25.10.2011

Lehdistötiedote 25.10.2011

S-Pankki ottaa vastaan markkoja myös kolikkoina

S-ryhmään kuuluva S-Pankki aloittaa markkojen vastaanottamisen Prismoissa ja Sokoksissa sijaitsevissa asiakaspalvelupisteissä. Markkoja voi palauttaa S-Pankkiin ensi vuoden helmikuun loppuun asti, jolloin markkojen lunastus Suomessa loppuu kokonaan. Helmikuun lopussa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta markkojen ja eurojen yhteiskäytön päättymisestä.

– Markkoja on edelleen aika paljon liikenteessä ja palautustahti varmasti kiihtyy ennen määräajan loppumista. Haluamme kantaa oman vastuumme markkatalkoista, sanoo S-Pankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Jari Sinkkonen.

S-Pankki on Suomen Pankin ohella yksi harvoista paikoista, jonne voi palauttaa markkoja myös kolikkoina. Suomen Pankin tilastojen mukaan kierrossa on noin 1,7 miljardia markkaa, joista lähes 600 miljoonaa on kolikkoja.

Osa markoista ei enää kelpaa palautettavaksi. Kolikoista vaihtokelpoisia ovat viimeiseen ennen euroaikaa käytettyyn sarjaan kuuluvat markat ja pennit. Seteleistä vaihdettavaksi käyvät kaikki vuonna 1945 tai myöhemmin painetut markat.

Markkojen vaihtokurssi on edelleen sama kuin euroon siirryttäessä. Yksi euro vastaa 5,94573 markkaa. 

Sinkkonen suosittelee palauttamaan markat, jos niitä on jäänyt talteen isompia summia.

– Muutama kolikko ja seteli kannattaa jättää muistoksi markka-ajasta. Hyväkuntoisilla markoilla saattaa olla tulevaisuudessa numismaattista arvoa, Sinkkonen sanoo.

Lisätietoa:
Johtaja Jari Sinkkonen, S-Pankki Oy, puh 010 76 81378, jari.sinkkonen@s-pankki.fi.