
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Nelipyörä toimipaikkoja:
Trattoria
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Trattoria toimipaikkoja:
Vesijärven Auto
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Vesijärven Auto toimipaikkoja:
Ladataan kommentointia...