21.9.2016

Osuuskaupan tiedote 21.09.2016

Yli 130 päiväkotia sai turvaliivit – yhteistyössä Arina ja LähiTapiola

Osuuskauppa Arina ja LähiTapiola lahjoittivat turvaliivejä yhteensä 131 päiväkotiin Pohjois-Suomessa. Halukkaat päiväkodit saivat hakea mukaan kampanjaan kesän aikana, ja lahjoituksen suosio oli niin suuri, että kampanjalle suunnitellaan jo jatkoa vuoden 2017 syksylle.

Keltaisena vilkkuvien turvaliivien tavoitteena on muistuttaa niin autoilijoita kuin muitakin tiellä liikkujia pienten lasten huomioinnista liikenteessä ja lisätä päiväkotilasten turvallisuutta arjessa.

Arina ja LähiTapiola lahjoittivat päiväkotilapsille toimialueellaan Pohjois-Suomessa yhteensä 4000 turvaliiviä. Liivit toimitetaan päiväkoteihin syyskuun aikana.

- Olen iloinen, että niin moni päiväkoti oli kiinnostunut turvaliiveistä. Toivon, että värikkään liivin näkeminen muistuttaa meitä kaikkia joka kerta havainnoimaan ympäristöämme yhä paremmin niin auton ratissa kuin muutenkin, sanoo LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.

- Lasten liikenneonnettomuuksissa merkittävä osa tapahtuu tutussa ympäristössä: oman kodin, koulun tai päiväkodin läheisyydessä. Lapsen valmiudet toimia liikenteessä kehittyvät vähitellen. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän liikennekasvatus on turvallisten toimintatapojen omaksumista. Haluamme näillä turvaliiveillä tukea päiväkotien ja vanhempien antamaa liikennekasvatusta, sanoo LähiTapiola Lapin toimitusjohtaja Marjatta Leiviskä.

- Turvaliivilahjoitus on paikallisten osuustoimintayritysten konkreettinen teko kotitalouksien turvallisuuden lisäämiseksi ja osa vastuullista yritystoimintaamme, jatkaa Osuuskauppa Arinan markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen.

 

Päiväkotien kommentteja liivilahjoituksesta:

"Kiitoksia. Hienoa, että teillä on tällaisia liikenneturvallisuutta edistäviä kampanjoita."

"Kiitos kovasti liiveistä jo etukäteen! Ne tulevat ahkeraan käyttöön ja tarpeeseen!"

"Onpa hienoa kun saamme liivejä, kiitos!"

"Kiitos teille tosi paljon, ajattelin jo tänään että ei saatu liivejä, että ehkä oli liian paljon hakemuksia, mutta aivan iloinen yllätys! Meille tulevat tarpeeseen, kun päiväkotimme on keskustassa ja kävelemme paljon eri paikkoihin, tänään esimerkiksi markkinoille!"

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Lähitapiola, Päiväkodit, Turvaliivit