Omistusrakenne

Asiakasomistajan osuuskauppa

S-ryhmä muodostuu osuuskaupoista sekä osuuskauppojen omistamasta SOK:sta ja sen tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen omistajia ovat niiden asiakkaat, jotka ovat liittyneet osuuskaupan jäseniksi ja tehneet samalla sijoituksen osuuskaupan pääomaan maksamalla osuusmaksun. S-ryhmää ei olisi ilman asiakasomistajia - koko toiminnan tarkoitus on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille.

Asiakasomistaja on ykkössijalla

Jokaisessa yrityksessä omistajan ääni on tärkein. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupassa, kuten muissakin S-ryhmän osuuskaupoissa omistajia ja tärkeimpiä asiakkaita ovat asiakasomistajat.

Korkein päättävä elin osuuskaupassa on vaaleilla valittava edustajisto, johon jokainen täysivaltainen, Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan alueella asuva osuuskaupan asiakasomistaja voi asettua ehdolle. Jokaisella ennen vaalivuotta 15 vuotta täyttäneellä asiakasomistajalla on myös äänioikeus edustajiston vaaleissa.