2.3.2010

Osuuskaupan tiedote 02.03.2010

VARUBODENIN TULOS PYSYI SAMALLA TASOLLA

VARUBODENIN TULOS PYSYI SAMALLA TASOLLA
Varuboden konsernin vuositulos vuonna 2009 pysyi samalla tasolla kuin edellisenä vuonna ja ylittää selkeästi odotukset. Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 3,9 miljoonaa euroa ja edellisenä vuonna 4,0 miljoonaa euroa. Kokonaismyynti oli 230 miljoonaa euroa, josta emoyhtiön myynti oli 200 euroa, jossa kasvua oli 4,5 prosenttia.
- Olemme erityisen iloisia Prisman myynnin viime kuukausien hyvästä kehityksestä Kirkkonummen alueen kilpailutilanteesta suuresta muutoksesta huolimatta, toimitusjohtaja Folke Lindström kertoo.

Varubodenin marketkauppa, jonka myynti on kaksi kolmasosaa emoyhtiön myynnistä, kehittyi parhaiten, rauta- ja autokaupan jäädessä vuoden tavoitteistaan. Liikennemyymälät ja polttonestekauppa paransivat tulostaan jopa 29,1 prosenttia, mutta tulosta rasittavat edelleen tehtyjen yrityskauppojen ja investoinneista johtuvat suuret poistot. Varuboden on toimialueensa markkinajohtaja niin marketkaupassa kuin polttonestekaupassa. Konsernin vakavaraisuusaste oli hyvällä tasolla eli 43,3 prosenttia.

KORKEA INVESTOINTITAHTI JATKUI
Investointeja tehtiin vuoden aikana 17.1 miljoonalla eurolla eli 10,9 prosenttia liikevaihdosta. Suurimmat yksittäiset investoinnit olivat uusi S-market Sipoon Söderkullassa ja korvaava Sale-myymälä Kirkkonummen Kantvikissa. Prisma Kirkkonummen myymälän sekä parkkipaikan laajennus olivat muita merkittäviä investointeja kuten myös S-Pankki Oy:n ja S-ryhmän logistiikkakeskus Oy:n osakekaupat.
Varubodenin toimipaikkojen asianmukaisuudesta ja kunnosta huolehditaan jatkuvasti ja tavoitteena on nopean ja joustavan palvelun sekä laajan tuotevalikoiman varmistaminen. Vuoden 2009 aikana toteutettiin Kirkkonummen Rautakeskuksen uudistus. Tällä hetkellä S-market Kirkkonummella on käynnissä uudistus, joka valmistuu viikon sisällä. Kylmä- ja pakastehyllyjen määrä lisääntyy ja marketein yhteyteen avataan itsepalvelukahvila. Myös Kirkkonummen Rosso ja Varella Pub uudistuvat tämän kevään aikana. VB-Center Siuntiosta poistuu market ja nykyinen ravintola laajenee ja uusi konsepti valmistuu kevään aikana.

ASIAKASOMISTAJAT KERÄSIVÄT ENNÄTYSBONUKSEN
Varubodenin asiakasomistajien määrä ylitti viime vuonna 29 000 rajan ja määrä kasvaa tasaisesti. S-ryhmän asiakasomistajia Varubodenin toimialueen talouksista on jo yli 80 prosenttia. S-Etukortin vetovoima on lisääntynyt mm. S-Pankin tarjoamien kilpailukykyisten palveluiden johdosta. Varuboden palkitsee asiakasomistajiaan ostamisesta osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti ja maksoi viime vuonna 5 miljoonaa euroa Bonuksen ja maksutapaedun muodossa. Summa on kaikkien aikojen ennätys. 

Tupakoimaton työpaikka
Varuboden työllisti viime vuonna yli 650 työntekijää. Huolimatta taantumasta, henkilöstön määrä lisääntyi jonkun verran uusista toimipaikoista johtuen. Osuuskunta Varuboden on merkittävä työnantaja toimialueellaan, joka palkkaa vuosittain toistasataa kesä- ja kausityöntekijää. Lisäksi Varuboden tarjoaa työelämään tutustumis-, työssäoppimis- ja työharjoittelupaikkoja nuorille aikuisille. Varuboden on panostanut vahvasti koko henkilökunnan työhyvinvointiin. Henkilökunnan aloitteesta Varuboden on tupakoimaton työpaikka 1.3.2010 alkaen.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Folke Lindström, puh. 050 505 5660.