10.2.2017

Kun pyloniin talvipakkasilla kivuttiin

Huoltamotoiminta Arinassa käynnistyi 1960-luvulla, jolloin "pääsi alkuun kokonaan uusi, nykyisen motorisoituneen liikenteen aikakaudelle tunnusomainen huoltopalvelu", kuten vuosikertomuksessa tuolloin kerrottiin.

Niin Arinassa kuin muuallakin S-ryhmässä huoltoasemat toimivat kansainvälisten öljy-yhtiöiden lipun alla. Se tarkoitti, että öljy-yhtiöt omistivat huoltamoiden mittarikentät ja toimittivat niille polttoaineet.

Arinan huoltamoista suurin osa oli Shellejä, mutta jonkin verran oli myös Teboileja. Yksi niistä oli Kiimingin Teboil, jonka päällikkönä toiminut Tauno Rajakangas muistelee huoltoasemaelämää ennen ABC-aikaa.

– Kello kuusi aamulla tulivat tytöt, laittoivat kahvin kiehumaan ja nostivat pullat tarjolle. Tunnin päästä saapuivat kylän miehet, ns. pienoisparlamentin jäsenet, käsittelemään niin Kiimingin kuin koko valtakunnan päivänpolttavia asioita.

– Töiden jälkeen illan suussa sama porukka tuli paikalle uudelleen. Kotoa lähdettiin pakoon Kauniita ja rohkeita, joita vaimot jätettiin tapittamaan. Hedelmäpelit saivat kyytiä ja yhdessä laadittiin Lotto- ja Toto-kuponkeja.

Teboil oli palveluasema, jossa asiakkaan auto tankattiin ja tarpeen mukaan tarkistettiin öljyt ja rengaspaineet. Huoltohallissa tehtiin öljyn ja renkaiden vaihtoa sekä pieniä remontteja. Pesuhallissa oli sekä koneellinen että käsinpesu.

– Polttoaine tuli Teboililta. Kilpailijoiden hintoja tarkistimme päivittäin, ja meillä oli lupa reagoida niihin välittömästi. Hintamerkintöjen muuttaminen tosin oli iso homma, kun kipusimme talvipakkasillakin pyloniin niitä vaihtamaan, Rajakangas muistelee.

– Viidessä säiliössä olevan polttonesteen määrä mitattiin kepillä joka toinen päivä. Talvella säiliön kannet tuppasivat jäätymään, vaan eipä niitä auttanut mennä sytkärillä sulattelemaan. Piha-alueet hoidimme itse. Kola, lapio ja harja olivat tuttuja työkaluja.

Teboilin käsivarasto sijaitsi pihan perällä. Sieltä parinkymmenen litran öljykanistereita roudattiin kottikärryillä huoltamolle.

Lue lisää huoltamokaupan varhaisista vaiheista ja siitä, kuinka ABC mullisti toimialan toukokuussa 2017 ilmestyvästä Arinan Tarina -juhlakirjasta.

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Arina100, Arinan tarina, Juhlakirja