7.9.2015
1 kommentti

Osuuskaupan tiedote 07.09.2015

HOK-Elanto mukana Hävikkiviikolla

Ruokahävikin vähentäminen on konkreettinen ekoteko, joka on hyväksi myös kukkarolle. Hävikki ei ole vain ruoan haaskausta vaan myös talouteen ja ympäristöön vaikuttava asia.

Turhaa ruokahävikkiä syntyy kaikissa ruokaketjun vaiheissa aina pellolta kotien ruokapöytiin saakka.  Siksi kaikilla ruokaketjun lenkeillä on tärkeä tehtävä etsiä uusia ennakkoluulottomia ratkaisuja, jotta vielä syömäkelpoinen ruoka ei päätyisi jätteeksi.

Hävikin hallinta kaupassa lähtee hyvästä ennakkosuunnittelusta, jossa tietojärjestelmiä hyödynnetään kysynnän ennustamiseksi.
Tietojärjestelmät ovat tuoneet paljon hyviä ratkaisuja hävikin ehkäisemiseksi. Kysynnän ennakointi ei kuitenkaan aina toimi sataprosenttisesti.

Yhtenä keinona vähentää jätteeksi päätyvän ruoan määrää on jo vuosien ajan ollut hinnanalennuskäytäntö.
HOK-Elannossa myymättä olevien tuotteiden hintaa alennetaan 30 %:lla viimeistään tuotteen päiväysmerkintää edeltävän päivänä. Näin vähennetään merkittävästi kaupan hävikkiä. Ostamalla ja syömällä tällaisen vielä täysin kelvollisen tuotteen voi osaltaan tehdä ympäristöteon. Silloin kaikki ruoan kasvattamiseen, valmistamiseen ja kuljettamisen käytetty energia, luonnonvarat ja vaiva on vielä kannattanut.

Useimmiten tuote saa punaisen -30 % -lapun kylkeensä, kun tuotteen viimeinen käyttöpäivä tai 'parasta ennen' -päivä on lähellä. Lainsäädäntö ohjeistaa elintarvikealan toimijoita määrittämään valmistamilleen tuotteille kelpoisuusajan ja merkitsemään päivämäärän tuotteisiin. Viimeisen käyttöpäivän jälkeen elintarviketta ei saa enää myydä eikä käyttää, myöskään myytävän tai tarjottavan elintarvikkeen valmistuksessa. Parasta ennen -merkittyjä tuotteita voidaan käyttää kotona vielä ajankohdan jälkeenkin. Arvioi rohkeasti omilla aisteillasi ruoan kuntoa!