7.1.2014

Osuuskaupan tiedote 07.01.2014

Osuuskauppa Suur-Savon parhaat palkittiin

Osuuskauppa Suur-Savon Vuoden esimies ja Vuoden työryhmä -valinnat sekä Vuoden asiakaspalvelijat julkaistiin lauantaina 4. tammikuuta järjestetyssä henkilökunnan juhlassa Kauppakeskus Stellassa.

Vuoden 2013 esimieheksi valittiin Prisma Mikkelin pukeutumisen myyntipäällikkö Arja Kinnunen. Valinnan perusteena oli Kinnusen pitkäaikainen esimerkillinen ja tuloksekas esimiestyö, joka asiakastyytyväisyydellä mitattuna on Prisma-ketjun ja työtyytyväisyydessä Osuuskauppa Suur-Savon kärkeä. Tuloksellisuus on jatkunut myös haastavana käyttötavarakaupan vuonna 2013. Toiminnan tulos on budjettia ja edellistä vuotta parempi. Itsensä kouluttaminen ja työryhmän jatkuva kannustaminen ja kehittäminen ovat jatkuneet koko Kinnusen pitkän työuran ajan.

 

Vuoden 2013 työryhmäksi valittiin Sokos Mikkelin S-Pankki- ja Asiakasomistajatoiminnot. Tämän työryhmän jäsenille omistaminen ja omistautuminen ovat lähellä sydäntä. He edistävät päivittäisessä työssään asiakasomistajuutta ja kiertävät kertomassa siitä osuuskaupan toimipaikoissa hankkien uusia, sitoutuneita asiakasomistajia. Työryhmä on hankkinut osuuskauppaan viime vuonna yli 800 uutta asiakasomistajaa. S-Etukortti debitin ja S-Etukortti Visan myynnissä työryhmä on ylittänyt kirkkaasti vuodelle 2013 asetetut tavoitteet (lähes 2 000 S-Etukortti debit- ja yli 800 luotollista S-Etukortti Visa-korttia). Työryhmä on ansioitunut myös S-Pankin alueellisessa myyntikilpailussa, sijoittuen sen neljässä kilpailujaksossa kolme kertaa ykkös- ja kerran kakkossijalle. He pitävät aidosti työstään ja ovat tyytyväisiä työnantajaansa. Siitä osoituksena on myös työyhteisötutkimuksen huikea työtyytyväisyysindeksi 98,8.

 

Osuuskauppa Suur-Savon Parhaista parhaat – Vuoden asiakaspalvelijat valittiin auto-, ABC-, matkailu- ja ravitsemiskaupasta sekä tukitoiminnoista toimialoittain ja marketkaupasta ketjuittain. Erinomaisina asiakaspalvelijoina ja hyvän työilmapiirin ylläpitäjinä palkittiin:

Autokauppa

  • Tuomo Liukkonen / Karla Mikkeli

ABC-liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

  • Saara Aulio / ABC Pitkäjärvi

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

  • Anne Purhonen / Original Sokos Hotel Vaakuna, kerroshoito

Tukitoiminnot

  • Anssi Kääriäinen / Sokos Mikkeli, logistiikka

Sokos

  • Heli Mutanen / Sokos Savonlinna, kauneus

Prisma

  • Satu Loukiainen / Prisma Mikkeli, käyttötavara

S-market

  • Jyrki Lindewall / S-market Mikkeli

Sale

  • Kati Avikainen / Sale Laajalampi

 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen

p. 0500 553 765