Nainen hymyilee smoothie kädessä

Usein kysytyt kysymykset

Täältä löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin liittyen mm. Bonukseen, S-Etukorttiin ja asiakasomistajuuteen.

Asiakastiedot ja henkilökohtaiset digipalvelut

Mitä eroa on Omat ostot-palvelussa näkyvillä eri kotimaisuustasoilla?

Laskuri havainnollistaa kotimaisten ruokaostosten osuuden kahdella tasolla. Ensimmäisellä tasolla ovat tuotteet, joiden raaka-aineet ovat kotimaisia ja jotka on valmistettu Suomessa. Kotimaisuuden takaavat suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovat Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkit.

Toisella tasolla ovat tuotteet, jotka on valmistettu Suomessa, mutta joiden raaka-aineiden alkuperä voi olla muu kuin Suomi. Lisäksi laskuri näyttää ulkomaiset ruokaostokset omana listanaan.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko nähdä ostosteni kotimaisuusasteen Omat ostot -palvelun avulla?

Kyllä voit. S-mobiilin Omat ostot -palvelusta löytyy kotimaisuuslaskuri, jonka kautta voit seurata ostamiesi ruokatuotteiden raaka-aineiden ja valmistuksen kotimaisuutta. Kotimaisuuslaskuri erottelee toisistaan raaka-aineiltaan ja valmistukseltaan kotimaiset tuotteet sekä Suomessa valmistetut tuotteet. Lisäksi laskuri näyttää ulkomaiset ruokaostokset omana listanaan. Kotimaisuusaste lasketaan ruokakorin arvosta. Palvelussa näet tiedon kotimaisuudesta jopa yksittäisen tuotteen osalta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Näkyykö Omat ostot -palvelussa kaikkien S-ryhmän ketjujen ostot?

Palvelussa näkyvät Prismassa, S-marketissa, Salessa, Alepassa, ABC:lla sekä Kodin Terrassa tekemäsi ostot. Muiden ketjujen, kuten Sokoksen, Emotionin sekä verkkokauppojen ostokset tuodaan palveluun vaiheittain.

Hotelli- ja ravintolaostojen sekä yhteistyökumppaneiltamme tehtyjen ostojen tiedot kertyvät S‑ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin vain kuitin loppusummatasolla, joten niitä ei ole tulossa Omat ostot-palveluun.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko ladata kuittiarkistosta sähköisten kuittien tiedot koneluettavassa muodossa, jotta voisin tehdä esim. perheen ruokamenojen seurantaa?

Et valitettavasti voi. Sähköiset kuitit ovat kuittiarkistossa kuittien kuvakopioina, joten kuittien sisältämiä tietoja ei voi esimerkiksi yhdistellä ja järjestellä.

Omalta S-kanavalta voit tilata ostotietoraportin kuitin loppusummaa tarkemmalla tasolla S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin kertyvistä ostoistasi. Esimerkiksi ruokakauppaostoista tiedot kertyvät rekisteriimme tuoteryhmätasoisina.

Kun tilaat ostotietoraportin, voit tallentaa sen esim. omalle kotikoneellesi joko pdf- tai excel-muodossa. Excel-muotoista raporttia voit itse muokata ja järjestellä esim. ruokaostotiedot tuoteryhmittäin.

Kannattaa ottaa Omalla S-kanavalla käyttöön Omat ostot -palvelu, jonka avulla voit seurata omaa kulutustasi kätevimmin.

Ostotiedot ovat aina henkilökohtaisia, eli sekä sähköisten kuittien että ostotietoraportin sisältö koskee vain omalla S-Etukortillasi tehtyjä ostoja.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksi Omat ostot -palvelussa on vain yhdeltä vuodelta ostotietoja?

Omat ostot -palvelun visualisoinnit toimivat parhaiten vuoden mittaiselle seurantajaksolle, minkä vuoksi palveluun ei ole tässä vaiheessa tuotu ostotietoja kuin vuoden ajalta. Asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin kerätään ostotietoja kahdelta vuodelta. Kattavan yhteenvedon rekisteriin kertyvistä tiedoista löydät Oman S-kanavan Tarkista rekisteritietosi -osiosta. Kaikki S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin kerätyt tarkat ostotietosi saat tilaamalla sieltä tuotetasoiset ostotiedot.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksi Omat ostot -palvelun käyttöönotto vaatii vahvan tunnistautumisen?

Omat ostot -palvelussa tarkastellaan henkilökohtaisia ostotietoja. Siksi velvollisuutemme palveluntarjoajana on varmistaa henkilöllisyytesi ennen palvelun käyttöönottoa. Samalla sinä asiakkaana voit luottaa siihen, että tietosi ovat turvassa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mikä on Omat ostot -palvelu?

Omat ostot on asiakasomistajatalouksille suunnattu palvelu, jonka avulla asiakas voi seurata omaa kulutustaan. Omat ostot -palvelussa näet tarkemmat tiedot henkilökohtaisista ostoistasi kuluneen vuoden aikana. Ostotiedot näytetään tuoteryhmittäin, kuten juusto, vihannekset, oluet, tuore kala, suklaavalmisteet jne. Omat ostot -palvelun löydät Omalta S-kanavalta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Näkyykö Omat ostot -palvelussa talouden muiden henkilöiden ostotiedot?

Omat ostot -palvelussa näet tässä vaiheessa vain omalla S-Etukortillasi rekisteröimäsi ostokset. Kaikkien samaan asiakasomistajatalouteen kuuluvien bonusostot voit tarkistaa S-mobiilista ja Omalta S-kanavalta löytyvästä bonusostojen yhteenvedosta.

Omat ostot -palveluun saa selvää lisähyötyä, kun palvelussa voidaan näyttää kaikkien samaan talouteen kuuluvien henkilöiden ostot. Tämän mahdollistaa myöhemmin palveluun tuotava toiminto, jolla talouteen kuuluvat henkilöt voivat erikseen antaa luvan ostotietojensa näyttämiseen muille talouteen kuuluville.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä Omat ostot -palvelun hiilijalanjälkilaskurissa on kyse?

Hiilijalanjälkilaskuri kertoo tuoteryhmätasolla omaan todelliseen kulutusdataan perustuvan ruoan ostoskorin hiilijalanjäljen. Palvelu kautta voit seurata oman ostoskorin ilmastovaikutuksia ja ilmastovaikutusten jakautumista eri tuoteryhmien välillä mahdollisimman vertailukelpoisesti.

Ruoan hiilijalanjälkilaskuri on kehitetty yhdessä Luonnonvarakeskuksen (Luken) kanssa. Luken tuottamat tuoteryhmäkohtaiset ilmastovaikutukset perustuvat olemassa olevaan, tuoreimpaan tutkimustietoon.

Ruoan hiilijalanjälkilaskurissa on huomioitu maataloustuotanto, jalostus, pakkaukset ja kuljetukset aina kaupan portille. Maankäytön muutoksia ja hiilivarastoja ei laskelmissa ole huomioitu, koska erityisesti hiilivarastojen arviointimenetelmät ovat vasta kehitteillä eikä niitä ole tässä vaiheessa pystytty huomioimaan kaikille ostoskoreista löytyville eri maalaisille tuotteille.

Lisäksi laskelmissa on huomioitu ryhmien myydyimpien tuotteiden alkuperä niissä tuoteryhmissä, joissa alkuperällä on erityistä merkitystä ja alkuperän mukaista tietoa on ollut saatavilla (naudanliha, kasvikset, kala, viljatuotteet). Tämän lisäksi Omat ostot -palvelu hyödyntää asiakkaan omaa ostodataa, jolloin asiakas saa mahdollisimman hyvän käsityksen oman ruokakorinsa ilmastovaikutuksista.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksi hiilijalanjälkilaskuri näyttää, että olisin ostanut lihaa, vaikka en ole?

Palvelun alkuvaiheessa osa kasviproteiinivalmisteista kirjautuu vielä lihan joukkoon tuoteteknisistä syistä. Kehitämme palvelua kuitenkin jatkuvasti saadun asiakaspalautteen perusteella. Kasviproteiinia sisältävät valmisruokavalmisteet löytyvätkin jo nyt valmisruokakategoriasta ja kasvipohjaiset maitotaloustuotteet omasta kategoriastaan.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kertooko Omat ostot -palvelun hiilijalanjälkilaskuri tuotekohtaiset ilmastovaikutukset?

Jokainen ostettu ruokakorin tuote on mukana laskennassa. Yksittäisen tuotteen hiilijalanjäljen sijaan laskennassa käytetään tieteellisesti tutkittua tuoteryhmätason hiilijalanjälkitietoa. Esimerkiksi yksittäisen maitotölkin laskennassa käytettävä arvo lasketaan koko maitotuoteryhmän hiilijalanjälkiarvon mukaan.

Avaa kysymys omalla sivullaan

Bonus

Miten voin seurata Bonuksen kertymistä?

Kätevimmin voit seurata Bonuksen kertymistä lataamalla S-mobiilin kännykkään. S-mobiili on saatavilla Applen iOS- ja Googlen Android-puhelimelle. S-mobiili toimii useimpien pankkien pankkitunnuksilla – täysin maksutta!

Bonustiedot voit myös tarkistaa asiakasomistajan omasta verkkopalvelusta Omalta S-kanavalta. Bonustiedot löydät myös kirjautumalla seuraaviin S-ryhmän palveluihin: verkkokaupat (Sokos, Prisma ja Kodin Terra), sokoshotels.fi, foodie.fi sekä abcasemat.fi.

Myös S-Pankin verkkopankin kautta pääset Omalle S-kanavalle tarkastelemaan bonustietojasi.

