12.5.2008

Osuuskaupan tiedote 12.05.2008

Porin Rosso valittu Vuoden Rossoksi

Rosso Pori on valittu Vuoden Rosso -ravintolaksi

Porin Rosso on valittu 43 Rosso-ravintolan joukosta Vuoden Rossoksi. Valinta tehdään vuosittain muun muassa edellisen vuoden myynnin kehityksen ja liiketulosten, asiakastyytyväisyyden sekä henkilöstötyytyväisyyden perusteella. Vuoden Rosso –palkintoa on jaettu vuodesta 1998 lähtien. Porin Rosso on ensimmäinen Rosso –ravintola, joka palkitaan Vuoden Rossoksi toiseen kertaan. Ensimmäisen kerran Pori sai tunnustuksen vuonna 2003.

Porin Rossossa sekä asiakkaat että henkilökunta ovat tyytyväisiä. Porin Rosson henkilökunnan työtyytyväisyyden ja asiakastyytyväisyyden mittarit edustavat koko Rosso-ketjun parhaimmistoa. Myynti on kehittynyt selvästi edellisvuotta paremmalle tasolle erityisesti vuoden 2007 loppupuoliskolla. Liiketuloksen kehittyminen on ollut hyvää ja hallittua ja myös työn tehokkuus on parantunut. Porin Rosso saavutti lisäksi Rosson konseptitutkimuksessa ketjun parhaan tuloksen.

"Porin Rosson menestystä kuvaa esimiestiimin johtamisote laadukkuus edellä kohti tulostavoitteita. Ihmisten määrätietoinen johtaminen, hyvän tunnelman ylläpito ja tuloksen teon kulttuuri kuvaavat Porin Rosson tapaa toimia. Koko henkilökunta on sitoutunutta ja haluaa tehdä yhdessä töitä menestyksen eteen ", kertoo Rosson ketjupäällikkö Riikka Ahtiainen. "Sitoutunut konseptin kehittäminen sekä paikallista että ketjun tuotekehitystä vahvistaen on tehnyt Porin Rossosta myös suositun benchmarking-ravintolan ketjun sisällä päälliköiden työnkierroissa. Porin Rosson esimiehet ovat osallistuneet aktiivisesti oman Rosson ulkopuolella tutorointiin ja valmentamiseen Rosson uusien yksiköiden ja sisarketju Rosso Expressien avauksissa", Ahtiainen jatkaa.

Rosso on Suomen suurin ravintolaketju, joka tunnetaan välittömästä ilmapiiristä ja monipuolisesta ruokalistasta. Rosso-ravintolat ovat yhdistäneet suomalaista ja italialaista keittiötä jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Tuloksena on syntynyt ainutlaatuinen ja rohkea yhdistelmä eteläisen ja pohjoisen Euroopan parasta keittiötä. Ensimmäinen Rosso avattiin vuonna 1978 ja tällä hetkellä Rosso-ravintoloita on Suomessa 42 ja yksi Tallinnassa.

Tervetuloa Rossoon nauttimaan pöydän antimista!