19.5.2009

Lehdistötiedote 19.05.2009

S-ryhmän päivittäistavarakaupassa satsataan omiin merkkeihin

Lehdistötiedote julkaisuvapaa 19.5.2009 klo 13.00

S-ryhmän päivittäistavarakaupassa satsataan omiin merkkeihin

S-ryhmän asiakasomistajien oma merkki, Rainbow, laajenee myös tuoretuotteisiin. Kesän ja alkusyksyn aikana valikoimiin saadaan muun muassa leipää, juustoa, lihajalosteita, panimotuotteita ja valmisruokaa.

S-ryhmän kahden oman merkin, Rainbown ja X-tran tällä hetkellä reilun 1300 tuotteen valikoimaa on tavoitteena kasvattaa ainakin kahteentuhanteen tuotteeseen ja vähintään kaksinkertaistaa niiden myynti.

– Yhä kansainvälistyvämpi toimintaympäristö ja tarjonnan runsaus kasvattavat omien merkkituotteiden strategista painoarvoa S-ryhmässä. Kuluttajaosuuskuntana haluamme tarjota asiakasomistajillemme luotettavaa laatua mahdollisimman edullisella hinnalla. Omat merkit ovat tähän hyvä mahdollisuus, S-ryhmän ketjuohjaus- ja hankintatoimintojen johtaja Risto Pyykönen toteaa.

Omien merkkien hyvä hinta-laatusuhde kiinnostaa asiakkaita etenkin taloudellisesti haastavampina aikoina, sillä niiden hinta on merkkituotteita keskimäärin viidenneksen huokeampi. Yhteispohjoismaisena hankintana tehdyissä X-tra -tuotteissa hintaero on vieläkin suurempi.

– S-ryhmän päivittäistavarakaupan omien merkkien myynti kasvaa lähes kaksi kertaa nopeammin kuin myynti keskimäärin. Tavoitteemme on kasvattaa tuotesarjojen valikoima nopeasti kahdentuhannen tuotteen tavoitetasoon, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto kertoo.

Ensimmäiset Rainbow-tuotteet tulivat markkinoille jo vuonna 1967. Tuotemerkki on tullut tutuksi vuosien varrella, sen tunnistaa 85 prosenttia suomalaisista. Jatkossa Rainbow-tuotteet erottaa aikaisempaa helpommin myös pakkauksessa olevasta S-tunnuksesta.

– S-ryhmän tunnuksen tuominen pakkauksiin kertoo asiakkaille, että haluamme vastata näkyvästi tuotteiden luotettavuudesta, vastuullisuudesta ja turvallisuudesta. Yli satavuotias S seisoo niiden laadun takana, Risto Pyykönen korostaa.

Tuotteiden laadun ja turvallisuuden varmistaminen on äärettömän tärkeää, ja se vaikuttaa myös valmistajien valintaan.

– Tavarantoimittajan on täytettävä tarkat laatukriteerit ennen kuin se hyväksytään omalla merkillä myytävän tuotteen valmistajaksi. Samoin yksittäisillä tuotteilla on selkeät laatukriteerit, jotka ovat osa valmistussopimusta, ryhmäjohtaja Kirsti Pasanen Inex Partnersista kertoo.

S-ryhmän omat merkit tekevät valmistajat Suomessa ja ulkomailla. Tuotteiden kotimaisuusaste on tällä hetkellä noin 40 prosenttia mutta se kasvaa tuoretuotteiden valikoiman laajentumisen myötä.

Lisätietoja:
S-ryhmän liiketoimintojen ketjuohjaus ja hankinta, johtaja Risto Pyykönen, p. 010 76 81000, s-posti:risto.pyykonen@sok.fi
Päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto, p. 010 76 80610, s-posti: jukka.ojapelto@sok.fi
Ryhmäjohtaja Kirsti Pasanen, Inex Partners Oy, p. 010 76 87127, s-posti: kirsti.pasanen@inex.fi

www.rainbow.fi