12.3.2010

Osuuskaupan tiedote 12.03.2010

Tuloskatsaus 2009

Osuuskauppa Maakunta on viime vuosina toteuttanut etupainotteisesti S-ryhmän strategiaa panostaen voimakkaasti niin Kainuun matkailuun kuin myös lähes kolmenkymmenentuhannen asiakasomistajansa peruspalveluiden kehittämiseen. Nämä panostukset yhdessä talouslaman kanssa heikensivät konsernin tulosta odotusten mukaisesti, mutta markkina-asema säilyi tai vahvistui kaikilla toimialoilla. Vuosimyynti oli 178,3 miljoonaa euroa ja ylijäämä ennen satunnaiseriä 1,4 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vastaavat luvut olivat 178,4 ja 3,4 M€.

 

Liikevaihdon kehitys toimialoittain

Maakunnan 146,3 miljoonan euron liikevaihdosta 0,7 miljoonaa euroa oli vuokratuottoja. Loppuosa jakaantui seuraavasti (suluissa kehitys edellisestä vuodesta):

- päivittäis- ja käyttötavarakauppa              111,2 M€      ( + 4,0 %)

- polttonestekauppa                                     21,3 M€      ( - 11,7 %)

- matkailu- ja ravitsemiskauppa                    13,1 M€      ( - 6,2 %)

Polttonestekaupan kehitys selittyy edellistä vuotta alhaisemmalla hintatasolla. Litroissa kasvua oli n. 3 %.

 

Vuosi-investoinnit 20,3 M€

Maakunta on investoinut 2000 –luvulla noin 105 M€, josta viime vuoden osuus runsaat 20 M€, 13,9 % liikevaihdosta. Vuoden 2008 elokuussa käynnistynyt historian mittavin investointi, Kajaanin Prisman laajennus ja Kodin Terran rakentaminen valmistui lokakuussa. Tämän lisäksi laajennettiin Vuokatin S-markettia ja parkkitilat rakennettiin kahteen tasoon. Tilikauden aikana Maakunta merkitsi muiden alueosuuskauppojen tapaan S-Pankki Oy:n ja S-ryhmän Logistiikkakiinteistöt Oy:n osakkeita.

 

Asiakasomistajia kohta 30 000

Asiakasomistajien määrä jatkoi kasvuaan. Vuoden aikana uusia asiakasomistajia liittyi 1 559. Eri syistä eronneista 820:stä asiakasomistajasta 370 siirtyi toisen osuuskaupan alueelle. Vuoden lopussa asiakasomistajia oli 29 559, joka on 739 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Seitsemälläkymmenelläneljällä prosentilla kainuulaistalouksista on S-Etukortti. Bonusmyynnin osuus kokonaismyynnistä oli 83 %. Osuuskauppa Maakunnan asiakasomistajat saivat vuoden aikana Bonuksia 6,6 M€.

 

Henkilöstöä lähes 500

Vuoden lopussa työntekijöiden määrä oli 491, joka on 62 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvuun vaikutti eniten uusi Kodin Terra, Prisman laajennus sekä Prisman Hesburgerin henkilöstön siirtyminen vuokratyöfirmasta Maakunnan palkkalistoille. Tilikauden aikana maksettiin palkkoja 11,1 M€.

 

Lisätietoja: kauppaneuvos Esko Hakala, puh. 044 0265 422