Asiakasomistajatalouden pääjäsenelle sekä talouden henkilölle lähetetään sähköpostiin kuukausittain tieto maksetun Bonuksen määrästä. Viesti lähetetään, jos yhteystiedoista löytyy sähköpostiosoite. Sähköpostiosoitteen päivittäminen on nopeaa ja vaivatonta, voit päivittää yhteystiedot omissa tiedoissasi Omalla S-kanavalla.

Mikäli et koe verkkopalveluita omaksesi, voit tarkistaa bonustilanteesi myös toimipaikan itsepalvelupisteessä S-Etukorttipäätteellä. S-Etukorttipäätteellä asioidessasi tarvitset S-Etukorttisi lisäksi myös nelinumeroisen asiakastunnuksesi. Asiakastunnus ei ole sama kuin kassalla maksettaessa käytettävä kortin pin-koodi. Jollet muista omaa asiakastunnustasi, voit tarvittaessa tarkistaa sen Omalta S-kanavalta, Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit) tai soittamalla S-ryhmän asiakasomistajapalveluun puh. 010 76 5858 ma–to, 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min).

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä tarkoittaa Bonus tuplana?

Bonus eli ostohyvitys on etu, jonka saat asiakasomistajana kaikista S-ryhmän ja yhteistyökumppaneiden bonustoimipaikoista. Joskus saat asiakasomistajana tietyistä toimipaikoista Bonusta tuplana. Se tarkoittaa sitä, että kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista maksettava Bonus kaksinkertaistuu. Ostot kirjautuvat sellaisenaan bonusostokertymään, mutta niistä kertyvä Bonus maksetaan tuplana.

Bonusprosentin suuruuden määrää asiakasomistajatalouden kuluneen kuukauden aikana S-ryhmän tai sen yhteistyökumppaneilta tehtyjen bonusostojen yhteenlaskettu loppusumma. Jos kuukauden normaaliostot yltävät 3 %:n Bonukseen, Bonusta tuplana myöntävästä toimipaikasta kampanja-aikana tehdyistä ostoista saa silloin 6 %:n Bonuksen.

Tankkausbonusta ei kerry tuplana.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä voin varmistaa, että olen saanut MobilePay ostoistani Bonusta?

Varmista, että maksun yhteydessä MobilePayssä näkyy vihreä asiakasomistajuuden S-tunnus ja teksti "Kanta-asiakkuus tunnistettu". Bonusostoiksi kirjatut ostoksesi voit tarkistaa S-mobiilista tai Omalta S-kanavalta. Kuitilla näkyy myös "Bonukseen kirjattu summa...", kun Bonus on ollut aktivoituna.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuinka saan Bonusta MobilePayllä tehdyistä ostoista?

Bonus pitää aktivoida MobilePayhin Jäsenkortit-osiossa. HUOM! Bonus on aktivoitava erikseen, vaikka maksukortiksi olisi ladattuna S-Etukortti.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten Bonusta saa S-Etukortilla?

Bonus kertyy, kun luet S-Etukortin maksupäätteessä tai esität kortin kassahenkilölle ostosten maksun yhteydessä ja ostosi kirjataan bonusostoksi. Voit kerryttää Bonusta toimipaikoissamme myös maksamalla MobilePayllä.

Saadaksesi Bonusta S-ryhmän verkkokaupoista, rekisteröidy verkkokauppaan ja liitä asiakasomistajatiedot osaksi verkkokaupan asiakastietoja Asiakasomistajan tunnistamispalvelussa. Tunnistautumisen voi tehdä rekisteröitymisen yhteydessä tai myöhemmin kirjautuneena Omat tiedot -osiossa.

Saadaksesi Bonusta laskutusperusteisilta yhteistyökumppaneilta, kuten LähiTapiolan vakuutuksista tai Elisan/Saunalahden matkapuhelin- ja laajakaistamaksuista, ilmoita osuuskaupan jäsen-/asiointinumerosi yhteistyökumppanille tämän antamien ohjeiden mukaisesti.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten Bonus maksetaan ja miten voin käyttää sitä?

Bonus maksetaan asiakasomistajatalouden pääjäsenen etujen maksutiliksi määritellylle tilille S-Pankkiin aina kuun 10. päivään mennessä (maksupäivän osuessa viikonlopulle tai pyhälle, maksetaan Bonus edeltävänä pankkipäivänä). Tilillä olevia rahoja voi

  • käyttää ostosten maksuun tiliin liitetyllä S-Etukortilla, jossa on maksuominaisuus. Tutustu S-Pankin kortteihin.

  • käyttää S-Pankin verkkopankissa ja S-mobiilissa laskujen maksuun tai tilisiirtoihin

  • nostaa käteisenä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Tarkista lähin toimipaikkasi tästä.

  • jättää tilille korkoa kasvamaan

Tilille maksettuna Bonus ei vanhene eli sen käyttämiselle ei ole takarajaa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Olen maksanut yhteistyökumppanin (LähiTapiolan, Saunalahden tai muun) laskun ajallaan, miksei Bonusta näy?

Saamme pääsääntöisesti yhteistyökumppaneiltamme bonustiedot kerran kuussa aivan kuun lopulla, jonka jälkeen ne kirjautuvat ostotapahtumiin. Yhteistyökumppaneillamme on omat aikataulut, miltä ajalta Bonus kirjautuu millekin kuulle. Esim. kuun 20. päivään mennessä kirjautuneet LähiTapiolan maksut huomioidaan pääsääntöisesti kyseiselle kuulle, ja tämän jälkeen tulleet seuraavan kuun ostoihin seuraavan kuun lopussa. Saunalahden maksut kirjautuvat meille 1-2 kuukauden viiveellä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko kerryttää Bonusta mobiilisti?

S-ryhmän toimipaikoissa voit kerryttää Bonusta mobiilisti maksamalla MobilePayllä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
En ole muistanut aktivoida Bonusta MobilePayhin, voinko kuitenkin saada Bonusta ostoista ja maksaa MobilePaylla?

Kyllä. Bonuksen voit kirjata omalla S-Etukortillasi ja maksaa sen jälkeen ostokset MobilePaylla. Sujuvimmin Bonus kirjautuu kuitenkin, kun aktivoit Bonuksen MobilePayhin.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mikä on Bonus?

Bonus on merkittävin asiakasomistajaeduista. Se on ostohyvitys, jota maksetaan osuuskauppojen asiakasomistajille heidän taloutensa yksityisostoista. Bonusta saa kaikista S-ryhmän ja sen yhteistyökumppaneiden bonustoimipaikoista riippumatta siitä, minkä osuuskaupan asiakasomistaja on. Maksettava bonusprosentti lasketaan koko asiakasomistajatalouden yhteenlasketuista kuukausiostoista asiakasomistajan oman osuuskaupan bonustaulukon mukaan. Kertynyt Bonus maksetaan kuukausittain asiakasomistajatalouden pääjäsenen tilille S-Pankkiin tai siirretään osuusmaksuun, jos se on vajaastimaksettu.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Lasketaanko tankkausostot mukaan bonusostojen yhteissummaan, jonka perusteella määritellään kuukauden bonusprosentti?

Kyllä. Polttonesteostojen eurot lasketaan mukaan kuukauden bonusostoihin ja ne kasvattavat asiakasomistajatalouden kalenterikuukauden bonusprosenttia. Tankkausostojen osuudesta maksetaan prosenttiperusteisen Bonuksen sijasta Tankkausbonusta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko kirjata Bonukset S-Etukortilla lähilukua käyttäen ja maksaa ostokset toisella maksukortilla?

Voit. S-Etukortilla Bonuksen kirjaamisen jälkeen on mahdollista vaihtaa maksukorttia. Jos Bonukset kirjataan ja ostokset maksetaan S-Etukortilla maksukortin lähilukutekniikkaa hyödyntäen, tarvitaan kaksi luentakertaa. Jotta maksaminen olisi sujuvaa, on ensimmäisen luentakerran jälkeen kortti vietävä lukualueen ulkopuolelle ja tuotava siihen uudestaan.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksi osuuskaupoilla on erilaisia bonustaulukoita?

Lähtökohtainen syy siihen on se, että jokainen osuuskauppa on oma itsenäinen yritys. Jokainen osuuskauppa päättää siis itsenäisesti voimassa olevista asiakasomistajaeduista ja niiden periaatteista. Käytännössä päätöksen osuuskaupan bonustaulukkorakenteesta tekee osuuskaupan hallitus.

Bonus on vain yksi tapa tuottaa etuja asiakasomistajille. Muita tapoja ovat esimerkiksi maksutapaetu ja osuuskaupasta riippuen myös osuusmaksun korko sekä ylijäämänpalautus.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksei Bonus kerry pullonpalautuksista?

Pullopantin osuus kirjataan bonusostoksi siinä vaiheessa, kun pullot ostetaan ja niistä maksetaan pullopantti. Kun pullot palautetaan, hyvitetään panttina ollut summa, joka vähennetään ostosten loppusummasta.

Bonus lasketaan aina maksettujen ostosten loppusummasta eli pullopantin osuudella vähennetystä laskun loppusummasta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Saanko S-ryhmän lahjakortin ostamisesta Bonusta?

