2.2.2017

Aukioloaikojen vapautuminen lisäsi työpaikkoja

Osuuskauppa Hämeenmaan vuosi 2016 sujui tärkeimpien tunnuslukujen valossa hyvin: myynti kasvoi 1,5 % ja tulos parani hieman. Työntekijöitä oli vuoden lopussa 2734, mikä oli 59 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna. Bonusta osuuskauppa maksoi omistajilleen 30,4 miljoonaa euroa, ja investointeja Kanta- ja Päijät-Hämeeseen tehtiin yli 40 miljoonalla eurolla.

Myynti kasvoi – Tulosparantajina MaRa- ja autokauppa
Osuuskauppa Hämeenmaan myynti oli vuonna 2016 1072 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 1,5 % (ed. v. 1057 M€).
─ Halpuuttaminen eli ruoan hinnan laskeminen omaa katettamme pienentämällä lisäsi asiakasmääriämme ja vauhditti myyntiä, kertoo Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.
Osuuskaupan tulos, 27,8 miljoonaa euroa, kasvoi hieman edellisestä vuodesta (ed. v. 27,3 M€).
─ Erityisen ilahduttavaa on, että pitkään haasteissa olleet toimialamme, matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä autokauppa, nousivat nyt tuloksessaan plussalle. Myös käyttötavarakauppamme on kehittynyt hienosti. Esimerkiksi Sokos Lahden viime vuoteen olemme varsin tyytyväisiä.
 
Henkilöstömäärä kasvoi aukioloaikojen vapautumisen seurauksena
Hämeenmaan henkilöstömäärä oli vuoden 2016 lopussa 2 734.
─ Olemme pystyneet hienosti jatkamaan työllistämistä, ja henkilöstömäärämme kasvoi vuoden aikana 59 työntekijällä. Tämä on seurausta viime vuoden alussa vapautuneista aukioloajoista. Samasta syystä olemme pystyneet tarjoamaan osa-aikaisille työntekijöillemme enemmän tunteja, Olli Vormisto kertoo.
Myös kesätyöntekijöitä osuuskauppa palkkasi edellisten vuosien malliin.
─ Työllistämme vuosittain tuhatkunta paikallista nuorta kesäapulaisina. Tänä vuonna olemme halunneet satsata erityisesti kesätyöntekijöiden laadukkaaseen rekrytointiin. Järjestämme alueen isoissa kaupungeissa rekrytapahtumia, joihin kaikki kaupungeista ja lähialueilta sähköisen hakemuksen lähettäneet nuoret kutsutaan pikahaastatteluihin. Nuorille varmasti arvokas, opintoihin ja työelämään valmentava kokemus, Vormisto lisää.
 
Asiakasomistajatalouksia jo yli 158 000
Hämeenmaalla oli vuodenvaihteessa 158 412 asiakasomistajaa, 4 433 enemmän kuin edellisenä vuonna.
─ Maksoimme omistajillemme Bonusta 30,4 miljoonaa euroa ja osuuspääoman korkoa 730 000 euroa. S-Pankin korttia ostostensa maksamiseen käyttävät saivat lisäksi yhteensä noin 500 000 euroa maksutapaetua, Olli Vormisto kertoo.
 
Investoinnit palveluverkostoon yli 40 miljoonaa euroa
Toimipaikkaverkoston kehittämistä jatkettiin, ja investointeja Kanta- ja Päijät-Hämeeseen tehtiin vuonna 2016 40,4 miljoonalla eurolla. Yksi merkittävimmistä investoinneista tehtiin autokaupassa, kun Nelipyörä sai loppuvuodesta uudet tilat Hämeenlinnassa.
─ Lisäksi avasimme Lahden Hennalaan uuden, nykyaikaisen ja energiatehokkaan S-marketin sekä Heinolan kirkonkylälle uuden Sale-pienmyymälän. Uudistimme myös S-market Heinolaa, S-market Renkomäkeä, Sale Kukkilaa, ABC Tiiriötä ja ABC Forssaa. Uudet ABC-automaattiasemat avattiin Idänpäähän, Iittalaan ja Heinolan kirkonkylän Salen yhteyteen, uudet ABC-autopesut puolestaan Hollolaan ja Riihimäelle. Hämeenlinnassa uudistettiin ravintola Voudin Kellari sekä Sokos Hotel Vaakunan vastaanotto ja ravintola, Olli Vormisto kertaa.
 
Vuoden 2017 tärkeimmät kohteet ovat muun muassa Prisma Hollolan avaaminen syys-lokakuun vaihteessa, Prisma Riihimäen ravintolamaailman uudistus maaliskuussa sekä S-market Tuuloksen uudistaminen kevään aikana.
─ Autokaupassamme on lisäksi käynnissä kaksikin hanketta. Nelipyörä Hyvinkää saa uutta myymälätilaa keväällä Škodan merkkiedustuksen myötä, ja Lahteen Vesijärven Auton yhteyteen rakennamme parhaillaan uutta Ford Store –konseptin mukaista myymälää. Renkomäkeen avataan myös uusi ABC-autopesu.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sokos
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
Kodin Terra
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra toimipaikkoja:
Rosso
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso toimipaikkoja:
Kodin Terra puutarha ja piha
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra puutarha ja piha toimipaikkoja:
Kodin tarvikkeet ja sisustus
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin tarvikkeet ja sisustus toimipaikkoja:
ABC-polttoöljymyynti
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-polttoöljymyynti toimipaikkoja:
Amarillo
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Amarillo toimipaikkoja:
Coffee House
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Coffee House toimipaikkoja:
Public Corner
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Public Corner toimipaikkoja:
Muut ruokaravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut ruokaravintolat toimipaikkoja:
Kahvilat ja ravintolat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kahvilat ja ravintolat toimipaikkoja:
Automaa
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Automaa toimipaikkoja:
Kampaamot ja parturit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kampaamot ja parturit toimipaikkoja:
Marks and Spencer
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Marks and Spencer toimipaikkoja:
Muut hotellit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut hotellit toimipaikkoja:
Nelipyörä
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Nelipyörä toimipaikkoja:
Trattoria
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Trattoria toimipaikkoja:
Vesijärven Auto
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Vesijärven Auto toimipaikkoja: