Vastuullisia arjen tekoja
Osuuskauppa Ympyrässä vastuullisuusajattelu sisältää kolme ulottuvuutta: taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun.
Taloudellisella vastuulla tarkoitetaan mm. työllistämistä ja investointeja koko toimialueelle sekä yhteiskunnallisten velvoitteiden noudattamista mm. veroja maksamalla.
Sosiaalinen vastuullisuus tarkoittaa sitä, että Ympyrä huolehtii hyvin omasta henkilökunnastaan sekä osallistuu monin eri tavoin toimialueensa ihmisten elämänmenoon. Ympyrä mm. tukee lukuisin tavoin järjestö-, urheilu-, nuoriso- ja kulttuuritoimintaa.
Ympäristövastuullisuus tarkoittaa ympäristönäkökohtien huomioon ottamista kaikessa toiminnan suunnittelussa. Tällöin on kyse mm. energiaa säästävistä tai ympäristökuormitusta vähentävistä valinnoista ja toimintatavoista.
Konkreettisesti vastuullisuus näkyy Ympyrässä muun muassa myymälöiden kylmäkalusteiden lauhdelämmön talteenottona, jätteiden erittäin tehokkaana kierrätyksenä, sähkö käytön optimointina ja jatkuvana verkoston kehittämisenä.
Olemme ylpeitä siitä, että olemme turvallinen työpaikka ja meillä on aktiivista työsuojelutoimintaa. Henkilökuntamme työhyvinvointia tuemme hyvin organisoiduilla työtavoilla ja tukemalla liikuntaharrastuksia.

