9.4.2014
10 kommenttia

S-market Sääksjärvi on avattu

Lempäälän Sääksjärvellä juhlittiin torstaina 10.4. Pirkanmaan Osuuskaupan 26:nnen S-marketin avajaisia. Aurinkoinen sää houkutteli paikalle pihan täydeltä ihmisiä kuuntelemaan avajaispuheita ja nauttimaan Lempäälän Pandojen voimisteluesityksestä. Avajaisissa tarjottiin myös kakkukahvit, minkä lisäksi uudessa myymälässä on tarjolla useita avajaistarjouksia koko loppuviikon ajan.

S-market Sääksjärvi on koko Suomen vähäpäästöisin S-market, mikä on saavutettu monien kehittyneiden suunnitteluratkaisujen avulla. – S-market Sääksjärvi kuluttaa puolet vähemmän energiaa kuin normaalit saman kokoluokan marketit, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen. – Myymälä hyödyntää maalämpöä, aurinkokennoja ja jäähdytysaineenaan hiilidioksidia käyttäviä kannellisia kylmälaitteita, hän jatkaa.

Sekä Voutilainen että hänen jälkeensä puhunut Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kari Löytty olivat tyytyväisiä siihen, että voimakkaasti kasvavan kunnan palvelutarjonta pysyy väestönkasvun tahdissa. – S-market Sääksjärvi on pitkään vireillä ollut investointi alueelle, jonka asukkailta on tähän asti puuttunut Oma Kauppa, Voutilainen toteaa. Alueen palvelutarjontaa täydentävät myös uuden kiinteistön yhteydessä toimiva, jo maanantaina ovensa avannut Apteekki Ikioma sekä Liikunta ja hyvinvointipalvelut Rivakka, joka aloittaa toimintansa toukokuussa.


Lempäälän Pandat voimistelivat avajaisissa hienosti Hevisauruksen tahdissa.

Henkilökunta avustaa uusien teknologiaratkaisujen kanssa

S-market Sääksjärvi on todellinen pioneeri, sillä ainutlaatuisen energiatehokkuutensa lisäksi myymälässä on asiakkaiden käytössä uusinta tekniikkaa, joka helpottaa ja nopeuttaa asiointia myymälässä. Myymälän apulaispäällikkö Susan Schreck opasti asiakkaille avajaisissa uusien vaakojen käyttöä. – Uudet vaa'at tunnistavat niille asetettavat tuotteet ja asiakkaan tehtäväksi jää ainoastaan valita oikea tuote valmiiksi rajatusta valikosta, Schreck kertoo.

Sääksjärvellä asuva Saara Saloranta oli lähtenyt tutustumaan Omaan Kauppaan puolitoistavuotiaan Sissin kanssa. Salorannan mukaan S-market Sääksjärvi on erittäin tervetullut lisä alueen palveluihin. – Tosi hyvä että alueelle avataan laajan valikoiman omaava ruokakauppa. Enää ei tarvitse lähteä Ideaparkin tai Koivistonkylän Prismaan ruokaostoksille, Saloranta toteaa tyytyväisenä. Monipuolisen valikoiman lisäksi myös S-market Sääksjärven tavallista laajemmat aukioloajat saavat Salorannalta kiitosta. – Kaupan aukeaminen jo aamuseitsemältä on iso plussa, hän kiittelee.

S-kanavan sisällöt asiasanalla: S-market
Ladataan kommentointia...

Lisää aiheesta