Kustakin ostosta myönnetään Bonusta vain yhden kerran, eikä sitä näin ollen voi myöntää sekä lahjakorttia ostettaessa että sillä maksettaessa. Lahjakortin ostaja ei saa Bonusta ostaessaan lahjakortin, sillä raha vaihdetaan tällöin rahanarvoiseen lahjakorttiin eikä varsinaista tuotteen tai palvelun ostoa vielä tapahdu. Bonus/Tankkausbonus kertyy lahjakortin käyttäjälle hänen maksaessaan Bonukseen/Tankkausbonukseen oikeuttavia tuotteita tai palveluita lahjakortillaan. Bonuksen/Tankkausbonuksen kertyminen edellyttää, että lahjakortin käyttäjä esittää oston yhteydessä S-Etukorttinsa.

Lahjakortit käyvät maksuvälineenä kaikissa S-ryhmän omissa toimipaikoissa. S-ryhmän lahjakortin voimassaoloaika on 24 kk latauksesta tai käytöstä. Lahjakorttia voi käyttää vähitellen ja aina käytön myötä kortille päivittyy uusi voimassaoloaika 24 kk. Lue lisää täältä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Tupakkatuotteista ei enää vuoden 2017 alusta alkaen ole maksettu Bonusta. Miksi?

Tupakkalain hintahyvityksen kieltopykälä (70 §) astui voimaan 1.1.2017. Kiellon myötä tupakkatuotteista, tupakan vastikkeista, tupakointivälineistä, tupakkajäljitelmistä, sähkösavukkeista tai nikotiininesteistä ei saa enää myöntää Bonusta, maksutapaetua eikä ylijäämänpalautusta. Edut saa kuitenkin edelleen grillisytyttimistä ja tulitikuista, koska niiden ei katsota olevan tupakointituotteita.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksi Bonus maksetaan vain S-Pankin tilille?

Osuuskaupan hallituksen päätöksen mukaisesti rahana maksettavat edut maksetaan S-ryhmän oman rahalaitoksen kautta. Jokaisella asiakasomistajalla pitää olla tili S-Pankissa saadakseen Bonuksen ja muut rahana maksettavat asiakasomistajaedut. Kaikille uusille asiakasomistajaksi liittyville avataan tili S-Pankkiin. Ilman tiliä ei voi saada Bonusta eikä muita rahana maksettavia etuja.

Etujen maksaminen S-Pankin tilille on myös asiakasomistajan kannalta helppoa ja järkevää: Tilille maksettu Bonus ei vanhene eikä häviä ja se kasvaa tilillä korkoa. S-Pankin tili on asiakasomistajalle vuosi- ja kuukausimaksuton.

Miksi Bonusta ei voi ohjata jonkun muun, kuin S-Pankin tilille?

Bonuksen ja muiden rahana maksettavien etujen maksaminen S-ryhmän oman rahalaitoksen tilille on osuuskaupan kannalta selvästi edullisin tapa maksaa asiakasomistajille kertyvät edut. S-ryhmässä pyritään aina mahdollisimman kustannustehokkaisiin prosesseihin, jotta asiakasomistajan saama hyöty voidaan maksimoida. Bonuksen ohjaaminen muiden pankkien tileille edellyttäisi muutoksia järjestelmiin ja aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mikä on Asiakasomistajan tunnistuspalvelu ja missä voin käyttää sitä?

Asiakasomistajan tunnistuspalvelu on verkossa käytössä oleva tapa kertoa esim. yhteistyökumppanille, että olet oikeutettu asiakasomistajaetuihin, kuten Bonukseen. Tunnistamisessa käytetään pankkitunnuksia (pankkien TUPAS tunnistuspalvelu). Voit tunnistautua seuraavien pankkien pankkitunnuksilla: S-Pankki, Aktia, Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, OP-Pohjola, POP, Säästöpankki ja Ålandsbanken. Onnistuneen tunnistuksen jälkeen voit verkossa välittää verkkopalveluntarjoajalle asiakastietosi asiakasomistajaetujen kerryttämiseksi.

Asiakasomistajan tunnistuspalvelua voit käyttää S-ryhmän verkkokaupoissa sekä LähiTapiolan, Silmäaseman, Eckerö Linen, Vantaan Energian ja Elisan verkkopalveluissa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Yritin aktivoida Bonuksen MobilePayhin, mutta se ei onnistu, minua pyydetään vain ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun?

Tunnistuspalvelu ei pysty tunnistamaan sinua asiakasomistajaksi tai asiakasomistajatalouteen kuuluvaksi. On mahdollista, että et tällä hetkellä kuulu mihinkään asiakasomistajatalouteen. Tunnistamisen esteenä saattaa olla myös se, että asiakastiedoistasi puuttuu henkilötunnus. Ole hyvä ja ota yhteyttä S-ryhmän asiakasomistajapalveluun, puh. 010 76 5858 ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min).

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä kaikkialta saa Bonusta?

Bonus kertyy S-ryhmän ja sen yhteistyökumppaneiden yli 2000 bonustoimipaikasta ympäri Suomen. S-ryhmän omia ketjuja ovat S-market, Prisma, Sale, Alepa, Food Market Herkku, Sokos, Emotion, Pukumies, Mick's, Sokos Hotellit, Radisson Blu Hotellit Suomessa, Rosso, Sevilla, Fransmanni, Torero, Trattoria, Grill it!, Amarillo, Buffa, Coffee House, Presso, Public Corner ja muut S-ryhmän ravintolat, S-Rauta, Kodin Terra, S-ryhmän autoliikkeet, Karla sekä ABC-liikennemyymälät ja automaattiasemat. Suomen bonustoimipaikkojen lisäksi S-Etukortilla kertyy Bonusta erikseen määritellyistä S-ryhmän toimipaikoista ulkomailla.

Bonusta kertyy myös S-kanavalla esiteltävistä S-ryhmän hotellien ja yhteistyökumppaneiden kotimaan ja ulkomaan lomamatkoista.

Bonusta kertyy myös yhteistyökumppaneiltamme. Valtakunnallisia yhteistyökumppaneita ovat LähiTapiola, Elisa/Saunalahti, Silmäasema, Oral Hammaslääkärit, Viking Line, Eckerö Line sekä Vantaan Energia. Valtakunnallisista ja paikallisista yhteistyökumppaneista saat lisätietoa myös omasta osuuskaupastasi tai S-ryhmän asiakasomistajapalvelusta puh. 010 76 5858 ma–pe ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min).

Saat Bonusta, kun kirjaat ostokset S-Etukortillasi maksun yhteydessä kassalla bonusostoiksi. Voit kerryttää Bonusta toimipaikoissamme myös maksamalla MobilePayllä. Mikäli kyseessä on laskutusperusteinen yhteistyökumppani, tunnistaudu asiakasomistajana tai ilmoita jäsennumerosi palvelun tarjoajalle palvelun tarjoajan antamien ohjeiden mukaisesti.

Mistä ei saa Bonusta?

Bonusta ei kerry yrityskortilla maksetuista tai yrityksille tehdyistä ostoista, sopimushinnoitelluista tai laskutettavista ostoista, välitysmyynnistä, kuten Veikkauksen Online- ja arpamyynnistä ja pääsylipuista, yli 1,2 % alkoholia sisältävistä juomista ja yli 2,8 % alkoholia sisältävistä elintarvikkeista, tupakkatuotteista, tupakan vastikkeista, tupakointivälineistä, tupakkajäljitelmistä, sähkösavukkeista ja nikotiininesteistä, tax free -ostoista, matkakorttien latauksista, pullopanttien palautuksista eikä lahjakorttien ostosta.

Bonuksen kertymisessä eri ketjuista on joitakin erityisehtoja, jotka voit tarkistaa Asiakasomistajajärjestelmän säännöistä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuka saa Bonusta?

Bonus kertyy osuuskaupan henkilöjäsenille eli asiakasomistajille heidän yksityisostoistaan. Yritysjäsenille ei makseta Bonusta.

Asiakasomistajana saat Bonusta eli ostohyvitystä kaikista S-ryhmän ja yhteistyökumppaneiden bonustoimipaikoista. Osto kirjautuu bonusostoksi, kun esität S-Etukortin kassalla ostosten maksun yhteydessä. S-ryhmän toimipaikoissa voit myös kerryttää Bonusta mobiilisti maksamalla MobilePayllä (lue lisää täältä). Muille perheenjäsenille kannattaa hankkia omat S-Etukortit, jolloin kaikkien samaan asiakasomistajatalouteen kuuluvien ostokset lasketaan yhteiseen bonusostokertymään. Koko asiakasomistajatalouden ostoista kertynyt Bonus maksetaan asiakasomistajalle ostoja seuraavan kuukauden 10. päivään mennessä.

Bonus ei kerry sopimushinnoitelluista eikä laskutettavista tuotteista. Poikkeuksena laskutusperusteiset yhteistyökumppanit esim. Elisa/Saunalahti, LähiTapiolan vakuutukset ja paikalliset sähköyhtiöt. Tällöin Bonus kirjautuu, kun asiakasomistajatalouteen kuuluva on ilmoittanut jäsen-/asiointinumeronsa yhteistyökumppanille tämän antamien ohjeiden mukaisesti.

Katso tarkemmat Bonuksen kertymisen erityisehdot S-ryhmän asiakasomistajajärjestelmän säännöistä.

Miten saan S-Etukortin itselleni tai perheenjäsenelleni?

Mistä kaikkialta saa Bonusta?

Avaa kysymys omalla sivullaan
Olen aktivoinut Bonuksen MobilePayhin, mutta en saanut Bonusta ostoksista?

Tarkista MobilePay-sovelluksen Jäsenkortit-osiosta, että liitetyissä jäsenkorteissa on vihreä asiakasomistajuuden S-tunnus. Jos sitä ei näy liitetyissä jäsenkorteissa, ei Bonusta ole aktivoitu. Muistithan painaa Bonuksen aktivoinnin lopuksi "Lisää"-painiketta?

