29.3.2012

Osuuskaupan tiedote 29.03.2012

S-market Sysmä avaa uusissa tiloissaan

Uudistettu, nykyaikaisen ilmeen saanut S-market Sysmä avataan torstaina 29.3.12 klo 10. Uuden myymälän avainsanoja ovat laajat valikoimat ja asioimisen helppous. Myös energiatehokkuus on otettu rakentamisessa keskeiseksi lähtökohdaksi.

 

- Uusien tilojen suunnittelussa yksi tärkeimpiä tavoitteitamme oli asioimisen helppous. Myymälään on helppo tulla ja ostosten tekeminen on vaivatonta, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan markettoimialajohtaja Olli Vormisto. - Myymälä on selkeä, siellä on leveät käytävät ja kassoja on aiempaa enemmän. Myös parkkialueesta saatiin tilava, hän perustelee.

Nykyaikaisen ilmeen saanut S-market parantaa asiakasomistajien palveluita paikkakunnalla. Uusi myymälä vastaakin osaltaan kasvaneisiin tarpeisiin ja odotuksiin, joita asiakkailla tuotteista ja valikoimista tänä päivänä on. - Asiakkaille uudet tilat näkyvät ennen kaikkea laajana, laadukkaana valikoimana. Valikoimassa on uudistuksen myötä yli 11 000 tuotetta. Ja erityisesti kesäkauppaan liittyvät ruuhkahuiput saadaan kasvaneiden myymälätilojen ansiosta entistä paremmin hoidettua, Olli Vormisto kertoo.

Uuden kiinteistön energiatalouteen on kiinnitetty paljon huomiota. Esimerkiksi valaistuksessa on käytetty LED-tekniikkaa ja liiketunnistimia. Myös kannelliset ja ovelliset pakastekaapit ja -altaat kasvattavat myymälän energiatehokkuutta. - Kylmäkalusteista vapautuvan lauhdelämmön ohjaaminen myymälän lattialämmitykseen on esimerkki merkittävistä uusista, energiaa säästävistä ratkaisuista, joita olemme ottaneet käyttöön, Olli Vormisto lisää.

 

S-market Sysmä avataan tänään 29.3.12 osoitteessa Särkilahdentie 3. Sen yhteydessäpalvelee Alkon myymälä.