27.11.2019

Osuuskaupan tiedote 27.11.2019

Retki kauppaan kutsuu alakoululaiset tutustumaan kaupan maailmaan

Mistä tuotteet tulevat ruokakaupan hyllyihin? Mitä tuotepakkauksista selviää? Mistä merkistä tunnistaa kotimaisen ruoan? Millaisia valintoja kannattaa tehdä voidakseen hyvin? Alakoululaiset ympäri Suomen pääsevät tänä syksynä tutustumaan kaupan maailmaan ja ruoan reittiin S-marketeissa. Taustalla on S-ryhmän ja Ruokatiedon kouluille toteuttama opetuskokonaisuus.

Retki kauppaan on opetuskokonaisuus, jonka tarkoituksena on tukea opetussuunnitelman "ulos luokasta oppimaan" -ajattelua ja kannustaa löytämään uusia oppimisympäristöjä myös koulun ulkopuolelta.

– Retki kauppaan tarjoaa alakoululaisille tilaisuuden opetella kuluttajataitoja tavalla, joka ei olisi luokkatilassa mahdollista. Retkellä harjoitellaan myös tuiki tärkeitä ryhmätyötaitoja ja vahvistetaan oppilaiden osallisuutta oman koulutyönsä suunnitteluun. Parhaiten retki soveltuu 3.–4.-luokkalaisille, Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi kertoo.

Kaupparetken taustalla on S-ryhmän kesällä 2017 julkaisema Ruokamanifesti, jonka tavoitteena on luoda valoisaa tulevaisuutta suomalaiselle ruoalle. Yksi manifestin teeseistä on lupaus edistää lasten terveellistä syömistä. Sen innoittamana syntyi idea koululaisten retkestä kauppaan.

– Lapsille ja nuorille on tärkeä tarjota tietoa kaupan maailmasta. Esimerkiksi tieto ruoan reitistä kauppaan ja ruokahävikistä opettaa ymmärtämään ruoan tuotantoa ja elinkaarta sekä arvostamaan ruokaa. Kaupan tiloissa vierailu ja henkilökunnan haastattelu rohkaisevat kehittämään kuluttajataitoja, sanoo projektityöntekijä Kia Soro Turun Osuuskaupasta.

Retkeä pilotoitiin muutaman osuuskaupan alueella vuonna 2018. Erittäin myönteisten palautteiden kannustamana toimintamalli laajennetaan nyt koko Suomeen. Retki kauppaan on tehty Turun alueella tähän mennessä viiteen kohteeseen ja se on pyritty toteuttamaan reilun 20 oppilaan ryhmissä.

– Kokemus retki kauppaan -tempauksesta oli erittäin mieleinen sekä lapsille että opettajalle. Ensinnäkin se, että pääsimme luokkatilasta ulos oppimaan virkistää ja tuo vaihtelevuutta opetukseen. Oli myös hienoa, että materiaalia oli runsaasti valittavana ja vaikka kaikkea ei käsitelty tuolloin retkellä, voin hyödyntää niitä vielä myöhemmin opetuksessani, kertoo luokanopettaja Jenna Laiho Ruskon Kirkonkylän koulusta.

– Tempaus myös lisäsi oppilaiden käytännön tietoja ja taitoja tärkeistä arjen asioista. Lisäksi tuli tehtyä pieniä ryhmätöitä ennen vierailua kauppaan eli myös tällaista sosiaalista puoltakin tuli samalla kuin huomaamatta harjoitettua, Laiho iloitsee.

Lisätietoa:
Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, Ruokatieto, anni-mari.syvaniemi(at)ruokatieto.fi, p. 050 511 8909
Kia Soro, projektityöntekijä, Turun Osuuskauppa, kia.soro(at)sok.fi, p. 044 019 6574

Retki kauppaan -opetuskokonaisuus opettajille: www.ruokatieto.fi/retki-kauppaan

Ketju: S-market