4.7.2017

Napapiiriltä Ranuan kautta mobiilitankilliselle Kiiminkiin

  • Onni Orava on hyötyilloissakin lasten kestosuosikki.

  • Matkailu- ja ravintola-alan poppoo arpoi lahjakortteja Rovaniemellä.

  • The Fiilismakersin porukka pisti isojen ja pienin jalat liikkeelle myös Rovaniemellä.

  • Susanna Junttila puhui omistajien aktiivisuuden merkityksestä.

  • S-Pankin myyntipäällikkö Ari Impiö skuuttaili kuin vanhatekijä.

  • S-market Ranuan päällikkö Esa Illikainen tuntee ranualaiset omistajat.

  • Ranualla kesäiltaa lämmitti sateen jälkeen aurinko ja Onni Oravan syli.

  • Karkkijunan osallistujista jokainen sai namin palkinnoksi.

  • Apsi Apina oli onnensa kukkuloilla vieraillessaan Kiimingin Lähi-ABC:lla.

  • Onni Orava tahtoi mukaan haastatteluun.

Juhannusviikolla hyötyiltakaravaani suuntasi Napapiirille. Vihreät teltat nousivat tällä kertaa Rovaniemen Prisman sekä Ranuan ja Kiimingin S-markettien pihaan.

Ravintola-alan trendeissä mukana

Rovaniemen Prisman Omistajan hyötyillassa mukana oli ennätyssuuri kokoonpano. Tapahtumatiimin, Luisteluliiton The Fiilismakersin ja LähiTapiolan lisäksi paikalle omistajan hyödyistä kertomaan olivat saapuneet Lapin Panimo, Kodin Terra, ja Arinan Rovaniemen matkailu- ja ravintolapalvelut.

Lähiruuan suosio ja erikoisoluiden buumi eivät ota laantuakseen, vaan lähellä tuotettu ruoka ja pienpanimoiden tuotteet kiinnostavat omistajia entistä enemmän. Paikallisten pienpanimotuotteiden määrä on Arinan toimipaikoissa lisääntynyt moninkertaisesti viime vuosina.

Hyötyillassa paikallista pohjoisen mauilla ryyditettyä olutta esitteli Lapin Panimo, jonka oluita on tilattavissa kaikissa Arinan ravintoloissa Rovaniemellä. Paikalla olivat myös itse majoitus- ja ravintolapuolen työntekijät esittelemässä uudistuneita Amarilloa ja Coffee Housea sekä kutsumassa omistajat maistelemaan Rosson kesämenua.

Kesän kukkia ja kimppuja

Alkukesä on pitänyt Rovaniemen Kodin Terraa kiireisenä. Lämpimien säiden vihdoin saavuttua kesäkukkasesonki alkoi rysäyksellä. Kukkapuolella vietettiin myös vuoden kiireisintä viikonloppua, sillä joulun alla avattu Kodin Terran kukkakaupan kukkiensidonta palveli valmistujaisia viettäviä omistajia.

Kukkakauppa onkin ollut yksi omistajien toiveista, jonka Kodin Terra sai toteutettua. Osuuskaupan yksi tärkein kulmakivi on tuoda palveluita omistajien tarpeeseen. Omistajien tarpeiden tunnistamiseksi on omistajien toiveita kuunneltava.

– Vaikka olen Arinan edustajiston jäsen, eivät omistajat esitä minulle kovin paljoa toiveita. Siksi hyötyiltojen kaltaiset tapahtumat ovat tärkeitä, jotta pääsemme kohtaamaan omistajia ja keskustelemaan heidän toiveistaan, painotti Arinan hallintoneuvoston jäsen Susanna Junttila.

Bonukset voi sijoittaa rahastoihin

Ranualta hyötyiltoihin karannut Jonne Jääkarhu oli silmin nähden innoissaan Ranuan hyötyillassa. Kiertue-elämän keskellä Jonnesta oli mukava päästä moikkaamaan ranualaisia ja päästä vetämään muutamat tanssit kotikonnuilla.

Olostaan nautti myös S-pankin myyntipäällikkö Ari Impiö, joka skuuttaamisen lomassa ehti esitellä S-Pankkia omistajille. Omistajille jo tutumpien maksukorttien ja bonustaulukoiden sijaan Impiö esitteli heille S-Pankin tarjoamia lainoja ja sijoitusmahdollisuuksia.

– Esimerkiksi kuukausittain maksettavat bonukset voi sijoittaa suoraan rahastoihin, jos niin näkee hyväksi, Impiö vinkkasi omistajille.

Impiö esitteli myös S-mobiilin uutta kätevää Siirto-ominaisuutta, joka mahdollistaa omistajille tilisiirron tekemisen pelkän matkapuhelinnumeron avulla reaaliajassa S-pankin lisäksi myös Nordean ja Osuuspankin tileille.

Mobiilitankkaus on tätä päivää

Myös Apsi Apina pääsi tutuille nurkille Kiimingin Lähi-ABC:lle. Kiiminkiläisten nuorten pitkäaikainen suosikki on tietenkin Lähi-ABC:n Hesburger, jonka pehmiksiä ajellaan skoottereilla maistelemaan kunnan rajojenkin takaa. Varsinkin koulujen loma-aikoina Hese on tärkeä kohtauspaikka.

 ABC-ketjulla puhaltavat nyt uudet modernit tuulet, kun keväällä otettiin käyttöön mobiilitankkaus. Uusi nopea ja helppo vaihtoehto tallentaa tankkauskuitit S-mobiilin ja takaa  turvallisen maksutavan.. Omistajan ei enää tarvitse kaivaa maksukorttia taskusta ja näpytellä tunnuslukua, vaan maksu tapahtuu käden käänteessä puhelimen S-mobiilisovelluksessa.

– Mobiilitankkaus on helppo ottaa käyttöön. Omistaja tarvitsee käyttöönsä vain S-mobiilin älypuhelimeensa ja S-pankin Visa-maksukortin, ABC:n ryhmäpäällikkö Soile Tikkala esittelee mobiilitankkausta.

 

Lisätietoa mobiilitankkauksesta:

https://www.abcasemat.fi/fi/polttoaineet/mobiilitankkaus

Omistajan hyötyilta –kiertue on nyt kesätauolla. Kiertue jatkuu elokuussa. Katso kiertueen paikkakunnat täältä.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-market
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-market toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Ketju: Prisma, S-market