6.5.2009

Osuuskaupan tiedote 06.05.2009

Arina lisää Sale-lähimyymäläpalveluja

Osuuskauppa Arina jatkaa vahvaa palveluverkoston kehittämistä taloustilanteesta huolimatta. Arina vahvistaa markkina-asemaansa sekä marketkaupassa että muilla toimialoilla. Marketkaupassa suurin verkostokasvu on kohdistunut 2000-luvulla Sale-lähimyymälöihin. Vuosituhannen alussa Sale-lähimyymälöitä oli muutama, lähiaikoina jo 40. Arina investoi Sale-lähimyymälöihin vuonna 2009 n. 6 milj. euroa. 

Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen osuustoimintayritys, jonka omistavat tasaosuuksin yrityksen palveluja käyttävät asiakkaat. Arinan asiakasomistajina on jo n. 60 % toimialueen kotitalouksista, yli 120 000 kotitaloutta lähes 40 kunnan alueella. Arinan tehtävänä on tuottaa monipuolisia palveluja ja etuja asiakasomistajille.

Arinan päätoimiala on marketkauppa, jossa toimitaan Prisma, S-market, Sale ja ABC-Market ketjukonsepteilla. Myynniltään suurin marketketju on Prisma, toisena S-market ja kolmantena Sale. Lukumääräisesti suurin Arinan ketjuista on Sale 35 lähimyymälällä. Sale on valtakunnallisesti lähes 300 lähimyymälän ketju, jonka myymälät sijaitsevat kaupunkien keskustoissa, lähiöissä tai pienissä maaseututaajamissa.

'Sale on 200-700 m2 lähiostopaikka, jossa on 3500-5000 pysyvästi edullisen tuotteen valikoima. Sale sijaitsee laajan verkostonsa vuoksi lähellä, siellä missä asiakkaatkin, jolloin asiointi on paitsi nopeata myös ympäristöystävällistä. Sale on asiakasystävällinen, sillä valtaosa myymälöistä on avoinna joka päivä', kiteyttää Arinan Sale-ketjujohtaja Tapani Kärkkäinen.

Osuuskauppa Arina avasi helmikuussa uuden Sale-lähimyymälän Kolariin. Seuraava uusi Sale avataan kesäkuussa Oulun Hinttaan. Rovaniemen Muurolassa on käynnistynyt remontti, jossa Arina kunnostaa entisen kauppakiinteistön syksyksi Sale-lähimyymäläksi Tervolassa nykyisen myymälän tilalle rakennetaan uusi Sale-lähimyymälä, joka avataan alkuvuodesta 2010. Utajärvellä rakennetaan Valtatie 22 varteen uusi lähimyymälä, joka tarjoaa nykyistä laajemmat tuotevalikoimat, myymälätilat ja Postin asiamiespalvelut. Kestilässä ja Yli-Iissä sijaitsevat S-marketit siirtyvät Sale-lähimyymäläketjuun kesän aikana. Arinan lähimyymäläinvestoinnit ovat vuonna 2009 yhteensä n. 6 milj. euroa. Uusia työpaikkoja tulee em. lähimyymälöihin n. 20 kpl.

'Asiakasomistajuus, nykyaikaiset asiakaspaneelit palautteiden keräämiseen, asiakasrakenteen ja -tarpeiden mukaisesti räätälöitävät valikoimat, lähialueen edullisin päivittäistavarahintataso, parhaat asiakasedut (jopa 5 % Bonus, 0,5 % maksutapaetu ja maksuttomat pankkipalvelut), lisäpalvelut (Veikkaus, Posti ja/tai Alko) ja ammattitaitoinen henkilöstö ovat Arinan marketkaupan valtteja kiristyvässä kilpailussa', tiivistää Kärkkäinen.

Lisätietoja: Osuuskauppa Arina, Sale-ketjujohtaja Tapani Kärkkäinen, etunimi.sukunimi@sok.fi

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sale
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sale toimipaikkoja:
Ketju: Sale