Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

Kombinaatiofuusion myötä toimintansa 1.7.2011 aloittanut Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla toimiva S-ryhmään kuuluva itsenäinen alueosuuskauppa. 

Osuuskauppa harjoittaa päivittäis- ja käyttötavarakauppaa, autokauppaa, rautakauppaa,  puutarha-  ja kukkamyyntiä, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä ravintolatoimintaa. Osuuskaupalla on toimialueellaan yli 60 toimipaikkaa ja lisäksi sillä on valtakunnallisia ja alueellisia yhteistyökumppaneita. Varuboden-Osla on toimialueellaan merkittävä työnantaja työllistäen yli 1200 oman alansa ammattilaista.

Alueellisuus ja yhteisöllisyys ilmenevät monin tavoin Varuboden-Oslan runsaan 55 000 asiakasomistajan huomioimisessa. Osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti Varuboden-Osla käyttää liiketoiminnastaan syntyvän liikevoiton alueensa ja asiakasomistajiensa hyväksi. Myös Varuboden-Oslan yhteistyökumppaneiksi on valittu sellaisia yrityksiä, organisaatioita ja tapahtumia, joilla on alueellista merkitystä.