20.12.2017

Kun Hotelli Vaakuna paalupaikan otti

Yksi Oulun tutuimmista maamerkeistä on torin kupeessa sijaitseva Radisson Blu Hotel Oulu. Yhdessä kaupunginteatterin ja kirjaston kanssa se muodostaa näyttävän arkkitehtonisen kokonaisuuden aivan meren rannassa. Kokonaisuutta täydentää perinteikäs Oulun kauppatori upeine kauppahalleineen ja aittarakennuksineen.

Päätös alun perin Vaakunana tunnetun hotellin rakentamisesta tehtiin vuonna 1972 ja se avattiin tammikuussa 1974. Hotellin omistivat yhdessä Osuuskauppa Arina ja SOK.

Vaakuna nosti oululaisten käsityksen hienosta hotellista uudelle tasolle. Se oli ajan mittapuun mukaan ylellinen hotelli, jossa saattoi aistia aimo annoksen kansainvälistä glamouria.

Vaakuna nousi pian Pohjois-Suomen suosituimmaksi hotelliksi, jonka ravintoloihin kaupungin silmäätekevät ja myös lähiseutujen leijonat ja rotarit kokoontuivat juhlimaan ja nauttimaan ylenpalttisia illallisia.

Yökerho discopalloineen edusti suuren maailman meininkiä, joka näin rantautui Pohjolan perukoille. Myös Arinan edustustilaisuuksia järjestettiin yhä enemmän Vaakunassa tuossa vaiheessa jo hieman nuhjaantuneen Hotelli Arinan sijaan. Mittava remontti Hotelli Arinassa toteutettiin sitten vuonna 1979.

Arinan talouden ollessa heikoissa kantimissa 80-luvun alussa se päätti luopua osuudestaan Vaakunassa, joka siirtyi SOK:n, sen hotelli- ja ravintolayhtiö Sokotel Oy:n omistukseen.

Vuonna 1997 S-ryhmä solmi pitkälle menevän yhteistyösopimuksen kansainvälisen Radisson SAS, nyttemmin Radisson Blu -ketjun kanssa. Sen tuloksena osa S-ryhmän hotelleista siirrettiin Radisson-lipun alle. Yksi näistä oli Oulun Vaakuna, josta tuli Radisson-hotelli vuonna 1999.

Lue Arinan Tarinasta lisää siitä, kuinka kaksi suurhotellia tulivat Oulussa todelliseen tarpeeseen, kun Oulusta alkoi kehittyä yksi maamme merkittävimmistä kasvukeskuksista. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Arina100, Arinan tarina, Juhlakirja