24.9.2007

Lehdistötiedote 24.09.2007

16.03.2007 Tallinnan Prisma Rocca al Mare laajenee

SOK:n tytäryhtiö As Prisma Peremarket ja kiinteistösijoitusyhtiö Citycon Oyj solmivat 7.3.2007 vuokrasopimuksen Tallinnassa toimivan Rocca al Maren Prisman uusista myymälätiloista.

Prisma Rocca al Mare muuttaa nykyisessä kauppakeskuksessa uuteen laajennusosaan. Prisma saa 2 000 neliötä lisää pinta-alaa kiinteistön laajennuksen ensimmäisessä vaiheessa. Toisen laajennusosan myötä lisätilaa rakennetaan toiset 2 000 neliötä, jolloin myymälän yhteispinta-alaksi muotoutuu 12 000 neliömetriä.

- Laajennuksen myötä Rocca al Maren Prisma pääsee vastaamaan alueen kasvavaan kysyntään. Saamme myymälään kaivattua lisätilaa päivittäistavaroille sekä erityisesti laajenevalle käyttötavarapuolelle. Prisman kilpailuetuja ovat jatkossakin pysyvästi edullinen hintataso, laaja valikoima ja ostamisen helppous, maajohtaja Leena Laitinen kertoo.

Laajennuksista ensimmäinen valmistuu huhtikuussa 2008. Uusittu myymälä avataan ensi vuoden toukokuussa. Toinen laajennusosa on valmis vuoden 2009 lopulla.

- Prisma-ketju on Viron pääkaupungin alueella hypermarketsarjassa markkinajohtaja reilun 20 prosentin markkinaosuudellaan. Myymälöiden palveluksessa on noin 700 henkilöä, kertoo Laitinen.

Kauppakeskuksen laajennuksen rakennuttaja on Citycon Oyj. Urakoitsijana toimii Skanska Oy. Useassa vaiheessa toteutettavan hankkeen kustannuksiksi arvioidaan yhteensä noin 68 miljoonaa euroa.

S-ryhmän muodostavat 22 alueosuuskauppaa ja SOK-yhtymä tytäryhtiöineen. Rocca al Maren Prisma sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta Haaberstin kaupunginosassa, jossa se on toiminut vuodesta 2000 lähtien. S-ryhmällä on Virossa Sikupillin, Rocca al Maren, Mustamäen, Kristiinen ja Lasnamäen Prisma-hypermarketit sekä Sokos Hotel Viru.

Lisätietoja:

SOK Viro, Leena Laitinen, maajohtaja, puh. +372 568 096 61, leena.laitinen@sok.fi
Citycon Oyj, Harri Holmström, maajohtaja, Baltian liiketoiminnot, puh +358 40 845 5726, harri.holmstrom@citycon.fi

Lisä informaatiota S-ryhmän Viron toiminnoista löytyy Mediapalvelusta:
mediapalvelu.s-kanava.fi