Asiakkaat tuovat työniloa S-ryhmässä

 

S-ryhmässä on hyvä henki ja työntekijät viihtyvät työssään. Työniloa syntyy merkityksellisestä työstä, jota tehdään asiakkaiden arjen helpottamiseksi. Työyhteisötutkimuksen mukaan kaikki S-ryhmän alueosuuskaupat saivat hyvän arvosanan henkilöstöltään.

Etusijalla työhyvinvointi ja osaaminen

Turun Osuuskauppa (TOK) on kehittyvä varsinaissuomalainen palveluyritys ja osa S-ryhmää. Toimialamme ovat päivittäis-, erikois- ja käyttötavarakauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä liikennemyymäläkauppa. TOK on Varsinais-Suomen suurin palvelualan työllistäjä, jonka henkilökuntamäärä on n. 2 400. TOK:n liikevaihto oli v. 2011 541,0 milj. euroa. Asiakasomistajia Turun Osuuskaupalla oli vuoden 2011 lopussa yli 124 000. TOK on savuton työpaikka.

TOK:n menestys syntyy ihmisten avulla. Osaava ja työssään tyytyväinen henkilöstö on yksi jokapäiväistä toimintaa ohjaavista arvoista. TOK:ssa arvostetaan työtehtävien edellyttämää osaamista ja monitaitoisuutta sekä kykyä oppia uutta ja soveltaa ammattitaitoa käytäntöön nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. TOK:n henkilöstötyön periaatteita ovat tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus, työhyvinvointi sekä työntekijöiden kunnioittaminen ja heidän työnsä arvostaminen.

TOK:ssa osaaminen myös palkitaan: tulospalkitsemisen lisäksi valitaan vuosittain toimipaikoistamme kuukauden huippumyyntijoukkueet ja vuoden yksiköt. TOK kannustaa ja kouluttaa työntekijöitään yhä osaavammiksi alansa ammattilaisiksi.

Ladataan...
S-ryhmästä kesätöitä 12 000 nuorelle

S-ryhmän myymälöissä ja ravintoloissa työskentelee ensi kesänä lähes 7 000 kesätyöntekijää. Lisäksi S-ryhmä tarjoaa lähes 5 000 Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelupaikkaa. S-ryhmä on yksi eniten nuoria työllistävistä yritysryhmistä Suomessa.

Avoimet työpaikat
Tutustu osuustoimintaan

S-ryhmän toiminta perustuu osuustoimintaan.

Jollaksen rehtori bloggaa

Jollaksen rehtori Pekka Ruuth ja hänen kutsumansa vieraskynäilijät pohtivat omaa suhdettaan osaamiseen ja sen kehittämiseen.