1.6.2010

Osuuskaupan tiedote 01.06.2010

Satakunnan Osuuskauppa työllistää miltei 500 kesätyöntekijää

Satakunnan Osuuskaupasta moni nuori löytää tänäkin vuonna kesätyöpaikan. Ensimmäiset kesätyöntekijät ovat jo töissä ja kesätyöntekijöitä löytyy toimipaikoistamme syyskuulle saakka. Kesätyöntekijöitä on kaikilla toimialoilla; kaupan toimipaikoissa, liikennemyymälöissä, majoitus- ja ravitsemisalalla sekä autokaupassa.

Tänä vuonna kesätyöhakemuksia Satakunnan Osuuskauppaan tuli yli 2 000, joista sähköisesti netin kautta tehtiin suurin osa. Kesätyöntekijöitä osuuskauppaan on palkattu yhteensä 497. Osa kesätyöntekijöistä on nuorimpaan ikäluokkaan kuuluvia ns. tonnilaisia, jotka tutustuvat työelämään kahden viikon ajan.

Satakunnan Osuuskaupassa iloitaan siitä, että näin monelle nuorelle pystytään tarjoamaan kesätöitä. Kesätyöntekijöitä on tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna uusien toimipaikkojen myötä. Tänä keväänä avautuneet Prisma Länsi-Pori, Prisma Länsi-Porin Ravintolamaailma sekä ABC Huittinen palkkasivat myös kesätyöntekijöitä.

Valtakunnallisesti S-ryhmä tarjoaa kaikkiaan 11 000:lle kesätyötä.