Kun oikeus Bonukseen on tunnistettu, lukee MobilePay-sovelluksessa "Kanta-asiakkuus tunnistettu". Lisäksi kuitillasi näkyy teksti: "Bonukseen kirjattu".

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä näen bonustilanteeni?

Bonuksen ja Tankkausbonuksen tilanteen voit tarkistaa Omalta S-kanavalta, S-mobiilista ja S-Etukorttipäätteeltä.

S-Tilin saldon ja tarkempien tapahtumien tarkistelu onnistuu S-Pankin verkkopankissa ja S-mobiilissa pankkitunnuksilla. Maksuttomat pankkitunnukset voit tilata Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Tarkista lähin toimipaikka tästä.

Lopullisen maksettavien etujen tilanteen pystyy tarkastamaan kunkin kuun lopussa. Bonus ja Tankkausbonus maksetaan ostoja seuraavan kuun 10.päivä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Milloin ja mistä voin tarkistaa, että tekemäni ostot on huomioitu kuukauden bonusostokertymään?

Voit tarkistaa bonusostojesi tilanteen Omalta S-kanavalta ja S-mobiilista. S-ryhmän omista toimipaikoista tehdyt ostot näkyvät bonusostokertymässä pääsääntöisesti ostoja seuraavana päivänä. Yhteistyökumppaneilta tehdyt ostot kirjautuvat bonusostoihin kuukauden lopussa.

Avaa kysymys omalla sivullaan

Liittyminen

Miksi minulta kysytään erilaisia tietoja esimerkiksi raha-asioistani ja verovelvollisuudestani?

Asiakasomistajaksi liittyessäsi sinulle avataan rahana maksettavia etuja varten tili S-Pankkiin, jolloin sinusta tulee myös S-Pankin asiakas. S-Pankki kysyy sinulta muiden pankkien tapaan erilaisia tietoja varmistaakseen yhdessä viranomaisten kanssa pankkiasiointisi turvallisuuden ja sujuvuuden. Lue lisää S-Pankin sivuilta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mikä on osuusmaksu ja miksi se pitää maksaa?

Osuusmaksu on sijoitus osuuskaupan pääomaan - ei siis maksu S-Etukortista. Liityttyäsi asiakasomistajaksi lunastat osuusmaksulla yhden osuuden osuuskaupastasi - olet siis yksi osuuskauppasi omistajista. Osuuskaupat voivat maksaa korkoa täyteenmaksetulle osuusmaksulle.

Osuusmaksun suuruus ja maksutapa määritellään osuuskaupan säännöissä. Osuusmaksu on 100 euroa ja osaosuusmaksu 20 euroa. Jos et ole maksanut osuusmaksua kokonaisuudessaan liittyessäsi asiakasomistajaksi, voit kerryttää puuttuvan osuuden Bonuksella tai maksaa sen erikseen. Osuusmaksun täyteenmaksuaika määritellään osuuskaupan säännöissä ja yleisimmin se on 24 kk.

Jos joskus päätät erota asiakasomistajuudesta, saat sijoittamasi osuusmaksun takaisin osuuskaupan sääntöjen määräämällä tavalla.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten pitää toimia kun haluan siirtyä toisen osuuskaupan asiakasomistajaksi?

Voit siirtää asiakasomistajuutesi toiseen osuuskauppaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Ota mukaasi S-Etukorttisi ja henkilöllisyystodistus. Tarkista lähin toimipaikka tästä.

Tuleeko minun ensin lopettaa nykyisen osuuskaupan asiakasomistajuus ja sen jälkeen liittyä uudestaan toisen osuuskaupan asiakasomistajaksi? Ei tarvitse. Kerro asiakaspalvelutilanteessa, että haluat siirtää asiakasomistajuutesi osuuskaupasta toiseen. Tällöin nykyiseen osuuskauppaan maksamasi osuusmaksu siirretään uuden osuuskaupan osuusmaksuun.

Huomioidaanko uudessa osuuskaupassa ne bonusostot, jotka olen ennen siirtoa ehtinyt tehdä, mutta joista ei vielä ole maksettu Bonusta? Kyllä. Kun siirrät asiakasomistajuutesi osuuskaupasta toiseen, jatkuvat sinulle kuuluvat edut katkeamatta ja siirtymiskuukauden aikana tekemäsi bonusostot lasketaan mukaan bonusostokertymään uudessa osuuskaupassa.

Säilyykö S-Etukortti Visani entisellään vai tuleeko tässä eteen myös S-Etukortin uusinta? Siirron yhteydessä tilataan kaikille asiakasomistajatalouden jäsenille uudet S-Etukortit. Uusissa korteissa on uuden osuuskaupan tiedot, mutta muuten korttien ominaisuudet ovat samat kuin nykyisissä S-Etukorteissa. Uudet kortit lähetetään postitse kotiin. Nykyisiä S-Etukortteja voi käyttää normaalisti siihen saakka, kunnes uudet kortit saapuvat.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Pitääkö verkossa asiakasomistajaksi liittyjän maksaa osuusmaksua?

Kyllä, asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuusmaksu joko kokonaan tai osaosuusmaksuna vähintään 20 euroa. Osuusmaksu on 100 euroa, jonka voi maksaa osissa tai kerryttää Bonuksilla täyteen. Liittymisen yhteydessä osuusmaksua maksetaan vähintään 20 euroa, joka suoritetaan verkkomaksuna pankkitunnuksilla.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten voin liittyä asiakasomistajaksi?

Voit liittyä asiakasomistajaksi täyttämällä asiakasomistajasopimuksen ja maksamalla osuuskaupan osuusmaksun. Voit liittyä useissa S-ryhmän toimipaikoissa tai S-kanavalla Liity asiakasomistajaksi –palvelussa. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.

Asiakasomistajaksi liittymisen yhteydessä maksetaan joko koko 100 euron osuusmaksu kerralla tai vähintään 20 euron osaosuusmaksu. Tällöin loppuosa osuusmaksusta kerrytetään kertyvillä Bonuksilla osuuskaupan säännöissä määrätyssä ajassa (yleisimmin 24 kk).

Avaa kysymys omalla sivullaan
Onko S-Tilistä kuluja asiakkaalle?

S-Tili on kuukausi- ja vuosimaksuton asiakasomistajille ja kaikille asiakasomistajatalouteen kuuluville. S-Pankin palveluhinnaston löydät S-Pankin sivuilta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten saan S-Etukortin itselleni tai perheenjäsenelleni?

S-Etukortin saat, kun liityt osuuskaupan asiakasomistajaksi.

Ilmoita liittyessäsi kaikki perheenjäsenesi omaan asiakasomistajatalouteesi, jotta hekin saavat itselleen omat S-Etukortit. S-Etukortti on aina henkilökohtainen, joten jokaiselle perheenjäsenelle kannattaa tilata oma, kullekin sopivilla ominaisuuksilla varustettu S-Etukortti. Kun kaikki perheenjäsenet kuuluvat samaan asiakasomistajatalouteen, kerryttävät koko perheen ostot yhteistä bonusostokertymää. Näin bonusprosentti kasvaa korkeammaksi, Bonusta saa kaikkien perheenjäsenten tekemistä ostoista ja jokainen saa omalla S-Etukortillaan myös asiakasomistajille kuuluvat hintaedut.

Asiakasomistajatalouden pääjäsenenä voit kutsua täysi-ikäisen henkilön tai lisätä alaikäisen lapsesi asiakasomistajatalouteesi Omalla S-kanavalla tai Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Vaihtoehtoisesti voit täyttää hakemuksen S-ryhmän toimipaikassa. Jos sinulla on S-Pankin pankkitunnukset, voit kutsua tai lisätä henkilön myös soittamalla S-ryhmän asiakasomistajapalveluun puh. 010 76 5858 ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min). Henkilöllisyytesi varmennetaan pankkitunnuksilla.

Jos asiakasomistajatalouteen kuuluvat haluavat S-Etukorttiinsa maksuominaisuuksia, tulee korttia hakea henkilökohtaisesti S-Pankista.

Miten voin liittyä asiakasomistajaksi?

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuka voi liittyä asiakasomistajaksi verkossa?

Asiakasomistajaksi voi liittyä verkossa täysi-ikäinen henkilö, jolla on suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen osoite Suomessa. Verkossa liittyminen ei ole mahdollista, jos on jo voimassaoleva jäsenyys jossain osuuskaupassa. Verkossa liittyessä tulee olla myös käytössä pankkitunnukset, jotta tunnistautuminen ja osuusmaksun maksu onnistuvat. Tunnistautumisen voi tehdä myös mobiilivarmenteella.

Liity asiakasomistajaksi

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä ovat osuusmaksun korko ja ylijäämänpalautus?

Liiketoiminnan tuloksena syntynyttä ylijäämää voidaan palauttaa jäsenille mm. maksamalla korkoa jäsenten sijoittamille osuusmaksuille. Päätöksen osuusmaksun koron maksamisesta tekee vuosittain osuuskaupan edustajisto hallituksen esityksestä.

Osuuskaupan edustajisto voi myös vuosittain päättää jakaa osuutta liiketuloksesta ylijäämänpalautuksena. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajatalouden osuuskaupasta palautusta edeltävänä vuonna tekemien ostojen mukaan, edustajiston päättämän prosentin mukaisesti.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mihin asiakasrekistereihin tallennetaan tiedot, jotka annan asiakasomistajaksi liittymisen yhteydessä?

