22.4.2015

Osuuskaupan tiedote 22.04.2015

Lahden Sokos uudistuu

Lahden Sokoksen uudistetun ensimmäisen kerroksen avajaisia vietetään huomenna 23.4.2015. Tavaratalon katutason lisäksi myös ravintola ja S-market uudistettiin. Tavoitteena on houkutteleva, nykyaikainen ja entistä palvelevampi kokonaisuus. Hämeenmaa haluaa investoinnillaan olla mukana Lahden keskustan kehittämisessä.

Nykyaikaista ilmettä tavarataloon
Ensimmäisen kerroksen remontti on tarkoittanut Sokos Lahdelle melkoista muodonmuutosta.
− Paljon kalusteita uudistettiin, samoin kerrosopasteet. Tavoittelemme nykyaikaista ilmettä ja selkeää, palvelevaa kokonaisuutta. Uskomme käyttötavarakauppaan, ja haluamme investoinnillamme olla mukana Lahden keskustan kehittämisessä, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo.

Myös ensimmäisen kerroksen tuotealueissa ja palveluissa on tapahtunut remontin myötä muutoksia.
− Esimerkiksi asusteet ja laukut löytyvät nyt katutasosta. Kauneuden ja kosmetiikan tuotealueella on luvassa eniten uutta. Tuoksusaareke on todella näyttävä, ja myös luonnonkosmetiikan esillepanoihin on panostettu paljon, tavaratalon johtaja Saija Vuorinen kuvailee.

Itse tehtyä uudesta Alex Food & Café -ravintolasta
Sokoksen katutasossa sijaitsevassa ravintolassa uudistuivat ilmeen lisäksi erityisesti tuotteet.
− Alex Food & Café palvelee ja houkuttelee monenlaisia ikäryhmiä. Ravintolan uutuuksia ovat muun muassa pannupitsat sekä salaattibaari, jossa kootaan annoksia asiakkaiden toiveiden mukaan. Itse tehtyyn satsataan, myös kahvilan vitriinituotteiden puolella, ravintolapäällikkö Jani Koikkalainen kertoo.

Herkullinen ja laajojen valikoimien S-market
Alakerrassa sijaitseva S-market on monien lahtelaisten suosikki ja erikoisvalikoimiensa vuoksi oikea kaupunkilainen herkkukauppa. Remontissa myymälän kalusteet uusittiin, ja myymälä avartui paljon.
− Uusittu market on valoisa ja viihtyisä. Myymälästä löytyy nyt yksi yhtenäinen herkku- ja palvelutiski. Myös leipomo uudistui. Tärkeä parannus ovat kaksi uutta sisäänkäyntiä, joiden ansiosta asiointi on entistä sujuvampaa. Avainsanoja ovat laajat valikoimat, laatu ja palvelu, marketpäällikkö Petri Koski toteaa.

 

Lisätietoja: Osuuskauppa Hämeenmaa, toimitusjohtaja Olli Vormisto, puh. 050 358 8336