S-ryhmän yritysprofiili

S-ryhmässä asiakas on omistaja

  • S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto.
  • Laaja omistuspohja, yli 2 miljoonaa asiakasomistajaa.
  • Yli 1600 toimipaikkaa Suomessa.
  • S-ryhmän muodostavat alueelliset osuuskaupat ja niiden omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiöineen. Ne tuottavat yhdessä palveluita ja etuja asiakasomistajille.

Osuustoiminnallinen yritysmuoto

  • Osuuskaupat ovat itsenäisiä osuustoiminnallisia yrityksiä. Niiden omistajat ovat myös asiakkaita, S-ryhmän kielellä asiakasomistajia.
  • Osuuskauppojen toiminnasta syntyvä taloudellinen tulos palautetaan asiakasomistajille ja käytetään palvelujen kehittämiseen.

S-ryhmässä on 21 alueosuuskauppaa

  • S-ryhmään kuuluu 21 itsenäistä alueosuuskauppaa ja niiden omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK). Lisäksi S-ryhmään kuuluu kahdeksan paikallisosuuskauppaa.
  • Osuuskaupat palvelevat kaikkialla Suomessa, ja niiden toiminnassa on vahva alueellinen painotus.

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK

  • SOK toimii osuuskauppojen keskusliikkeenä ja tuottaa niille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita. SOK vastaa myös S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja eri ketjujen kehittämisestä.
  • SOK:n liiketoiminta täydentää S-ryhmän tarjontaa kotimaassa ja lähialueilla. SOK:n tytäryhtiöitä ovat muun muassa Hankkija-Maatalous Oy, Sokotel Oy, SOK Autokauppa Oy sekä hankintayhtiöt Inex Partners Oy ja Meira Nova Oy.
  • Alueellisten ja valtakunnallisten tytäryhtiöidensä lisäksi SOK:lla on yhtiöt Baltian maissa ja Pietarissa. Niiden toimialoina ovat marketkauppa ja matkailu- ja ravitsemiskauppa.
  • Yhdessä SOK ja sen tytäryhtiöt muodostavat SOK-yhtymän.
  • SOK:n pääjohtajana aloitti 1. huhtikuuta 2010 Kuisma Niemelä, joka siirtyi tehtävään Keskimaa Osk:n toimitusjohtajan paikalta.

Työntekijöitä on yli 42 000

  • S-ryhmän vähittäismyynti vuonna 2011 oli 11,5 miljardia euroa (alv 0 %).
  • Ryhmän liiketoiminta-alueista suurin on marketkauppa, jonka liikevaihto oli noin 7,0 miljardia euroa.

Henkilöstön määrä oli vuoden 2011 lopussa yli 42 000.

Yhteystiedot

SOK-yhtymän ja osuuskauppojen yhteystiedot.

Yhteystiedot
Mikä on S-ryhmä?

S-ryhmä on suomalainen, osuustoiminnallinen yli 1 600 toimipaikan yritysverkosto.

Lue lisää