21.10.2019

Osuuskaupan tiedote 21.10.2019

Riihimäen Prismassa testataan kerää ja skannaa -palvelua

Kesällä täysuudistettuna avattu Prisma Riihimäki ottaa jälleen yhden uuden kehitysaskeleen, kun myymälässä aletaan testata uutta palvelua: ostosten keräämistä suoraan hyllyltä ostoskassiin.

Kerää ja skannaa -pilotti käynnistyy Prisma Riihimäessä marraskuun alussa. Uusi palvelu sujuvoittaa asiakkaan ostosreissua, kun hän voi skannata omat ostoksensa jo myymälää kiertäessään. Kassa-asiointi nopeutuu huomattavasti, kun ostokset on pakattu valmiiksi ostoskassiin, eikä asiakkaan tarvitse enää kuin maksaa ne.

– Kartoitamme asiakkaidemme mielipiteitä ja kokemuksia uudesta palvelusta. Tervetuloa testaamaan, Osuuskauppa Hämeenmaan markettoimialajohtaja Taina Penttinen kehottaa.

Ostosten skannaaminen käsiskannerilla helpottaa erityisesti paljon kerralla ostavia asiakkaita. Vastaavanlaiset palvelut ovat todella suosittuja esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.

Kassalla skannataan vain yksi koodi

Riihimäen Prismassa käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen on sijoitettu molempien sisäänkäyntien läheisyyteen. Myymälän henkilökunta opastaa asiakkaita palveluun rekisteröitymisessä ja laitteen käytössä.

– Meillä on 150 skanneria ja saman verran skanneritelineellä varustettuja ostoskärryjä, prismajohtaja Jarmo Piiroinen kertoo.

Asiakas ottaa marketin sisäänkäynniltä mukaansa käsiskannerin ja skannaa kaupassa ostoksensa sitä mukaa, kun kerää niitä ostoskassiinsa. Käsiskannerin palautuspiste on itsepalvelukassojen luona. Palautuksen yhteydessä asiakas tulostaa koontikuitin, jonka hän maksaa kassalla.

Ensimmäisellä käyttökerralla palveluun rekisteröidytään S-Etukortilla. Rekisteröityminen tapahtuu erillisellä rekisteröitymispäätteellä myymälässä. Käyttäjän on oltava täysi-ikäinen.

– Rekisteröitymisen vaiva pitää nähdä vain kerran, ja siinäkin henkilökuntamme auttaa asiakkaitamme, Piiroinen hymyilee.

Seuraavilla käyttökerroilla tunnistautuminen onnistuu näyttämällä laitteelle S-Etukorttia.

– Rohkeasti vain kokeilemaan, palvelu on helppokäyttöinen!

 

Lisätiedot:

Osuuskauppa Hämeenmaa, toimialajohtaja Taina Penttinen, 050 420 3087

Osuuskauppa Hämeenmaa, prismajohtaja Jarmo Piiroinen, 050 328 4954

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Ketju: Prisma