Suomalaiset ovat ahkeria lukijoita, eivätkä Ympyrän asiakasomistajat tee tästä poikkeusta. Keskustan Kirja ja Paperi Oy Haminasta ostettiin Ympyrälle v. 1970. Myöhemmin siitä tuli osa Sokosten BestSeller-ketjua. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä omistettiin reilun vuoden verran myös Kotkan Kirjakauppa Oy. Sittemmin kirjamyynnille on tullut monia kilpailijoita ja nykyisin kirjat myy Prisma-ketju.
Autokauppa 1974
Mikään tuskin iskee miehiseen mieleen paremmin kuin sana auto. Autokaupalle lohkaistiin sektori Ympyrästä vuonna 1974. Auto Ympyrä toimi Haminassa useammassakin paikassa, mm. historiallisessa kauppahallissa oli Saab-merkkiliike keskellä kaupunkia. Kaksi autoyhtiötä Etelä-Kymen Auto Oy ja Kotkan Autotuonti Oy muuttivat saman katon alle ABC Amiraalin viereen kesällä 2009, samalla merkeissä keskityttiin Toyotaan ja Peugeotiin. Autoyhtiöt fuusioituivat keväällä 2011.
Hotellitoiminta 1974
Vuonna 1974 otettiin askel useammallekin uudelle alalle. Haminan Seurahuoneen ovi avautui ensimmäisen kerran Ympyrän nimissä. Oltiin mukana sekä ravintola- että hotellitoiminnassa. Seurahuoneen kabineteissa on kestitetty myös monia kuuluisuuden henkilöitä. Marskin salissa v. 1957 istui arvokkaimpana presidentti Urho Kekkonen. Kuvassa on taustalla koko seinän täyttävä taiteilija Tove Janssonin maalaus vuodelta1952, jossa esiintyy myöhemmin suuren kuuluisuuden saavuttaneita Muumi-satujen hahmoja. Haminan Seurahuone uudistui lokakuussa 2005.
Haminan Seurahuoneen kautta maailman tunnetuin osa lienee alakerran "Merimieskapakka Kompassi". "Muumitaulu" ja Kompassi ovat hyvissä voimissa tämänkin päivän Seurahuoneella. Keväällä 2011 Kompassi koki muodonmuutoksen, uudessa Hostina Kompass-nimisessä tsekkiläistyylisessä pubissa on tarjolla reilu valikoima erilaisia oluita ja rehtiä pubiruokaa.

