12.9.2013

Osuuskaupan tiedote 12.09.2013

Sale Sulva avattiin

Sale Sulva avattiin tänään 12.9.2013 Mustasaareen osoitteeseen Sulvantie 219. Salen myötä lähikaupan palvelut palaavat Sulvaan, josta ne aiemmin poistuivat.

Osuuskauppa KPO vuokrasi liiketilan Sulvan alueelta keväällä. Kesän aikana täysin uudistettu Sale Sulva työllistää päällikön lisäksi viisi henkilöä. "Salen myyntiala on noin 240 neliötä, mutta hyvien tilanhallintajärjestelyjen ja hyllykarttojen avulla myymälässä on tiloihin nähden todella laaja valikoima ja perheen perusostokset on helppo tehdä omassa kaupassa." toteaa Sale-ryhmän johtaja Jarmo Palola.

Samassa kiinteistössä asiakkaita palvelee myös Ravintola Fredrikas ja myöhemmin syksyn aikana tiloihin tullaan avaamaan myös kuntokeskus.

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Avajaiset, Sale