S-ryhmän rakenne

S-ryhmässä asiakas on omistaja

S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 600 toimipaikkaa. S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiöineen. S-ryhmä tuottaa päivittäistavara- ja käyttötavarakaupan, liikennemyymälä ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan, auto- ja autotarvikekaupan sekä maatalouskaupan palveluja. S-ryhmän tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille.

Osuuskaupat ovat osuustoiminnallisia yrityksiä. Niiden omistajat ovat myös asiakkaita, S-ryhmän kielellä asiakasomistajia.

S-ryhmä muodostuu 21 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja niiden omistamasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK). Lisäksi S-ryhmään kuuluu 8 paikallisosuuskauppaa. Osuuskauppojen verkosto ulottuu koko maahan, ja niiden toiminnassa on vahva alueellinen painotus. Jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat.

Osuuskauppojen omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK toimii osuuskauppojen keskusliikkeenä ja tuottaa niille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita. SOK vastaa myös S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja eri ketjujen kehittämisestä. SOK:n liiketoiminta täydentää S-ryhmän tarjontaa kotimaassa ja lähialueilla.

SOK-yhtymän muodostavat puolestaan SOK ja sen tytäryhtiöt. Alueellisten ja valtakunnallisten tytäryhtiöidensä lisäksi SOK harjoittaa Baltian alueella ja Pietarissa marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa.

Päivittäistavarakauppa

Päivittäistavarakauppaa harjoittavat valtakunnallisesti Prisma-, S-market- ja Sale-ketjut sekä pääkaupunkiseudulla Alepa-ketju. Lisäksi ABC-liikennemyymälöiden marketit myyvät päivittäistavaroita valtakunnallisesti ja ABC-Deli-yksiköt pääkaupunkiseudulla. Vuoden 2011 lopussa marketketjuihin kuului noin 850 toimipaikkaa, ABC-liikennemyymälöitä oli 108 ja ABC-Delejä 15.

Suomessa kaikkien marketkaupan toimipaikkojen liiketoimintaa hoitavat alueosuuskaupat. Baltian maissa ja Pietarissa toimivien Prisma-yksiköiden liiketoiminnasta huolehtii kussakin maassa toimivat SOK:n tytäryhtiöt, joiden hoidossa on yhteensä 21 Prismaa.

Käyttötavarakauppa

Käyttötavarakauppaa harjoittavat pääasiallisesti Prisma-, Sokos-, Emotion- ja Kodin Terra -ketjut, joiden lisäksi käyttötavaraa on pienemmässä mittakaavassa S-market-, Sale- ja ABC-ketjuissa. Lisäksi Pukumies-ketju toimii osassa Suomea. Vuoden 2011 lopussa Prisma-ketjuun kuului kotimaassa 61 ja lähialueilla 21 toimipaikkaa. Sokos-tavarataloja oli 22, Emotion-myymälöitä 28 ja Kodin Terroja 11. Pukumies-ketjulla on 10 toimipaikkaa.

Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

S-ryhmän liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa hoitaa 108 ABC-liikennemyymälän, 288 ABC-automaattiseman ja 15 ABC-Delin muodostama verkosto (v. 2011). ABC-Deli toimii vain pääkaupunkiseudulla ja Porvoossa. Kaikkien ABC-toimipaikkojen liiketoimintaa hoitavat S-ryhmän alueosuuskaupat.

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskauppaan kuuluu lukuisia valtakunnallisia ravintolaketjuja sekä kaksi hotelliketjua, Sokos Hotels ja Radisson Blu Hotels & Resorts. Ketjujen lisäksi S-ryhmään kuuluu suuri joukko erillisravintoloita. Suomessa matkailu- ja ravitsemiskauppaa harjoittavat sekä alueosuuskaupat että SOK:n tytäryhtiö Sokotel Oy. S-ryhmällä oli ravintolatoimipaikkoja Suomessa vuoden 2011 lopussa yhteensä 769 ja hotelleja 56. Lisäksi Sokotel Oy:n tytäryhtiöt hoitavat Tallinnan Sokos Hotel Virun ja Pietarin kolmen Sokos Hotellin toimintaa.

Autokauppa

S-ryhmän autokaupan palveluja tarjoavat SOK:n tytäryhtiö SOK Autokauppa Oy ja 12 alueosuuskauppaa. Palveluihin kuuluvat uudet autot, vaihtoautot, varaosa- ja tarvikemyynti, huolto- ja korjaustoiminta sekä autokaupan rahoitus. S-ryhmän edustuksiin kuuluu yhteensä 21 automerkkiä, joita myytiin vuoden 2011 lopussa 50 toimipaikassa.

Maatalouskauppa

Maatalous-, kone-, rauta- ja puutarhakauppaa tekevät S-ryhmässä Agrimarket-, S-Rauta- ja Multasormi-ketjut. Valtakunnallista liiketoimintaa harjoittaa SOK:n tytäryhtiö Hankkija-Maatalous Oy. Lisäksi neljällä alueosuuskaupalla on omaa maatalouskauppaa. Argimarket-toimipaikkoja oli vuoden vaihteessa 106.

Palkitseva asiakasomistajuus

Osuuskaupan jäsenenä olet yksi osuuskauppasi omistajista. Saat parhaat edut ja voit vaikuttaa

Osuustoiminnallisuus
Vastuullisuutta arjen teoissa

S-ryhmässä vastuullisuus on asioiden tekemistä oikealla asenteella aina vähän aiempaa paremmin.

Vastuullisuus S-ryhmässä