11.6.2020

Osuuskaupan tiedote 11.06.2020

ABC Pesukatu avattiin - Huippuekologinen autopesu nyt myös Espoon Nihtisiltaan

HOK-Elannon ABC-ketjun uusi ympäristöystävällinen pesukatu avattiin Espoon Nihtisiltaan Turunväylän tuntumaan torstaina 11. kesäkuuta. Pesukatu on samanlainen kuin vastikään toukokuussa Joutsenmerkin saanut ABC Kaaren pesukatu. Kolmas vastaava on rakenteilla Vantaan Porttipuistoon ja valmistuu vuonna 2021.

- Olemme jo käynnistäneet ympäristömerkin hakemisen Nihtisillan uudelle pesukadulle, eikä sen saamiselle ilmeisesti ole estettä. HOK-Elanto on vastuullinen toimija ja haluamme olla edelläkävijä myös ympäristöasioissa, ABC-ketjun johtaja Hannu Houni toteaa.

HOK-Elannon kahdella ABC Pesukadulla ja 12 perinteisessä autopesuhallissa käytetään vain biohajoavia ja ympäristömerkittyjä kemikaaleja. Sekä Kaaren että Nihtisillan pesukadut toimivat uusiutuvalla energialla.
Autopesun ympäristömerkki perustuu vedenkulutuksen ja kemikaalipäästöjen vähentämiseen.

Perinteinen autopesu käyttää jopa 500 litraa "tuoretta" vettä yhtä autoa kohti. Joutsenmerkityssä autopesussa maksimi määrä on 90 litraa puhdasta vettä. Hyvä lopputulos vaatii kuitenkin enemmän vettä kuin 90 litraa, joten muu käytettävä vesi on kierrätysjärjestelmän puhdistamaa. 80-90 prosenttia ABC Nihtisillan käyttämästä vedestä kierrätetään ja puhdistetaan bioreaktorien avulla. 
- Neljä 25-kuutiometrin kokoista bioreaktoria, joiden sisällä on tietty bakteerikanta, käyttää ravintonaan kemikaaleja ja epäpuhtauksia, pesukadun toimittaneen Prowash Oy:n projektijohtaja Jyrki Lasonen selvittää.

Pesussa autosta irtoavat raskasmetallit ja öljyt kerätään talteen ja ne päätyvät erottimien kautta asianmukaiseen käsittelyyn, joten ne eivät rasita viemäriverkosta. Viemäreihin päätyvä vesi on niin ikään puhdistettua.

Pesukadun 40-metrinen linjasto kuljettaa auton valitun pesuohjelman läpi noin 5 minuutissa. Pesukatu ottaa autoja vastaan minuutin välein, eli noin 60 autoa tunnissa, joten jonoja ei juurikaan muodostu. Jonotilanteen voi tarkistaa tilanteen ABC-mobiilisovelluksen jonokamerasta.


Lopputuloksen kannalta tärkeimmät vaiheet ovat esipesu ja viimeistelevä kuivaus. Pesun aikana auto voi valitusta pesuohjelmasta riippuen kokea muun muassa vaahtoputouksen, alustanpesun, vanteiden pesun sekä vahakaaren ja vahan harjakiillotuksen.

Pesukadun aukioloajat ovat aluksi arkisin klo 7-21, lauantaisin 8-20 ja sunnuntaisin 10-18, jolloin henkilökuntaa on paikalla. 24/7 aukiolo otetaan käyttöön toiminnan vakiintuessa. Pesun voi ostaa joko maksuautomaatista tai maksaa mobiilisovelluksella.

 
ABC Nihtisillan pesukatu:

- biologinen vedenkierrätysjärjestelmä
- ympäristömerkityt, biohajoavat kemikaalit
- raskasmetallien ja öljyjen talteenotto
- pelkästään uusiutuvaa energiaa