2.2.2012

Osuuskaupan tiedote 02.02.2012

Arinan omistaville asiakkaille keskimäärin 180 euroa Bonusta ja maksutapaetua - lähes 25 000 omistajataloutta sai yli 500 euroa

Osuustoiminta on sitä, että omistetaan yhdessä ja jaetaan hyödyt yhdessä. Arinan 138 439 omistajaa, 63 % alueen kotitalouksista, saivat vuonna 2011 ostoista Bonusta ja maksutapaetua 24,6 milj. euroa sekä muita asiakasetuja arviolta jopa 25 milj. euroa. Omistajat ostivat tuotteita ja palveluja 615,3 milj. eurolla, 78 % Arinan 786,4 milj. euron kokonaismyynnistä. Arina työllisti 2 250 työntekijää. Palveluja kehitettiin n. 30 milj. eurolla. Vuoden 2011 ennakkotulos on 12,6 milj. euroa.

Arina on avoin kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat asiakkaat. Muita omistajia ei ole. Omistajia oli vuoden 2011 lopussa 138 439 (+ 3 583, +3 %). Uusiksi omistajiksi liittyi 7 661 asiakasta. Omistajatalouksien osuus Arinan toimialueen (37 Pohjois-Suomen kuntaa) kaikista kotitalouksista oli vuodenvaihteessa 63 % (+2 %-yksikköä).

Asiakasomistajat ostivat Arinan toimipaikoista tuotteita ja palveluja 615,3 milj. eurolla (+60,9 milj. euroa, +11 %). Myynti omistajille eli bonusmyynti oli 78 % vähittäismyynnistä, joka oli 786,4 milj. euroa (+83,2 milj. euroa, +12 %). Vähittäismyynti kasvoi ja markkina-aseman arvioidaan vahvistuneen kaikilla liiketoiminta-alueilla. Vuoden 2011 ennakkotulos on 12,6 milj. euroa (-1,1 milj. euroa).

Myynti 1.1.-31.12.2011 sis. alv  Milj. €  Muutos %
Market- ja erikoisliikekauppa  599,8 M€  + 11%
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa  144,6 M€  + 20%
Matkailu- ja ravitsemiskauppa  42,0 M€  + 3%
Osuuskauppa Arina yhteensä  786,4 M€  + 12%

 

Omistajat hyötyvät osuuskunnasta palvelujen käytön suhteessa. Omistajat saivat vuonna 2011 Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 24,6 milj. euroa (+10 %), keskimäärin 180 euroa taloutta kohden. 5 % maksimibonusta eli vähintään 540 euroa vuodessa sai joka kuudes eli lähes 25 000 omistajataloutta. Lisäksi omistajat saivat muita asiakasetuja (pysyvästi edullinen päivittäistavaraostoskori, pysyvät ja vaihtuvat asiakasomistajaedut sekä S-Pankin maksuttomat palvelut) arviolta jopa 25 milj. euron arvosta.

Palveluja kehitettiin vuonna 2011 n. 30 milj. euron investoinneilla. Arina avasi uudet energiaa säästävät S-marketit Iihin, Muhokselle, Muonioon ja Ylikiiminkiin. Kokonaisenergiankulutus on näissä marketeissa jopa puolet perinteisiä marketteja pienempää. Arina rakennuttaa kaikki uudet myymälänsä energiatehokkaalla hiilidioksiditekniikalla. S-markettien lisäksi avattiin Salet Oulun Heinäpäähän ja Intiöön sekä Tornion keskustaan, ABC-automaatti Muonioon, S-Rauta Kemiin, Prisma-laajennus Kempeleen Zeppeliniin ja Companys muotiliike Helsingin Kamppiin. Arina lisäsi vuodenvaihteessa Oulun, Kempeleen, Tornion ja Rovaniemen Sale-lähimyymälöiden palveluaikaa puoleenyöhön.

Arinalaiset palvelivat omistajia vuonna 2011 yli 160 toimipaikassa 2 250 työntekijän voimin (+118). Arina huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista kouluttamalla henkilöstöä, tukemalla liikkumista keskimäärin 200 eurolla sekä tarjoamalla laajat työterveyshuollon palvelut koko henkilöstölle. Arinan kannustepalkkiojärjestelmä kattaa koko henkilöstön. Vuodelta 2011 kannustepalkkioita maksetaan yht. 1,5 milj. euroa. Vuosittaisen työyhteisötutkimuksen (vastanneita lähes 90 %) arvosana on kolmena viimeisenä vuonna ollut kiitettävä. Arinan työnantajamielikuva on Pohjois-Suomessa kaupan alan paras.

Vuosi 2012 on YK:n julistama kansainvälinen osuustoimintavuosi. Osuuskauppa Arinan toiminta käynnistyi 95 vuotta sitten, toukokuun 14. päivä 1917. Osuustoiminta on sitä, että omistetaan yhdessä ja jaetaan hyödyt yhdessä. Arina haluaa osaltaan tehdä osuustoimintaa yritysmuotona tunnetummaksi pohjoissuomalaisille omistajille ja muille sidosryhmille. Arina järjestää omistajille erityisesti touko-kesäkuussa osuustoimintapäiviä, jolloin osuustoimintaa, asiakasomistajuutta sekä palveluja ja etuja esitellään toimipaikkojen yhteydessä. Arina järjestää lisäksi osuustoimintavuoden juhlaseminaarin 15.5. Oulussa. Henkilöstö juhlii osuustoimintavuotta syyskuussa.