12.9.2017
1 kommentti

S-Ryhmän jalkapallon MM-kisat pelattiin viikonloppuna

Osuuskauppa Arinan jalkapallojoukkue edusti Pohjois-Suomea S-Ryhmän jalkapallokisoissa Helsingissä. Turnauksen järjesti S-Pankki, joka voitti turnauksen edellisenä vuonna.

Alkulohkon pelit aloitettiin lauantaina klo 10.00 runsaan vesisateen säestämänä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Kymen Seudun Osuuskauppa, josta irtosi 5-1 voitto. Toinen ottelu Keski-Pohjanmaan Osuuskauppaa vastaan alkoi keskipohjalaisten salamamaalilla. Fyysinen ottelu taittui lopulta arinalaisten 4-2 voittoon. 
 
Kolmas ottelu Osuuskauppa Hämeenmaata vastaan oli titaanien taistelu. Kovista yksilöistä muodostunut Hämeenmaa otti tiukan 2-1 voiton arinalaisista. Sade kaikkosi lounastauon jälkeen. Neljännessä ottelussa vastaan asettui S-Pankin kakkosjoukkue, joka alun vaikeuksien jälkeen kaatui lukemin 4-1. 
 
Ennen kahta viimeistä ottelua tilanne oli selvä. Kummatkin ottelut piti voittaa, mikäli mielii jatkopeleihin. Joukkueen maaliero oli sen verran hyvä, että tasapisteissä Arina olisi vahvoilla. 
 
Toiseksi viimeinen ottelu FC S.H.I.T.:iä vastaan päättyi 9-2 voittoon. Vastustaja koostui SOK:n Henkilöstö- ja IT-henkilöistä. Viimeisessä ottelussa vastaan asettui Inex Partners, joka oli voittanut kaikki ottelunsa tähän mennessä. Arinan henki ei valitettavasti riittänyt voittoon, vaikka lopussa arinalaiset saivatkin hurjan painostuksen Inexin maalille. Ottelu päättyi Inex Partnersin 2-1 voittoon. 
 
Joukkueen manageri Mikko Rahja oli silti tyytyväinen joukkueen esitykseen. 
 
- Lähdimme nuorella, mutta tasokkaalla joukkueella taistelemaan Arinan maineesta Helsinkiin. Suoriuduimme tehtävästi hyvin, sillä neljä voittoa kuudesta ottelusta ei ole huono suoritus. Silti peleistä jäi mukavasti hampaankoloon, joten ensi vuonna Arinan joukkue tulee olemaan vielä valmiimpi, lupaa manageri Rahja. 
 
Arina sijoittui lopulta turnauksessa sijalle viisi, joka oli ensimmäinen pudotuspelien ulkopuolinen sija. Turnauksen voitti lopulta toistamiseen S-Pankki. Perinteen mukaan turnauksen voittajajoukkue on aina järjestänyt seuraavan turnauksen, mutta toisen säännön mukaan se ei myöskään saa olla samalla paikkakunnalla kahdesti peräkkäin. Ensi vuonna turnauksen järjestää Osuuskauppa Hämeenmaa, joka sijoittui Helsingissä neljän parhaan joukkoon. 
 
Arinan joukkueen maalikuningas oli Mikko Kivari, joka iski yhdeksän täysosumaa. Joukkueessa pelasivat maalikuningas Kivarin ja manageri Rahjan lisäksi Ilkka Salminen, Meri Kotila, Henna Kemppainen, Aleksi Tuovila, Vuong Bui Le Ba, Ville Rimpinen, Severi Puuperä, Ville Pikkarainen, Sami Peura ja Antti Heikkilä.
 
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Helsinki, Henkilökunta, Jalkapallo, Työyhteisö
Ladataan kommentointia...