Asiakasomistajaksi liittymisessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Liittymisen yhteydessä asiakkaasta tulee myös S-Pankin asiakas, sillä hänelle avataan S-Pankkiin tili, jolle Bonus ja muut rahana maksettavat edut maksetaan. S-Pankin asiakkuuteen liittyvät asiakastiedot tallennetaan S-Pankin asiakasrekisteriin.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Paljonko S-Etukortti maksaa?

S-Etukortti itsessään ei maksa mitään. Jäseneksi liittyessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu, jolloin jäsenestä tulee yksi osuuskaupan omistajista. Osuuskaupan osuusmaksu on 100 euroa, josta liittymisen yhteydessä tulee maksaa vähintään 20 euroa, loppuosan voi kerryttää täyteen vaikkapa Bonuksilla.

Tämä osuusmaksu on sijoitus osuuskauppaan ja sille voidaan myös vuosittain maksaa edustajiston näin päättäessä korkoa. Maksetun osuusmaksun saa kokonaisuudessaan takaisin, mikäli jäsenyydestä joskus haluaa luopua.

Liity asiakasomistajaksi ja hanki S-Etukortti >

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten saan oman S-Etukortin, kun olen aiemmin kerryttänyt Bonuksia toiselle henkilölle?

Voit liittyä osuuskaupan jäseneksi ja perustaa oman asiakasomistajatalouden kätevimmin verkossa: www.s-kanava.fi/liity tai voit käväistä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Katso lähin tästä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä asiakasomistajuus tarkoittaa?

Asiakasomistaja on enemmän kuin kanta-asiakas. Kukin asiakasomistaja on sijoittanut osuuskaupan pääomaan samansuuruisen osuusmaksun, joten asiakasomistajat yhdessä omistavat osuuskauppansa. Asiakasomistaja on siis samalla sekä yksi osuuskauppansa omistajista, että sen asiakas. S-ryhmän osuuskaupat tarjoavat omistajilleen monia palveluja ja etuja kuten esim. Bonusta. Koko osuuskaupan liiketoiminnan tuotto käytetään asiakasomistajien hyväksi: palvelujen kehittämiseen ja etuina asiakasomistajille.

Voit liittyä asiakasomistajaksi tekemällä asiakasomistajasopimuksen ja maksamalla osuuskaupan osuusmaksun 100 euroa. Mikäli osuusmaksua ei jäseneksi liityttäessä halua maksaa kokonaisuudessaan, voi maksaa myös osaosuusmaksua (vähintään 20 euroa) ja kerätä loppuosan Bonuksella tai maksaa erikseen osuuskaupan säännöissä määritellyn ajan kuluessa (yleisimmin 24 kk).

Osuusmaksu on asiakasomistajan sijoitus osuuskaupan omaan pääomaan. Erotessaan asiakasomistaja saa sijoittamansa osuusmaksun takaisin osuuskaupan sääntöjen määräämällä tavalla. Asiakasomistaja on oikeutettu asiakasomistajaetuihin. Kulloinkin voimassaolevista asiakasomistajaeduista päättää osuuskaupan hallitus.

Liity asiakasomistajaksi

Avaa kysymys omalla sivullaan

Maksaminen

Voiko S-ryhmässä maksaa mobiilimaksulla?

S-ryhmässä voi maksaa myös mobiilimaksuilla, joissa on yleismaksukortti takana. Tällaisia maksutapoja ovat esimerkiksi ABC-mobiilitankkaus, MobilePay, Aktia Wallet, Apple Pay, Nordea Pay ja Pivo. Tällöin ostosten summa voi olla myös yli 25 euroa. Maksuväline voi olla esimerkiksi kännykän tai älykellon maksusovellus tai erillinen maksutarra.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuinka voin saada maksutapaetua, kun haluan säästää Bonuksen?

Jos et halua käyttää sinulle kertynyttä Bonusta ostojen maksuun, voit avata S-Pankkiin toisen tilin, joka määritellään etujen maksutiliksesi. Tällöin voit säästää etujen maksutilille kertyneen Bonuksen ja maksutapaedun ja samalla tehdä päivittäiset ostokset toiselta tililtä, johon on liitetty maksuominaisuudella varustettu S-Etukortti.

Rahan siirtäminen tilille on helppoa. S-Pankissa oleva S-Tili on tavallinen pankkitili, jolle voi siirtää rahaa tilisiirtona tilinumeroa käyttäen. S-Tilisi tilinumeron saat tarkistettua mm. verkkopankista tai lähimmältä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteeltä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit).

Maksutapaetua saat S-Etukortilla maksetuista, S-ryhmän Suomessa sijaitsevissa toimipaikoissa tehdyistä maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoista. Maksutapaetu kertyy sekä pankkitililtä että luottotililtä maksetuista ostoista.

Tutustu S-Pankin tileihin

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko kirjata Bonukset S-Etukortilla lähilukua käyttäen ja maksaa ostokset toisella maksukortilla?

Voit. S-Etukortilla Bonuksen kirjaamisen jälkeen on mahdollista vaihtaa maksukorttia. Jos Bonukset kirjataan ja ostokset maksetaan S-Etukortilla maksukortin lähilukutekniikkaa hyödyntäen, tarvitaan kaksi luentakertaa. Jotta maksaminen olisi sujuvaa, on ensimmäisen luentakerran jälkeen kortti vietävä lukualueen ulkopuolelle ja tuotava siihen uudestaan.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Onko S-ryhmässä lähimaksu käytössä?

Lähimaksu on käytössä alle 50 euron ostoksille niillä maksupäätteillä, joissa näkyy lähimaksusymboli.

Lähimaksulla voi maksaa S-ryhmän toimipaikoissa ABC:n mittarikenttää lukuun ottamatta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko maksaa ostoksia S-Etukortin käteiskortilla?

Käteiskortilla ei voi maksaa ostoksia, vaan tämä onnistuu S-Etukortti Visa –kortilla. Maksuttoman kortin voit tilata:

Avaa kysymys omalla sivullaan
Millä maksutavoilla S-ryhmän toimipaikoissa voi maksaa?

S-ryhmässä voi maksaa käteisellä, korttimaksuilla sekä lähilukuun perustuvilla mobiilimaksuilla, joissa on yleismaksukortti takana.

Kansainväliset maksukortit, joilla voi maksaa S-ryhmässä, ovat Visa, Visa Electron, V Pay, Eurocard, MasterCard, Maestro, Diners ja Amex. Näiden lisäksi S-ryhmässä voi maksaa S-Pankin magneettijuovakorteilla, S-ryhmän lahjakortilla, S-Business sirukortilla ja S-Cardilla. Muutamissa toimipaikoissa voi maksaa myös Union Pay – korteilla tai Alipaylla.

Myös MobilePaylla voi maksaa kaikissa S-ryhmän päivittäistavarakaupan toimipaikoissa ympäri Suomen (pois lukien Food Market Herkut).

Lähilukuun perustuvia mobiilimaksuja, joissa on takana yleismaksukortti, ovat esimerkiksi Aktia Wallet, ApplePay, Nordea Pay ja Pivo.

Lisäksi ABC-asemilla on käytössä mobiilitankkaus. Maksamisesta ABC-asemilla löytyy lisää tietoa osoitteesta www.abcasemat.fi

Avaa kysymys omalla sivullaan

S-Etukortti ja S-Tili

Miten Bonusta saa S-Etukortilla?

Bonus kertyy, kun luet S-Etukortin maksupäätteessä tai esität kortin kassahenkilölle ostosten maksun yhteydessä ja ostosi kirjataan bonusostoksi. Voit kerryttää Bonusta toimipaikoissamme myös maksamalla MobilePayllä.

Saadaksesi Bonusta S-ryhmän verkkokaupoista, rekisteröidy verkkokauppaan ja liitä asiakasomistajatiedot osaksi verkkokaupan asiakastietoja Asiakasomistajan tunnistamispalvelussa. Tunnistautumisen voi tehdä rekisteröitymisen yhteydessä tai myöhemmin kirjautuneena Omat tiedot -osiossa.

Saadaksesi Bonusta laskutusperusteisilta yhteistyökumppaneilta, kuten LähiTapiolan vakuutuksista tai Elisan/Saunalahden matkapuhelin- ja laajakaistamaksuista, ilmoita osuuskaupan jäsen-/asiointinumerosi yhteistyökumppanille tämän antamien ohjeiden mukaisesti.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten Bonus maksetaan ja miten voin käyttää sitä?

Bonus maksetaan asiakasomistajatalouden pääjäsenen etujen maksutiliksi määritellylle tilille S-Pankkiin aina kuun 10. päivään mennessä (maksupäivän osuessa viikonlopulle tai pyhälle, maksetaan Bonus edeltävänä pankkipäivänä). Tilillä olevia rahoja voi

  • käyttää ostosten maksuun tiliin liitetyllä S-Etukortilla, jossa on maksuominaisuus. Tutustu S-Pankin kortteihin.

  • käyttää S-Pankin verkkopankissa ja S-mobiilissa laskujen maksuun tai tilisiirtoihin

  • nostaa käteisenä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Tarkista lähin toimipaikkasi tästä.

  • jättää tilille korkoa kasvamaan

Tilille maksettuna Bonus ei vanhene eli sen käyttämiselle ei ole takarajaa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä maksutapaetu tarkoittaa?

Maksutapaetu on osuuskaupan asiakasomistajaetu, jota kertyy 0,5 % S-ryhmän Suomen toimipaikoissa S-Etukortilla maksetuista, maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoista. Ostoksistasi kertyy siis Bonuksen lisäksi myös maksutapaetua, kun maksat ostosi S-Etukortillasi.

