17.11.2010

Osuuskaupan tiedote 17.11.2010

Kouvolan Prisma-keskus harjakorkeudessa

Kouvolan Prisma-keskuksen tämän vuoden alussa alkaneet laajennustyöt ovat edenneet harjakorkeuteen. Harjannostajaisia vietetään tänään keskiviikkona 17. marraskuuta. Osuuskauppa Ympäristön tavoitteena on tarjota uudistuvassa ja laajentuvassa Prismassa asiakasomistajilleen laajempia valikoimia, monipuolisempia palveluja sekä helpompaa asiointia.

 

Tarjonnaltaan Kymenlaakson kattavin ja monipuolisin ostopaikka

Uudistuneen Prisma-keskuksen avajaisia vietetään syksyllä 2011. Laajennuksen myötä Prisma-keskuksen asema Kymenlaakson kattavimpana ja monipuolisimpana ostopaikkana vahvistuu entisestään.

 

– Osuuskauppa Ympäristö kohdentaa toiminnastaan syntyvät varat paikallisten palveluiden parantamiseen ja kehittämiseen. Prisma-keskusta uudistetaan alueemme asiakasomistajien eduksi. Haluamme tarjota heille kattavimmat ja monipuolisimmat päivittäis- ja käyttötavarakaupan, rakentamisen ja remontoinnin sekä puutarhan- ja pihanhoidon tuotteet ja palvelut helposti saman katon alta, Ympäristön kaupallinen johtaja Ari Hyytiä kertoo.

 

Pinta-ala ja valikoimat kaksinkertaistuvat

Nykyinen Prisma-keskus tulee tuplaamaan pinta-alansa uudistuksen myötä n. 32 000 neliöön. Valikoimat kaksinkertaistuvat, ja merkittävin kasvu tapahtuu käyttötavarakaupassa. Kaikki tuotealueet tulevat saamaan lisätilaa, rakentamisen ja sisustamisen tavararyhmät selkeästi eniten. Kasvava pinta-ala mahdollistaa myös leveämmät käytävät ja sitä kautta joustavamman ja helpomman asioinnin. Kassapisteiden lukumäärä kasvaa yhteensä 38 kassaan ja kassapisteitä tulee sijaitsemaan eri puolilla myymälää: puutarhapihalla, Noutomyymälässä ja käyttötavarapuolella. Pääkassalinja tulee siirtymään pysäköintitalon puoleiselle sivustalle.

 

Uusi pysäköintitalo tuo 1200 pysäköintipaikkaa lisää

Asioinnin helppoutta ja mukavuutta lisää myös myymälätilojen välittömään yhteyteen valmistunut pysäköintitalo, jonka 1200 uutta pysäköintipaikkaa sijaitsevat kolmessa katetussa kerroksessa. Prisma-keskuksen pysäköintikapasiteetti nousee noin 1800 maksuttomaan paikkaan, kun myös nykyiset pihapysäköintialueet säilyvät käytössä. Pihapysäköintialueet uudistetaan kesän 2011 aikana, mm. pysäköintiruutuja levennetään. Pysäköintitalon suunnittelussa on panostettu erityisesti tilojen valoisuuteen ja avaruuteen. Tiloissa on helppo liikkua, sillä ajoväylät ja vinoon sijoitetut pysäköintiruudut ovat leveitä. Pysäköintitalon myymäläkerros on jo avattu asiakkaiden käyttöön, toiset kaksi kerrosta avataan marraskuun lopulla.

 

Ympäristön historian suurin investointi työllistää

Prisman laajennuksen kokonaiskustannus on noin 50 miljoonaa euroa. Investoinnin työllistämisvaikutukset ovat huomattavat ja nykyisessä suhdannetilanteessa Prisman laajennusurakka on ollut alueella merkittävä ja toivottu. Hanke työllistää vuoden jokaisena arkipäivänä keskimäärin 150 rakentajaa.

 

Hankkeen pääsuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Tarmo R. Paju Oy, rakennesuunnittelusta Kymen Rakennesuunnittelu Oy, LVIA-suunnittelusta Visatek Oy, sähkösuunnittelusta Kouvolan JH-Suunnittelu Oy, GEO-suunnittelusta FCG Planeko Oy, paloteknisestä suunnittelusta Paloässät Oy ja liikennesuunnittelusta FCG Planeko Oy. Rakennuttajakonsulttina ja valvojana hankkeessa toimii Projectman Oy. Runkourakoitsijana toimii Parma Oy ja pääurakoitsijana Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemminkäinen Talo Oy Kaakkois-Suomi, putkiurakoitsijana Haveputki Oy, IV-urakoitsijana Consti Talotekniikka Oy, sähkö- ja sprinkleriurakoitsijana Lemminkäinen Talotekniikka Oy, automaatiourakoitsijana AdConSys Oy ja pysäköintitalon suuntapainepuhallinjärjestelmä urakoitsijana Fläkt Woods Oy.

 

Prisma-keskuksen liikennejärjestelyt muuttuvat

Uudistuksen myötä alueen liikennejärjestelyt ovat muuttuneet. Ajoreitti etupihan pysäköintialueelta keskustan, Korjalan tai Kuusankosken suuntaan kulkee joko pysäköintitalon läpi tai Rakentajan noutomyymälän takaa Korjalan liikenneympyrän kautta.

 

Lisätietoja:

Kaupallinen johtaja Ari Hyytiä, puh. 010 76 24013

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Ketju: Prisma