12.10.2010

Osuuskaupan tiedote 12.10.2010

Energiaa säästöön

Energian säästäminen on sekä taloudellisesti kannattavaa että vastuullista liiketoimintaa.

S-ryhmä on merkittävä energiankuluttaja. Suomessa kulutettavasta sähköstä S-ryhmän osuus on noin yksi prosentti. Lukemina sähkön ja lämmön kulutus lämmityspolttoaineet mukaan lukien oli viime vuonna yhteensä 1,7 terawattituntia eli 1,7 miljardia kilowattituntia. Se vastaa yli 80 000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiankulutusta. Sähkölaskun loppusumma nousi viime vuonna yli 85 miljoonaan euroon.

Kovat tavoitteet

Energia-asiat eivät ole S-ryhmässä vain raha-asioita, vaan pitkälti myös vastuullista, ympäristön huomioon ottavaa toimintaa. EU:n energiapalveludirektiivi, joka asetettiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on jo tuonut S-ryhmän toimintaan monia muutoksia. Myymälöiden kylmälaitteiden lisäksi esimerkiksi kiinteistöjen valaistusta on uusittu ja lämmön karkaamista sisätiloista on estetty. S-ryhmässä ilmastointitekniikkaa on uusittu huomattavasti, ja lämmön talteenotto myymälöissä on lähes sataprosenttista.

– Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset edellyttävät yhdeksän prosentin energiansäästöä vuosina 2008-2016, mutta S-ryhmässä tavoitteet on asetettu vielä korkeammalle. Tavoitteemme on kahden prosentin vuosittainen energiankäytön tehostaminen vuosina 2008-2015, kehityspäällikkö Erkki Pekkanen SOK Kiinteistötoiminnoista kertoo. Energiansäästötalkoot sisältävät sekä isoja investointeja vaativia toimenpiteitä että pieniä arjen tekoja.

Kylmä syö sähköä

S-ryhmässä energiaa kuluu karkeasti jakaen neljään isoon asiaan: kylmätekniikkaan, valaistukseen, ilmanvaihtoon ja lämmitykseen. Suurimpia sähkösyöppöjä ovat kylmälaitteet, joiden kehittäminen onkin yksi energiatehokkuuden parantamisen painopisteistä.

Kylmälaitteiden lauhdelämpöä voidaan talteenottojärjestelmien ansiosta käyttää hyödyksi lämmityksessä. Lisäksi myymälöiden kylmäkalusteita uusitaan energiatehokkuudeltaan vanhaa paremmalla tekniikalla ja esimerkiksi pakastealtaita muutetaan kannellisiksi.

Lähes kaikki uudet yksiköt varustetaan integroidulla kylmä- ja LVI-järjestelmällä ja kylmäaineena käytetään hyötysuhteeltaan mainiota hiilidioksidia, jonka ympäristöä lämmittävä vaikutus on olennaisesti pienempi kuin perinteisen kylmäaineen.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista energiansäästöviikkoa. Tavoitteena on kiinnittää huomioita energiansäästöön ja tottumuksiin käyttää energiaa. Teemaviikko kannustaa etsimään keinoja säästää energiaa ja ottamaan hyvät tottumukset osaksi arkea.

Myös S-ryhmä osallistuu energiansäästöviikkoon. Viikon aikana viestimme koko henkilökunnallemme energiansäästön mielekkyydestä ja keinoista, joilla itse kukin voi siihen vaikuttaa arjen tekemisessä.