19.8.2016

Osuuskaupan tiedote 19.08.2016

Kestilän Ässäkenttä eli PalloAreena vihittiin käyttöön

Kestilän peruskoulun Ässäkenttä-monitoimikenttä vihittiin käyttöön 19.8. klo 9–11.
 
Ässäkenttä nimettiin paikallisesti KPA:ksi eli Kestilän PalloAreenaksi. Vihkiäisissä julkistettiin oppilaiden laatimat käyttösäännöt. Oppilaat haastoivat Ykkösen AC Oulun pelaajat vihkiäisottelussa ja pelasivat Kaikki Pelissä -miniturnauksen. Palloliitto luovutti koululle palloiluvälineitä.

Osuuskauppa Arina tukee monipuolisesti lasten ja nuorten liikuntaa Pohjois-Suomessa. Kannustajat-tukitoiminta, Arina Areena -liikuntahallit ja Ässäkenttä-monitoimikentät ovat osa lähes 100-vuotiaan osuuskaupan vastuullisuutta.

"Kuluttajaosuuskuntana ja paikallisten perheiden omistamana osuuskauppana haluamme tukea lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia. Monitoimikentät ovat osoittautuneet aktiivisiksi virkistys- ja harrastuspaikoiksi sekä kouluaikana että vapaa-ajalla", kertoo Arinan marketkaupan aluevastaava Tarmo Kokkola.

"Koululle uusi monitoimikenttä ja palloiluvälineet antavat lisämahdollisuuksia liikuntatuntien suunnitteluun", jatkaa rehtori Juha Arbelius.

Lasten ja nuorten liikunnan lisääminen on S-ryhmän paikallisten osuuskauppojen ja Suomen Palloliiton piirien yhteistyön keskeinen tavoite.

"Liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen edellyttää nykyisin korkeatasoisia liikuntapaikkoja lähellä kuntalaisia. Tarvitaan aktiivista yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja elinkeinoelämän välillä, jotta saadaan lisää kiinnostavia ja toimivia liikuntapaikkoja", jatkaa Palloliiton piirijohtaja Esa Saajanto.

Kuntien, Suomen Palloliiton ja S-ryhmän osuuskauppojen yhteistyön tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. Ensimmäiset kentät vihittiin käyttöön vuonna 2011. Kestilän peruskoulun Ässäkenttä on pohjoissuomalaisen Osuuskauppa Arinan toimialueella jo kahdeksas, Siikalatvan kunnan ensimmäinen ja valtakunnallisesti 51. Ässäkenttä.

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Lasten ja nuorten liikunta, Palloareena, Ässäkenttä