11.8.2010

Osuuskaupan tiedote 11.08.2010

Lapset päivittivät Rosson ruokalistan

Rosso-ravintolat
Tiedote 11.8.2010

Rosso-ravintolat kutsuivat suomalaislapset tammi–helmikuussa 2010 järjestettyyn lasten ruoka-annoksen suunnittelukilpailuun. Vastauksia ja ruokatoiveita saapui lähes tuhat ympäri Suomea. Ehdotuksissa korostuivat aterian terveellisyys ja hauska ulkonäkö. Valtakunnalliseksi voittaja-annokseksi valittiin joensuulaisen Jutta Moilasen "Mr. Chicken Salad". Annos ilmestyy Rosso-ravintoloiden lasten ruokalistalle syyskuussa. Lisäksi suosituimmat ehdotukset huomioidaan ruokatuotesuunnittelussa.

"Annoskisa on erinomainen ja hauska tapa selvittää tärkeän kohderyhmämme toiveita. Perheiden ruokailutottumukset ovat viimeisen viiden vuoden aikana kehittyneet selvästi terveellisempään suuntaan. Myös kotiruoan arvostus on nousussa", kertoo Rosso Brand Manager Merja Helistö. "Erityisen mielenkiintoista kehityksessä on, että tavanomaisimpien kestosuosikkien rinnalle lasten mieliruokien joukkoon ovat selkeästi nousseet kasvisruoka, perinteinen kotiruoka sekä muutkin kalaruoat kuin lohi. Myös etnisiä ruokia toivotaan. Toki suosikkeina näyttävät pysyvän vuodesta toiseen pizzat, nakit ja ranskalaiset sekä perunamuusi ja lihapullat. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä esitettiin monipuolisesti lisukkeiksi."

Turun ja Raision annoskilpailun voittajat

Turun Aurakadun Rosson voittaja-annos oli 5-vuotiaan Tekla Tulosen suunnittelema Onnin buffet-satsi. Nimensä mukaan annoksessa on vähän kaikkea: lohta, ranskalaisia, porkkanaa, perunamuusia ja lihapullia. Idea annokseen tuli Teklan suosikkiruoista.
– Kaikki on niin hyvää, toteaa 5-vuotias Tekla.

 

Raision Rossossa palkitun annoksen Onnin kanaristikkoperunat suunnitteli 5-vuotias Milla Ylä-Tuomola. Annos sisältää mausteisia ristikkoperunoita, kanaa juustokastikkeessa sekä lisäkkeenä kurkkua ja tomaattia. Annoksen idea tuli voittajan sekä tämän 2,5-vuotiaan pikkuveljen Aleksin lempiruuista.

 

Voittajat palkittiin kunniakirjalla sekä Onni Orava -pehmolelulla.

Rosso-ravintolat järjestävät lapsille ruoka-annoksen suunnittelukilpailun joka toinen vuosi uuden ruokalistan ilmestymisen alla. Kilpailun tuloksia käytetään ruokalistan kehittämiseen.

Lisätiedot:
Merja Helistö, SOK MaRa -ketjuohjaus, Rosso Brand Manager, puh. 050 388 4289

Rosso
Rosso on lapsiperheitä monipuolisesti huomioiva ravintola. Rosso-ravintolat ovat tarjonneet italialaishenkistä ruokaa suomalaiseen makuun jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Rosson ruokatarjonta on vuosien myötä pysynyt aina ajan hengessä, klassikoita kunnioittaen. Esimerkiksi ruokien terveellisyyttä on ajateltu valmistustapojen erilaisilla valinnoilla, erityisillä kevytannoksilla ja kalorien julkistamisella. Myös suolan käyttöä on vähennetty. Esimerkiksi lasten ranskalaiset tarjotaan Rossossa ilman suolaa.

Rosso on S-ryhmän ja koko Suomen suurin ravintolaketju. Ensimmäinen Rosso avattiin Lahden keskustaan vuonna 1978. Tällä hetkellä ravintoloita on Suomessa 42 ja yksi Tallinnassa. Ketju työllistää noin 700 henkilöä. Turun Osuuskaupalla on kaksi Rosso-ravintolaa, Turussa Aurakadulla sekä Raision keskustassa.

Turun Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemistoimiala käsittää yhteensä 34 ravintolaa ja 3 Sokos Hotellia. TOK:n palveluverkostoon kuuluu lisäksi 4 Prismaa, 2 Sokos-tavarataloa, 19 S-marketia, 21 Sale-myymälää, 4 liikennemyymälää, 1 pesukatu ja 20 ABC-automaattia. Turun Osuuskauppa toimii 21 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. TOK:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja TOK:n yli 117 000 asiakasomistajataloudelle.

www.rosso.fi