13.6.2014

Osuuskaupan tiedote 13.06.2014

Kyläkauppapäivää vietetään 14.6. Hailuodossa, Siikajoella ja Temmeksellä

Lauantaina 14. kesäkuuta vietetään valtakunnallista Kyläkauppapäivää, johon osallistuu noin 300 pientä maaseudun ja haja-asutusalueen myymälää. S-ryhmästä mukana on yli 40 kauppaa ja Arinalta Hailuodon, Siikajoen ja Temmeksen Sale-lähimyymälät. Kyläkauppapäivänä kannattaa piipahtaa oman kylän lähikaupassa.

Elinvoimainen kyläkauppa yhdistää paikkakunnan ihmisiä ja tärkeiden päivittäistavaroiden lisäksi tarjolla on monia muita tarpeellisia palveluja. Palveluja kehittämällä kyläkaupat ovat merkittävä voimavara kylän ja lähialueen asuttavuuden turvaajana ja muidenkin palvelujen säilymisen tukena.

Sale-lähimyymälä on parhaimmillaan haja-asutusalueen monipuolinen palvelukeskus

Haja-asutusalueilla ja pienemmissä taajamissa voi olla tarjolla lähes yhtä hyvät palvelut kuin kaupungeissa. Kyläkaupat tarjoavat päivittäistavaroiden lisäksi vaihtelevasti oheispalveluja; polttoainejakelua, pankkipalveluja, Postin ja Matkahuollon palveluja, apteekin reseptivapaita lääkkeitä ja tilausta vastaan myös reseptilääkkeitä, Veikkauksen ja RAY:n palveluja sekä Alkon tilauspalvelua. Palvelutarjontaan voi jatkossa sisältyä myös julkisia palveluja. Kyläkaupoissa korostuu paikallinen tunnelma ja ne panostavat myös lähiruoan tarjontaan.

Arinan lähimyymälöiden palvelutarjontaa kehitetään yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Esim. VTT:n kanssa S-ryhmän käyttötavarakaupan tarjonta on viety myös pienille paikkakunnilla verkkokaupan ja kivijalkakaupan yhdistelmällä. Arina on laajentanut lähimyymäläverkostoa viime vuosina, tavoitteena tarjota lähipalveluja omistajille koko toimialueellaan Pohjois-Suomessa.

Kyläkauppapäivänä kesäistä ohjelmaa

Osuuskauppa Arinan Sale-lähimyymälöissä on Kyläkauppapäivänä tarjoiltavaa, puuhaa ja viihdykettä perheen pienimmille sekä omistaja- ja pankkitietoa, tuplabonusta ja arvontaa aikuisille. Kyläkauppapäivä on oivallinen tilaisuus tutustua omaan lähikauppaan, sen henkilökuntaan ja monipuolisiin lähipalveluihin.