Maksutapaetua kertyy kaikilla S-Etukortin maksuominaisuuksilla. Valitse itse, maksatko ostoksesi suoraan pankkitililtäsi vai luotolla. Maksutapaetu kertyy kaikkien samaan asiakasomistajatalouteen kuuluvien S-Etukorteilla maksetuista ostoista.

Maksutapaetu lasketaan pääsääntöisesti koko oston loppusummasta. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on. Maksutapaetua ei kerry tupakka- tai alkoholiostoista eikä välitystuotteista, kuten rahapeleistä. Maksutapaetua kertyy S-ryhmän autokaupoissa huolloista, varaosista ja tarvikkeista, mutta ei auton ostamisesta. S-Rautamarketeissa maksutapaetua kertyy kaikista niistä ostoista, joista Bonustakin kertyy. Huomaathan, että maksutapaetua ei kerry S-ryhmän ulkomaan toimipaikoista eikä S-ryhmän ulkopuolella esimerkiksi yhteistyökumppaneilla.

Kertynyttä maksutapaetua voit seurata esimerkiksi S-mobiilista ja Omalta S-kanavalta. Koko asiakasomistajatalouden kuukauden ostoista kertynyt maksutapaetu maksetaan Bonuksen maksun yhteydessä asiakasomistajatalouden pääjäsenen tilille S-Pankkiin.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Saanko asiakasomistajaedun, esim. halvemman kampanjahinnan, ilman fyysistä S-Etukorttia, jos en maksa ostosta MobilePayllä? Riittääkö, että näytän MobilePayssä aktivoidun Bonuksen?

Ikävä kyllä se ei ole mahdollista. Sovellukseen aktivoitu Bonus ja sitä kautta myönnettävät asiakasomistajaedut ovat sidottuja MobilePayllä maksamiseen.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voiko S-Etukortilla nostaa rahaa pankkiautomaatista?

S-Etukortti Visalla voit nostaa rahaa Visan hyväksyvistä käteisautomaateista kaikkialla maailmassa mukaan lukien kotimaiset pankkiautomaatit.

Vertaa S-Pankin kortteja

Avaa kysymys omalla sivullaan
Omaiseni on kuollut ja hänellä oli S-Etukortti, miten tulee toimia?

Osuuskauppa postittaa perunkirjoituksessa tarvittavat tiedot automaattisesti edesmenneen henkilön viimeisimpään kotiosoitteeseen.

Osuusmaksutositteen voit myös tarvittaessa pyytää puhelimitse S-ryhmän asiakasomistajapalvelusta p. 010 76 5858 ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084€/min) tai asioimalla Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Asioinnilla tulee olla mukana virkatodistus, josta ilmenee osakkuutesi kuolinpesään.

Tiedot osuusoikeudesta merkitään perukirjalle. Kun perunkirjoitus on pidetty ja varoista sovittu, voidaan osuuskaupan jäsenyys päättää. Tämän voi tehdä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteessä. Mukana tulee olla seuraavat asiakirjat:

  • sukuselvitys

  • perukirja (jos vahvistettu, ei tarvitse sukuselvitystä)

  • mahdollinen testamentti

  • mahdollisen edesmenneen puolison perukirja (jos pesä on ollut jakamaton, tai ositus- ja jakokirja, mikäli pesä on jo jaettu)

  • sekä yksilöity valtakirja muilta pesänosakkailta. Jos osuusoikeus päätetään siirtää henkilölle, tulee siirron saajan olla itse myös paikalla.

Mikäli edesmennyt henkilö ei ollut osuuskaupan jäsen, vaan hänellä oli käytössään rinnakkaiskortti, voi kyseisen asiakasomistajatalouden pääjäsen poistaa henkilön asiakasomistajataloudestaan Omalla S-kanavalla tai ilmoittamalla asiasta asiakaspalveluumme.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten saan S-Etukortin itselleni tai perheenjäsenelleni?

S-Etukortin saat, kun liityt osuuskaupan asiakasomistajaksi.

Ilmoita liittyessäsi kaikki perheenjäsenesi omaan asiakasomistajatalouteesi, jotta hekin saavat itselleen omat S-Etukortit. S-Etukortti on aina henkilökohtainen, joten jokaiselle perheenjäsenelle kannattaa tilata oma, kullekin sopivilla ominaisuuksilla varustettu S-Etukortti. Kun kaikki perheenjäsenet kuuluvat samaan asiakasomistajatalouteen, kerryttävät koko perheen ostot yhteistä bonusostokertymää. Näin bonusprosentti kasvaa korkeammaksi, Bonusta saa kaikkien perheenjäsenten tekemistä ostoista ja jokainen saa omalla S-Etukortillaan myös asiakasomistajille kuuluvat hintaedut.

Asiakasomistajatalouden pääjäsenenä voit kutsua täysi-ikäisen henkilön tai lisätä alaikäisen lapsesi asiakasomistajatalouteesi Omalla S-kanavalla tai Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Vaihtoehtoisesti voit täyttää hakemuksen S-ryhmän toimipaikassa. Jos sinulla on S-Pankin pankkitunnukset, voit kutsua tai lisätä henkilön myös soittamalla S-ryhmän asiakasomistajapalveluun puh. 010 76 5858 ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min). Henkilöllisyytesi varmennetaan pankkitunnuksilla.

Jos asiakasomistajatalouteen kuuluvat haluavat S-Etukorttiinsa maksuominaisuuksia, tulee korttia hakea henkilökohtaisesti S-Pankista.

Miten voin liittyä asiakasomistajaksi?

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä ominaisuuksia S-Etukortissa voi olla?

S-Etukorttisi toimii aina vähintään käteiskorttina, jolla kerrytät Bonusta ja saat asiakasomistajaetuja.

S-Etukorttiin voi myös liittää S-Pankin tarjoamia maksuominaisuuksia. S-Etukortti Visa toimii monipuolisena maksuvälineenä niin Suomessa kuin ulkomaillakin kaikissa Visa-tunnuksella varustetuissa toimipaikoissa ja automaateissa. S-Etukortti Visa voi olla joko debit, credit tai credit/debit. Debit tarkoittaa pankkitiliominaisuutta, credit luottotiliominaisuutta.

S-Etukorttiin liitettäviä maksuominaisuuksia voit hakea mm. Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Jos käytössäsi on asiakasomistajalle maksuttomat pankkitunnukset, voit tehdä korttihakemuksesi myös S-Pankin verkkopankissa.

Lisätietoa S-Etukortin monipuolisista maksuominaisuuksista saat S-Pankin sivuilta.

www.s-pankki.fi

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuinka voin saada maksutapaetua, kun haluan säästää Bonuksen?

Jos et halua käyttää sinulle kertynyttä Bonusta ostojen maksuun, voit avata S-Pankkiin toisen tilin, joka määritellään etujen maksutiliksesi. Tällöin voit säästää etujen maksutilille kertyneen Bonuksen ja maksutapaedun ja samalla tehdä päivittäiset ostokset toiselta tililtä, johon on liitetty maksuominaisuudella varustettu S-Etukortti.

Rahan siirtäminen tilille on helppoa. S-Pankissa oleva S-Tili on tavallinen pankkitili, jolle voi siirtää rahaa tilisiirtona tilinumeroa käyttäen. S-Tilisi tilinumeron saat tarkistettua mm. verkkopankista tai lähimmältä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteeltä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit).

Maksutapaetua saat S-Etukortilla maksetuista, S-ryhmän Suomessa sijaitsevissa toimipaikoissa tehdyistä maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoista. Maksutapaetu kertyy sekä pankkitililtä että luottotililtä maksetuista ostoista.

Tutustu S-Pankin tileihin

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko kirjata Bonukset S-Etukortilla lähilukua käyttäen ja maksaa ostokset toisella maksukortilla?

Voit. S-Etukortilla Bonuksen kirjaamisen jälkeen on mahdollista vaihtaa maksukorttia. Jos Bonukset kirjataan ja ostokset maksetaan S-Etukortilla maksukortin lähilukutekniikkaa hyödyntäen, tarvitaan kaksi luentakertaa. Jotta maksaminen olisi sujuvaa, on ensimmäisen luentakerran jälkeen kortti vietävä lukualueen ulkopuolelle ja tuotava siihen uudestaan.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuinka kauan S-Etukortti on voimassa?

Käteisominaisuudella varustetulle S-Etukortille ei ole asetettu voimassaoloaikaa. Käteiskortti uusitaan pyynnöstä silloin, kun kortti on esim. kadonnut tai vioittunut.

Maksuominaisuuksia sisältävät S-Etukortit uusiutuvat kolmen vuoden välein. Viimeinen voimassaolokuukausi näkyy kortissa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Paljonko S-Etukortti maksaa?

S-Etukortti itsessään ei maksa mitään. Jäseneksi liittyessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu, jolloin jäsenestä tulee yksi osuuskaupan omistajista. Osuuskaupan osuusmaksu on 100 euroa, josta liittymisen yhteydessä tulee maksaa vähintään 20 euroa, loppuosan voi kerryttää täyteen vaikkapa Bonuksilla.

Tämä osuusmaksu on sijoitus osuuskauppaan ja sille voidaan myös vuosittain maksaa edustajiston näin päättäessä korkoa. Maksetun osuusmaksun saa kokonaisuudessaan takaisin, mikäli jäsenyydestä joskus haluaa luopua.

Liity asiakasomistajaksi ja hanki S-Etukortti >

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä S-Etukortilla voi tehdä?

