11.7.2018

Satakunnan Osuuskauppa mukana WinNovan Tähti -talossa Asuntomessuilla

Satakunnan Osuuskauppa on Porin asuntomessuilla yhteistyökumppanina WinNovan Tähti -talossa, kohteessa numero 7. Kohde on rakennettu WinNovan opiskelijatyönä.

  • WinNovan Tähti on perinteitä kunnioittaen rakennettu talo, jonka mallina on ollut Porin 5. ja 6. kaupunginosien puutalorakentaminen.

Toimipaikoistamme WinNovan Tähti -talossa näkyvät Kodin Terra Pori ja Sokos Satakunta. Esimerkiksi talon puiset julkisivumateriaalit sekä kasvit ovat Kodin Terrasta.

- Meillä on ollut ilo olla mukana WinNovan Tähti -talon projektissa. Tämä on erinomainen näyte satakuntalaisesta yhteistyöstä, sanoo Satakunnan Osuuskaupan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Jussi Kaartinen.

- Pihan upea yksityiskohta on aitaan sijoitettu kasvihuone, kertoo toimialajohtaja Jussi Kaartinen.

Kodin Terra Pori ja Minna Uskali/Tmi Vihervinkki toteuttivat WinNovan Tähteen kompaktin pihan, joka on selkeästi rajattujen alueiden ansiosta helppohoitoinen, mahdollistaen kuitenkin monia toimintoja. Yksi pihan yksityiskohdista on aitaan sijoitettu kasvihuone, josta löytyy muun muassa yrttejä. Satoa saadaan myös pihan omena- ja luumupuista.

Kasvihuoneeseen on istutettu monenlaisia yrttejä Porin Kodin Terran valikoimasta.

Paikallisten yritysten ammattitaito ja luovuus näkyy vahvasti WinNovan Tähdessä niin rakentamisessa kuin sisustuksessakin. Sisustusarkkitehti Riia Rauhala on koonnut irtokalustussisustuksen ja somistuksen Porin keskusta-alueen eli Käviksen yrittäjien kanssa.

WinNovan Tähti on uusiutuvaa energiaa hyödyntävä 2-kerroksinen, platform-menetelmällä rakennettu puutalo. Arkkitehti Martin Wolffin suunnittelemassa talossa on haluttu korostaa persoonallisuutta ja kodikkuutta sekä maanläheisyyttä ja satakuntalaisuutta. Neliöitä heti messualueen alussa sijaitsevassa omakotitalossa on 251.

Katso myös WinNovan, Käviksen ja Rock My Business -yrityksen sivut.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sokos
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
Kodin Terra
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra toimipaikkoja:
Ketju: Kodin Terra, Sokos