5.12.2011

Osuuskaupan tiedote 05.12.2011

Kannatusautomaateilla tukea paikallisille yhdistyksille Oulussa

Arinan omistavat asiakkaat. Arina on hyvä yrityskansalainen, joka tukee pohjoissuomalaista liikuntaa, kulttuuria ja yleishyödyllistä toimintaa noin 200 000 eurolla vuodessa. Asiakkaat voivat lisäksi tukea suoraan paikallista yhdistystoimintaa lahjoittamalla pullokuittinsa tai rahaa uusiin kannatusautomaatteihin. Toimintaa testataan vuoden 2012 aikana Oulun Prismoissa. Tuki ohjataan lyhentämättömänä yhdistyksille Oulun Prismojen toimiessa keräyspisteinä.

Osuuskauppa Arinan omistavat pohjoissuomalaiset asiakkaat. Osuustoiminta on sitä, että omistetaan yhdessä ja jaetaan tuotot yhdessä. Osuuskaupat tarjoavat omistajilleen monipuolisia palveluja ja etuja.

Arina on palveluyritys, joka toimii vastuullisesti sekä taloudellisesta, sosiaalisesta että ympäristönäkökulmasta. Arinan vastuullisuudesta hyötyvät myös pohjoissuomalainen liikunta, kulttuuri ja yleishyödyllinen toiminta, joiden palveluja Arinan asiakasomistajat käyttävät. Arina tukee paikallista toimintaa vuosittain noin 200 000 eurolla. Tuesta merkittävä osa ohjataan sponsoribonusyhteistyöllä junioritoimintaan yli 20 pohjoissuomalaiselle urheiluseuralle. Arina tarjoaa lisäksi yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa pääsylippu- ja muita asiakasomistajaetuja.

Kannatusautomaateista uusi tukimuoto paikallisille yhdistyksille

Osuuskauppa Arina ja paikalliset yhdistykset testaavat uutta kannatusautomaattitoimintaa vuoden 2012 aikana Oulussa Prisma Limingantullissa, Prisma Linnanmaalla ja Prisma Raksilassa. Yhdistykset ovat hakeneet toimintaan rahankeräysluvat ja tehneet yhteistyösopimukset Arinan kanssa.

Vuoden 2012 testijakson aikana mukana on monipuolinen kattaus paikallisia yhdistyksiä; erilaisia liikuntalajeja junioritoiminnan osalta ja lisäksi yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Arinan Oulun Prismojen asiakkaat voivat itse valita, mille yhdistykselle suoran tukensa pullokuittien tai rahalahjoituksen muodossa antavat. Tuki ohjataan lyhentämättömänä ko. yhdistykselle Oulun Prismojen toimiessa keräyspisteinä.
 
Kannatusautomaattitoiminnassa vuonna 2012 mukana olevat yhdistykset:

Prisma Limingantulli:
-    Hyvän mielen talo ry
-    Oulun NMKY ry
-    Oulun Luistinseura ry
-    Oulun Naisfutis ry

Prisma Linnanmaa:
-    Punaisen Ristin Oulun piiri
-    Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri
-    Oulun Sotaveteraanit ry
-    Oulun Kärpät 46 ry

Prisma Raksila:
-    Nuorten Ystävät ry
-    Oulun Pyrintö ry
-    Oulun Lippo Juniorit ry
-    Northern Lights ry / cheerleading-jaosto