23.4.2018
1 kommentti

Osuuskaupan tiedote 23.04.2018

Ylen MOT-ohjelman uutisointi 23.4.

Ylen MOT-ohjelmassa (23.4.2018) käsiteltiin HOK-Elantoa ja Helsingin käräjäoikeudessa käynnissä olevan oikeudenkäynnin julkista materiaalia.

Korostamme, että HOK-Elanto on oikeudenkäynnissä asianomistajana. HOK-Elantoa, sen nykyistä tai entisiä toimitusjohtajia tai ketään sen nykyisistä työntekijöistä ei epäillä asiassa.

HOK-Elanto ei antanut haastattelua ohjelmaan, sillä ohjelmassa käsiteltiin keskeneräisen oikeudenkäynnin esiin nostamia asioita. Haluamme antaa oikeudelle työrauhan.

Ohjelma sisälsi asiavirheitä ja harhaanjohtavia väitteitä, joita olemme yrittäneet oikaista.

MOT-ohjelma käsitteli myös HOK-Elannon johdon matkustamista. HOK-Elanto toimii kaupassa ja ravintola-alalla, ja meille on tärkeää seurata alan kehitystä kotimaassa ja maailmalla. Matkustaminen on osa työtämme. Noudatamme voimassa olevia matkustusohjeitamme.

HOK-Elannon toiminta pohjautuu osuustoiminnan ytimessä oleviin arvoihin ja vastuulliseen toimintaan. Jatkamme työtä asiakkaidemme hyväksi.­­
 

Veli-Matti Liimatainen
toimitusjohtaja
HOK-Elanto