S-Etukortti on merkki asiakasomistajuudesta ja avain asiakasomistajaetuihin. S-Etukortilla kerrytät Bonusta ostoistasi S-ryhmän ja yhteistyökumppaneidemme toimipaikoissa. Myös maksutapaetu kertyy S-Etukortilla, kun maksat sillä ostoksesi S-ryhmän omissa toimipaikoissa Suomessa. S-Etukortilla saat myös monenlaisia hintaetuja mm. ravintoloissa, kahviloissa ja tavarataloissa.

S-Etukortti on paitsi etukortti, myös monipuolinen maksuväline. Asiakasomistajana tai asiakasomistajatalouteen kuuluvana saat S-Etukorttiisi kuukausi- ja vuosimaksutta Visan, jolloin korttisi on liitetty valintasi mukaan pankkitiliin ja/tai luottotiliin. S-Etukortti Visalla voit maksaa ostojasi ympäri maailmaa Visan hyväksymissä liikkeissä ja nostaa käteistä kotimaassa pankkiautomaateista ja maailmalla Visa-automaateista. S-Tiliin liitetyllä S-Etukortilla voit nostaa käteistä myös S-ryhmän kauppojen kassoilta.

S-Etukortilla voit myös käyttää S-Etukorttipäätettä. S-Etukorttipääte on asiakasomistajatalouteen kuuluvien henkilöiden käyttöön tarkoitettu pieni maksupäätteen näköinen laite, joita löytyy monista S-ryhmän toimipaikoista. S-Etukorttipäätteellä voit mm. tarkistaa asiakasomistajataloutesi kuluvan kuukauden bonusostokertymän.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten saan oman S-Etukortin, kun olen aiemmin kerryttänyt Bonuksia toiselle henkilölle?

Voit liittyä osuuskaupan jäseneksi ja perustaa oman asiakasomistajatalouden kätevimmin verkossa: www.s-kanava.fi/liity tai voit käväistä Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit). Katso lähin tästä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko maksaa ostoksia S-Etukortin käteiskortilla?

Käteiskortilla ei voi maksaa ostoksia, vaan tämä onnistuu S-Etukortti Visa –kortilla. Maksuttoman kortin voit tilata:

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mitä teen, jos S-Etukorttini katoaa? Miten saan uuden S-Etukortin kadonneen tai vioittuneen tilalle?

Jos käytössäsi ollut käteiskortti on kadonnut tai vioittunut, saat tilattua uuden Omalla S-kanavalla, Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteellä (useimmat Prismat ja Sokokset, valikoidut S-marketit) tai soittamalla S-ryhmän asiakasomistajapalveluun puh. 010 76 5858 ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min). Toimipaikassa asioidessasi voit saada käyttöösi väliaikaisen kortin. Tarkista lähin toimipaikka tästä.

Jos käytössäsi on maksuominaisuuksia sisältävä S-Etukortti, tulee kadonneesta kortista ilmoittaa välittömästi korttien sulkupalveluun puh. 020 333 (avoinna 24 h, ulkomailta soitettaessa +358 20 333). Jos käytössäsi on Visa-tunnuksella merkitty kortti tai S-Etukortti Debit -kortti, sinulle lähetetään ilmoituksen jälkeen uusi kortti automaattisesti.

Vioittuneen kortin tilalle voit tilata uuden kortin S-Pankin verkkopankissa joko kortin tiedoista tai viestillä, tai soittamalla S-Pankin Asiakaspalveluun puh. 010 765 800 ma–to klo 9–20, pe 9-18 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min).

Maksukortin uusimisesta veloitetaan S-Pankin palveluhinnaston mukainen maksu.

Avaa kysymys omalla sivullaan

Sähköiset kuitit

Miten sähköisiä kassa- ja takuukuitteja voi tarkastella?

Sähköisiä kassa- ja takuukuitteja voi tarkastella S-mobiilissa ja Omalla S-kanavalla.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voinko ladata kuittiarkistosta sähköisten kuittien tiedot koneluettavassa muodossa, jotta voisin tehdä esim. perheen ruokamenojen seurantaa?

Et valitettavasti voi. Sähköiset kuitit ovat kuittiarkistossa kuittien kuvakopioina, joten kuittien sisältämiä tietoja ei voi esimerkiksi yhdistellä ja järjestellä.

Omalta S-kanavalta voit tilata ostotietoraportin kuitin loppusummaa tarkemmalla tasolla S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin kertyvistä ostoistasi. Esimerkiksi ruokakauppaostoista tiedot kertyvät rekisteriimme tuoteryhmätasoisina.

Kun tilaat ostotietoraportin, voit tallentaa sen esim. omalle kotikoneellesi joko pdf- tai excel-muodossa. Excel-muotoista raporttia voit itse muokata ja järjestellä esim. ruokaostotiedot tuoteryhmittäin.

Kannattaa ottaa Omalla S-kanavalla käyttöön Omat ostot -palvelu, jonka avulla voit seurata omaa kulutustasi kätevimmin.

Ostotiedot ovat aina henkilökohtaisia, eli sekä sähköisten kuittien että ostotietoraportin sisältö koskee vain omalla S-Etukortillasi tehtyjä ostoja.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Olen luopunut paperikuiteista, mutta haluaisin kuitenkin yksittäisestä ostoksesta paperikuitin. Miten toimin?

Pyydä jo ennen maksamista kassaa (itsepalvelukassoilla kassavalvojaa) tulostamaan kuitti. Huomaathan, että näissäkin tilanteissa kuitti ostoksistasi tallentuu myös sähköiseen kuittiarkistoon.

Avaa kysymys omalla sivullaan
S-mobiili ilmoittaa uusista sähköisistä kuiteista puhelimen ilmoitusten avulla. Miten ilmoitukset voi kytkeä pois päältä?

S-mobiilin ilmoituksia hallitaan S-mobiilin asetuksista. Sovelluksen käyttäjä voi halutessaan kytkeä kaikki ilmoitukset pois päältä tai valita saavansa vain osan ilmoituksista, esimerkiksi tiedot uusista sähköisistä kuiteista tai etukupongeista.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voiko sähköisestä kassakuittiarkistosta poistaa yksittäisiä kuitteja?

Ei voi. Sähköiseen kassakuittiarkistoon kertyvät kuitit seuraavien ketjujen fyysisistä toimipaikoista Suomessa tehdyistä ostoista, joiden yhteydessä on käytetty S-Etukorttia: S-market, Prisma, Sale, Alepa, Food Market Herkku, Kodin Terra, Sokos, Emotion ja ABC.

Kassakuitit säilyvät sähköisessä kuittiarkistossa kaksi vuotta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuinka nopeasti kuitti siirtyy sähköiseen kassakuittiarkistoon?

Kuitti siirtyy kassakuittiarkistoon noin minuutissa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä ostoista kassakuitit kertyvät sähköiseen kassakuittiarkistoon?

Sähköiseen kassakuittiarkistoon kertyvät kuitit seuraavien ketjujen fyysisistä Suomen toimipaikoista tehdyistä ostoista, joiden yhteydessä on käytetty S-Etukorttia: S-market, Prisma, Sale, Alepa, Food Market Herkku, Kodin Terra, Sokos, Emotion ja ABC.

Ostot, joissa ostosta ei makseta toimipaikassa (esimerkiksi S-ryhmän verkkokaupassa tehty osto tai kotiinkuljetuksen yhteydessä maksettu kauppakassiosto) eivät siirry kuittiarkistoon.

Kaikki S-ryhmän toimipaikoissa myytävät tuotteet, kuten esimerkiksi Veikkaus-tuotteet, eivät kerrytä Bonusta. Mikäli tällainen ostos halutaan maksaa käteisellä tai jonkun muun pankin kortilla, tulee sähköisen kassakuitin saamiseksi S-Etukortti käsitellä normaaliin tapaan, vaikka osto ei Bonusta kerrytäkään.

Kassakuittiarkistoon eivät siirry tositteet kassalla tehtävistä talletuksista tai nostoista, sillä kyse ei ole ostoista.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Edellyttääkö sähköinen kassakuittipalvelu, että maksan ostokseni S-Etukortilla?

Ei edellytä. Sähköisen kassakuitin saa kaikilla maksutavoilla maksetuista ostoista, myös käteisellä. S-Etukortti on kuitenkin luettava maksupäätteeseen aina oston yhteydessä Bonuksen ja sähköisen kassakuitin saamiseksi.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Katoavatko kuitit jos sähköisen kassakuittipalvelun ottaa pois käytöstä? Mitä tapahtuu, jos palvelun ottaa uudestaan käyttöön?

Sähköiset kassakuitit poistuvat näkyvistä Omalla S-kanavalla ja S-mobiilissa, kun poistat palvelun käytöstäsi, eikä uusia kuitteja tehdyistä ostoista enää tallennu sähköiseen kuittiarkistoon.

Jos otat palvelun käyttöön uudelleen, aiemmin arkistossa olleet kassakuitit palautetaan näkyville takautuvasti 24 kuukauden ajalta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voiko sähköisen kassakuitin lähettää S-mobiilista esimerkiksi sähköpostilla eteenpäin?

Kyllä, kassakuitin voi halutessaan välittää sähköpostitse tai jakaa puhelimen sovelluksilla (esim. iPhonen IDrop). Kuitista voi myös ottaa kuvakaappauksen puhelimen kuvakaappaustoimintoa hyödyntäen ja lähettää kuvan eteenpäin.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Kuinka kauan sähköiset kassakuitit säilyvät arkistossa?

Kassakuitit säilyvät sähköisessä kuittiarkistossa kaksi vuotta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Rasittavatko S-mobiiliin kertyvät kuitit puhelimen muistia?

