19.5.2010

Lehdistötiedote 19.05.2010

S-ryhmä kehittää rautakauppaansa

S-ryhmä keskittyy paraikaa rautakauppansa kehittämiseen. Kehitystyö tuo muutoksia myös toimipaikkarakenteeseen.

Kevään aikana on eri puolille Suomea avattu neljä uutta Kodin Terraa, ja nyt ketjuun kuuluu kymmenen yksikköä. Kodin Terra -ketjun rinnalla S-ryhmässä kehitetään alueosuuskauppojen omistamien pienempien rauta- ja puutarhakauppojen konseptia. Kaikkiaan osuuskaupoilla on kymmenisen tällaista yksikköä.

Hankkija-Maatalous Oy puolestaan luopuu S-Rautamarket -brändin käytöstä ja keskittyy Agrimarket-konseptin kehittämiseen. Se panostaa jatkossa kilpailukykynsä turvaamiseksi vahvasti ydinliiketoimintoihinsa eli maatalous- ja konekauppaan sekä harraste-eläintuote- ja puutarhakauppaan. Agrimarket-konseptiin kuuluu myös siihen luontevasti soveltuva rautakaupan tarjonta.

Alueosuuskauppojen omistamat S-Rautamarketit jatkavat vanhalla nimellään. Vuoden 2010 aikana ratkeaa, kuinka S-Rautamarket-brändiä käytetään S-ryhmässä.

Jatkossakin S-ryhmässä harjoitetaan rautakauppaa aina kunkin ketjun konseptiin istuvalla tavalla. Agrimarket-ketju keskittyy omaan ydinosaamiseensa ja raskaampaan rautakaupan alueeseen. Kodin Terra -ketju on asiakasomistajien täyden palvelun ostospaikka suurissa kaupungeissa. Se keskittyy sisustamiseen, rakentamiseen, remontointiin sekä pihaan ja puutarhaan, kun taas Prismat palvelevat omalla konseptillaan remontoijia ja sisustajia.