18.5.2017

Osuuskaupan tiedote 18.05.2017

Hämeenmaan edustajiston vaaleissa annettiin ennätysmäärä ääniä

Osuuskauppa Hämeenmaan edustajiston vaalit järjestettiin 18.4.-8.5.2017. Ääniä vaaleissa annettiin 37 509, mikä on 13 492 enemmän kuin viime vaaleissa vuonna 2013. Edustajistoon valittiin 29 naista ja 16 miestä. Edustajiston kokoonpano vastaa monipuolisuudessaan ja alueellisuudessaan hyvin toimialueen väestöä.

– Äänestysprosentti vaaleissa oli 24,0 %, jota voi pitää erinomaisena. Ehdolla oli 284 henkilöä, ja ehdokasmäärä jakautui tasaisesti osuuskaupan toimialueelle. Äänestäjät valitsivat Hämeenmaalle monipuolisen ja osaavan edustajiston tälläkin kertaa, kertoo Hämeenmaan talousjohtaja Risto Korkka.

Edustajiston rooli osuuskaupan päätöksenteossa on tärkeä, onhan osuuskauppa jäsentensä omistama yritys. – Yksittäisistä edustajiston päätösvaltaan kuuluvista asioista voidaan mainita esimerkiksi tilinpäätöksen vahvistaminen ja hallintoneuvoston valinta. Muodollisen roolinsa lisäksi edustajisto toimii näköalapaikkana osuuskaupan toimintaan sekä muodostaa tärkeän keskustelufoorumin osuuskaupan johdon ja asiakasomistajien välille, kertoo Risto Korkka.

Osuuskaupan edustajiston vaaleissa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Edustajisto nimensä mukaisesti edustaa osuuskaupan omistajia hallinnossa ja Hämeenmaalla edustajiston jäsenten lukumäärä 45 henkilöä. Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi tulleet ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet.

 

HÄMEENMAAN EDUSTAJISTO 2017-2020

Jäsenalue 1: Lahti

Jenna

Koskelo

Lahti

kotiäiti

Kari

Lempinen

Lahti

postinjakelun valtakunnallinen pääluottamusmies

Sari

Niinistö

Lahti

terveydenhoitaja, kasvatustieteen opiskelija

Harri

Niemi

Lahti

liikkeenharjoittaja

Eila

Jokinen

Lahti

FM

Riina

Puusaari

Lahti

suunnitteluinsinööri

Merja

Vahter

Lahti

kauppias, HHJ

Kari

Känkänen

Lahti

maanviljelijä

Anneli

Viinikka

Lahti

kodinhoitaja

Juhani

Honkaniemi

Lahti

everstiluutnantti evp

Rami

Lehto

Lahti

kansanedustaja

Salla

Natunen

Lahti

opiskelija

Risto

Paulamäki *

Lahti

luokanopettaja

Onerva

Vartiainen

Lahti

kauppatieteiden maisteri

Irmeli

Lehikoinen

Lahti

ekonomi

                     

* Risto Paulamäen varaedustaja: Jari Rissanen, diakoni, sosionomi (AMK) Lahdesta

 

Jäsenalue 2: Asikkala, Padasjoki, Heinola, Hartola, Sysmä, Hollola, Kärkölä, Orimattila, Myrskylä

Elina

Luukka

Padasjoki

fysioterapeutti, yrittäjä

Merja

Hakala

Heinola

yrittäjä

Sari

Hyväkkä

Orimattila

fysioterapeutti

Eino

Luostarinen

Asikkala

lääketieteen lisensiaatti, yleislääketieteen erikoislääkäri

Kirsi

Lehtimäki

Heinola

sairaanhoitaja (AMK)

Tero

Nieminen

Orimattila

yrittäjä

Pirjo

Ala-Hemmilä

Asikkala

opinto-ohjaaja

Kaarina

Mäkinen

Hollola

maatalousyrittäjä, farmaseutti

Mika

Mäentalo

Heinola

vanhempi konstaapeli

Heikki

Mantere *

Hollola

toimittaja, eläkeläinen

                                        

* Heikki Mantereen varaedustaja: Sirkka-Liisa Papinaho, sairaanhoitaja Orimattilasta

 

Jäsenalue 3: Hämeenlinna, Forssa, Janakkala, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Tammela, Hausjärvi, Loppi, Humppila, Ypäjä

Sara

Syyrakki

Hämeenlinna

eläinlääkäri

Päivi

Kankaanmäki

Hämeenlinna

fysioterapeutti, yrittäjä

Sirpa

Laakso

Hämeenlinna

myyjä, alueluottamusmies

Erja

Hirviniemi

Riihimäki

sairaanhoitaja

Marjatta

Rahkio

Hämeenlinna

eläinlääkäri

Terhi

Kyhkynen

Hämeenlinna

mielisairaanhoitaja

Irmeli

Elo

Janakkala

koulutuspäällikkö

Titta

Rissanen

Hämeenlinna

myyjä

Sari

Kaakinen

Tammela

sosionomi

Janne

Nieminen

Forssa

teurastaja

Pertti

Mäkelä

Riihimäki

KTM, toimitusjohtaja

Marianne

Mänki

Jokioinen

agrologi, maanviljelijä

Päivi

Sieppi

Hämeenlinna

ympäristöneuvontapäällikkö

Piia

Olkinuora

Hämeenlinna

KTM

Asko

Niemelä

Loppi

agrologi, maanviljelijä

Mart

Martikainen

Hämeenlinna

huoltomies

Pekka

Romo

Hämeenlinna

asianajaja, varatuomari

Irkka

Ryhtä

Forssa

erikoissairaanhoitaja, eläkeläinen

Anne

Ylitalo

Tammela

metsätalousyrittäjä

Joni

Lähde

Loppi

tuotantotyöntekijä, imitaattori

 

Tähdellä merkityt henkilöt kuuluvat Osuuskauppa Hämeenmaan hallintoneuvostoon. Sääntöjen mukaan henkilö ei voi kuulua kahteen eri luottamustoimeen.

Ehdokkaat saatujen äänien mukaan järjestyksessä jäsenalueittain on luettavissa 18.5.2017 osoitteessa www.s-osuuskauppavaalit.fi/hameenmaa

Lisätietoja: Osuuskauppa Hämeenmaa, talousjohtaja Risto Korkka, puhelin 0500 301 794