Eivät rasita. Kuitit sijaitsevat fyysisesti S-ryhmän palvelimilla, josta ne haetaan kuitin katselun ajaksi puhelimen välimuistiin. Kuitit eivät tallennu puhelimeen pysyvästi.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Näkyykö kuittiarkistossa kaikki asiakasomistajatalouden kassakuitit?

Ei näy. Kassakuittiarkisto on henkilökohtainen eli kukin asiakasomistajatalouden jäsen näkee vain omat kuittinsa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten toimin, jos sähköinen kassa- tai takuukuitti ei olekaan mennyt arkistoon, vaikka olisi pitänyt?

Ota yhteyttä joko ostopaikkaan tai S-ryhmän asiakasomistajapalveluun puh. 010 76 5858 ma-to 9-20, pe 9-18 (0,084 €/min).

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten voin ottaa sähköisen kassakuitin käyttööni?

Sähköinen kassakuitti otetaan käyttöön joko S-mobiilissa tai Omalla S-kanavalla. Palvelun käyttöönotto vaatii vahvan tunnistuksen.

Mikäli haluat sähköisen kassakuittiarkiston lisäksi siirtyä kokonaan paperittomaan kassa-asiointiin, tulee sinun lisäksi käydä päivittämässä S-Etukortti Visa -korttisi tiedot S-ryhmän toimipaikan itsepalvelupisteen S-Etukorttipäätteellä.

Päivittäminen tehdään syöttämällä oma S-Etukortti Visa S-Etukorttipäätteeseen ja painamalla F1-näppäintä. Itsepalvelupisteestä löytyy tähän selkeät ohjeet.

Päivittäminen on aina korttikohtaista, kun jossain vaiheessa saat uuden S-Etukortti Visan esim. vuosiuusinnan yhteydessä tai kadonneen tilalle, tulee sinun käydä päivittämässä myös uusi kortti itsepalvelupisteessä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten paperiton kassa-asiointi ja sähköinen kassakuittiarkisto eroavat toisistaan?

Sähköisen kassakuittipalvelun myötä voit ottaa käyttöösi joko paperikuittien rinnalla toimivan sähköisen kassakuittiarkiston tai siirtyä kokonaan paperittomaan kassa-asiointiin.

Ottaessasi käyttöön sähköisen kassakuittiarkiston, toimii arkisto paperisten kassakuittien rinnalla, eli sinulle tulostuu myös kuitti kassalla normaaliin tapaan. Kun siirryt lisäksi paperittomaan kassa-asiointiin, ei sinulle jatkossa tulostu lainkaan paperisia kassakuitteja, vaan kassakuitit ovat nähtävissä vain sähköisessä kassakuittiarkistossa S-mobiilissa ja Omalla S-kanavalla.

Avaa kysymys omalla sivullaan

Bonuskumppanit

Olen maksanut yhteistyökumppanin (LähiTapiolan, Saunalahden tai muun) laskun ajallaan, miksei Bonusta näy?

Saamme pääsääntöisesti yhteistyökumppaneiltamme bonustiedot kerran kuussa aivan kuun lopulla, jonka jälkeen ne kirjautuvat ostotapahtumiin. Yhteistyökumppaneillamme on omat aikataulut, miltä ajalta Bonus kirjautuu millekin kuulle. Esim. kuun 20. päivään mennessä kirjautuneet LähiTapiolan maksut huomioidaan pääsääntöisesti kyseiselle kuulle, ja tämän jälkeen tulleet seuraavan kuun ostoihin seuraavan kuun lopussa. Saunalahden maksut kirjautuvat meille 1-2 kuukauden viiveellä.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miksi kaikista Saunalahti-liittymistä ei saa Bonusta?

Elisalla on erilaisille kohderyhmille tehtyjä hinnoittelumalleja ja asiakasetuja, joista asiakas voi valita itselleen sopivimman. Asiakasomistajille tarjottavat Bonusta kerryttävät Saunalahti 4G-liittymät sisältävät rajattomasti normaalihintaisia kotimaan puheluita ja viestejä sekä netin ilman käyttökattoa.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä Bonusta saa Elisan Saunalahti –liittymissä?

Bonusta kertyy Elisan Saunalahti Tarkka 4G-, Huoleton 4G-, ja Satakieli -liittymillä kotimaassa soitetuista puheluista ja videopuheluista matka- ja lankapuhelinliittymiin, tekstiviesteistä, multimediaviesteistä ja kotimaan normaalihintaisesta datasiirrosta (ei datapaketeista).

Mikäli laskulla annetaan Bonuksen lisäksi muita alennuksia, Bonus annetaan alennetusta hinnasta.

Voit tarkastaa Bonusta kerryttävät liittymät ja palvelut: elisa.fi/asiakaspalvelu/ohje/s-bonus

Avaa kysymys omalla sivullaan
Olen ottanut Bonusta kerryttävän Elisan Saunalahti-liittymän, mutta en kuitenkaan ole saanut Bonusta. Mistä johtuu?

Maksettu lasku näkyy viiveellä bonuslaskelmalla. Pääsääntöisesti maksetut puhelinmaksut siirtyvät seuraavan kuukauden bonuslaskentaan. Jos olet maksanut liittymäsi kuun loppupuolella, mutta kuitenkin viimeistään eräpäivänä, ei maksu ole ehtinyt kyseisen kuun bonuslaskentaan, vaan tulee mukaan vasta seuraan kuun bonuslaskentaan. Laskutusjakso on nähtävissä jokaisessa laskussa.

Oletko maksanut Bonusta kerryttävän liittymäsi maksun eräpäivään mennessä? Bonusta saat, kun olet maksanut laskun eräpäivään mennessä. Toinen mahdollinen syy voi olla, että jäsennumerosi ei tallentunut oikein, jolloin Bonukset eivät ohjaudu oikein henkilölle. Voit tarkistaa jäsennumeron laskusta tai OmaElisasta.

Voit tarvittaessa olla yhteydessä myös Elisan asiakaspalveluun. Katso yhteystiedot >>

Avaa kysymys omalla sivullaan
Miten voin ilmoittaa Elisan Saunalahti -liittymän Bonukseen ja milloin Bonus alkaa kertyä?

Ilmoita jäsennumero S-Etukortistasi liittymän tilauksen yhteydessä ja aktivoi sen jälkeen Bonus jokaiseen Bonusta kerryttävään Elisa Saunalahti -puhelinliittymään. Bonusta alkaa kertyä rekisteröitymisen jälkeen alkavalta uudelta laskutuskaudelta. Katso tarkat ohjeet Elisan verkkosivuilta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Haluamme ottaa Elisa Saunalahden–liittymät koko perheelle ja kerryttää Bonusta. Miten toimimme?

Tilaatte Elisa Saunalahden Bonusta kerryttävät 4G -liittymät kullekin perheenjäsenelle. Liittymää tilattaessa asiakasomistaja tai asiakasomistajatalouteen kuuluva henkilö ilmoittaa oman henkilökohtaisen jäsen-/asiointinumeronsa Elisalle. Jäsen-/asiointinumeron ilmoittaminen toimii lupana siirtää maksutiedot S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin Bonuksen laskemista varten. Vanhemmat voivat tilata liittymän omalla nimellään (sopijana) ja merkitä liittymän käyttäjäksi esim. alaikäisen lapsen. Käyttäjän tietojen kohdalla kannattaa aina myös antaa käyttäjän henkilötunnus, jolloin esim. tiedotteet, edut ja tarjoukset eivät mene alaikäisen lapsen käytössä olevaan puhelinnumeroon.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Minulla on jo Saunalahti-liittymä, miten vaihdan sen Elisan Saunalahti 4G Bonusta kerryttävään liittymään?

Liittymätyypin vaihdon voit tehdä OmaElisassa osoitteessa omaelisa.fi itse. OmaElisaan kirjaudutaan Elisa-tunnuksella tai Mobiilivarmenteella. Liittymätyypin vaihtoa varten tarvitset jäsen-/asiointinumeron. Voit vaihtaa liittymätyypin myös soittamalla Elisan asiakaspalveluun tai käymällä Elisan myymälässä. Mukana tulee olla henkilöllisyystodistus ja S-Etukortti, jotta myyjä pystyy tekemään rekisteröinnin puolestasi.

Liittymätyypin muutos on maksuton OmaElisassa 6 kuukauden välein, muuten 5 €. Asiakaspalvelussa ja Elisan myymälässä muutos maksaa 10 €.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Voiko kuka tahansa saada Bonusta Elisan Saunalahti 4G-liittymästä?

Bonusta voi saada henkilöasiakas, joka on solminut Saunalahden liittymäsopimuksen ja joka on asiakasomistaja tai asiakasomistajatalouteen kuuluva henkilö. Bonuksen saamiseksi asiakasomistaja tai asiakasomistajatalouteen kuuluva henkilö ilmoittaa oman henkilökohtaisen jäsen-/asiointinumeron Elisalle. Jäsen-/ asiointinumeron ilmoitus toimii lupana siirtää maksutiedot osuuskaupalle Bonuksen laskemista varten. Bonuksen kerryttämistä varten ilmoitettu jäsen-/asiointinumero sekä Bonukseen oikeuttavien ostojen määrä ovat tarkastettavissa pääsääntöisesti laskusta.

Avaa kysymys omalla sivullaan
Mistä ei kerry Bonusta Elisalla?

Puheliittymissä soitot palvelunumeroihin, palvelutekstiviestit, ulkomailla soitetut puhelut/videopuhelut, ulkomailla lähetetyt tekstiviestit/multimediaviestit ja ulkomaan mobiilidatan käyttö eivät kerrytä Bonusta.

Bonusta ei myöskään kerry laitteen kuukausimaksuista.